Kuluva talvi on ollut Etelä- ja Keski-Suomessa korjuukelien puolesta todennäköisesti kehnoin koko koneellisen puunkorjuun historiassa.
Puunkorjuun riskit lisääntyvät, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että korjuuta yritetään kohteilla, joista ei etukäteen voida varmuudella tietää, onnistuuko korjuu ilman merkittäviä maastovaurioita.
Kun nämä riskit konkretisoituvat, voi jälki metsässä olla karmeaa. Metsänomistajan kannalta pahat urapainumat tarkoittavat menetettyjä tuloja tulevaisuudessa, sillä tuulenkaadot ja lahovauriot metsässä lisääntyvät.
Selvää on, että ilman riskinottoa yhä useamman metsänomistajan talvileimikko jää korjaamatta. On kaikkien metsäalan toimijoiden yhteinen etu, että puuhuolto pelaa haastavissakin olosuhteissa. Siksi olisi hyvä miettiä yhteisiä pelisääntöjä sille, kuinka tällaisilla riskikohteilla toimitaan. Entä mitä tehdään, kun riskit väistämättä joskus konkretisoituvat.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Hyvä ja varottava esimerkki märänkelin korjuuolosuhteista. Siinä mielessä tykkäsin, etä tuodaan esille ja metsänomistajien tietoon korjuun hankaluuksista !
Mielestäni jatkoa-ajatellen tässä olisi sopiva kohde tehdä katselmus ja kartoittaa ajourien suunnittelu uudelleen, kohderyhmänä firmojen urakoitsijat.
Lopullinen vastuu korjuun onnistumisesta on puunostajalla, korjuuyrittäjä tekee arvion hakkuunonnistumisesta ja tekee sen perusteella korjuun.
Videon perusteella leimikossa oleva kokoojaura on hieman hätäisesti perustettu, tai lähikuljettaja on alkanut käyttää keruu-uria kokoojaurina.
Hyvällä suunnittelulla saadaan paljon hyvää korjuunjälkeä aikaan kun koneketjuja kouluteen ja työtä valvotaan asiallisesti.
Motonkuljettajalla ja lähikuljettajalla on oltava hyvä keskinäinen yhteys ja ymmärrys työmaalla, esim. mitä tarkoittaa eriuratyypit, kokoojaurat, keruu-urat, pistourat ja peruutusurat.
Lisäksi pienialaisia pehmeitä uranpätkiä kannattaa vahvistaa oksamassalla, puimalla niitä kasoihin lähistöltä.