Keskustelut Tekniikka 550 xp

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 93)
  • 550 xp

    Ongelmia sahojen kanssa vain riittää. Keväällä ostettussa 550 xp:ssa ollut uudesta asti ongelmia. Nimittäin tahtoo tukehtua aina kun tyhjäkäynniltä painaa kaasua. Tuntuu, että saa liikaa bensaa. Käytin kesällä huollossa ja ajoivat jonkin autotune-päivityksen. Päivityksen jälkeen saha oli edelleen samanlainen, tukehtuu kiihdyttäessä sen jälkeen kun on ollut kaksi sekunttiakaan tyhjäkäynnillä. Aika mukavasti maistuu myös bensa sahalle. Erittäin ärsyttävä vika. Välillä kaasulla joutuu aivan houkutella kierroksille. Sitten vein sahan uudestaan takuuhuoltoon, jossa tulos että kokonaan uusi kaasutin tilattiin. No nyt sitten uudella kaasuttimella saha on ehkä hieman parempi, mutta ongelma ei ole poistunut täysin vieläkään. Olen sahanut noin 4 tankillista uudella kaasuttimella. Onko muilla ollut vastaavia ongelmia 550 xp:n kanssa?

  • Eemi.S Eemi.S

    Kyllä oli aikanaan samaa vikaa vm2013 mallissa. Hakkasin sahalla enskaa noin 40m2 ja teki vähikseltään samaa röpeltämistä ja sammumista kasauksen jälkee kaasuttaessa. Nooh tästä meni aikaa tovin verran kun talutin sahan pihapuu työmaalle jossa oli käsiteltävänä muistaakseni noin 4runkoa pihakoivuja. Bensana 2% hp ultra+98okt Sahalla kaadoin puut ja teemana oli sahata puut asiakkaalle klapi mittaan eli sahalla vaan suosiolla kaikki rungot noin 30cm pätkiksi. Tottakai kyseinen toimitus alkaa sahaa kuumentaan ja karstaa irroittamaan. Samaisena päivänä huomasin, että autotune alkoi ensimmäisen kerran säätää konetta haluttuun tälliin ja kaikki ongelmat katosivat. Kiukkuinen saha ja leikkuutehoa ja kiihtyvyyttä alkoi löytyä! En toki mene sanomaan mistä tämä nyt johtui että vaatiko saha todella vain raakaa kiekotusta isoista rungoista vai mikä, mutta tosiaan ongelmat katosivat. Nooh harmi kyllä saha samaisena keväänä rusentui muutamaa kuukautta myöhemmin järeän pihamännyn alle. Niinkun sanoinkin tämä vain oma kokemus en tiedä tosiaan, että mikä todellinen syy oli. Outoa, että 550xp verraton saha mutta jotenkin tuota samaista vikaa esiintyy kyseisellä mallilla osalla käyttäjistä. Tuo oma saha oli jo kumminkin uudempia versioita, joissa oli pieniä korjauksia tehty ensimmäisiin tuotanto versioihin nähden.

    kuusessa ollaan

    Noi itseoppivat sahat on tosiaan kiekotettava, jotta hakevat säätönsä eri keleille…eli lämpimälle sahalle kunnon rasitusta kaasuliipaisin pohjassa väh. 2 sekunnin ajan, silloin pitäis huskun hakea säätönsä.
    Etenkin jos sahalla ei ole vastaavissa keleissä sahattu, silloin ei se voi tietää kaikkia olosuhteita…monesti saha pääsee liian helpolla ja tämä automaattisäätö ei pääse tapahtumaan.

    e-h e-h

    Mulla on 560 autotune,on pelannut hyvin 2 vuotta,vaatii sahuuta kunnolla niin toimii.

    raivaussahaaja

    Olen sahannut vain pienempää. Pitää kaataa muutamia isoja koivuja ja testata josko autotune hakisi säädöt sen aikana kohdalleen.

    Eemi.S Eemi.S

    Kyllä kannattaa tosiaan tehdä vaikka niin, että kun hakkuulla tosiaan kaadat tyven joka on sen 13tuumaisen laipan väärtiä vähintään. Niin jauhat vaan läjän kiekkoja suosiolla nii voi alkaa toimia. Samalla puhdistuu vähän pakosarjat ja muutkin osat. Niiku Eero totesikin sahauksen pitää olla ”kovaa ajoa” että alkaa koneet toimia. Juuri kuitukokoisia karsiessa ja katkoessa mittaan ja kasailtaessa ei itse koneenkaan työaikaa hirveästi tule… suurin osa siis tyhjäkäyntiä. Saha kuin saha muutenkin nii vaatii yleensä kymmeniä tankkeja, että alkaa kiekua toivotusti vrt tehdas uuteen sahaan. Omienkin kokemusten perusteella on mittava ero jos on saha, joka on ollut ammattikäytössä joitakin kuukausia verrattuna esimerkki tapauksena satunnaisesti sahattuun sahaan niin jo pelkkä käynti ja kiihdytys äänikin on erilainen vaikka kyseessä olisi saman mallin saha. Allekirjoittaako Eero tämän?

    kuusessa ollaan

    Ja rasitus tuossa kiekotuksessa pitää olla sellainen, että saha joutuu antamaan kaikkensa tuon vähintään kahden sekunnin ajan, ja kaasuliipaisin pitää olla sen ajan täysin pohjassa. Silloin järjestelmä havaitsee rasituksen ja yrittää likistää kaiken tehon irti.

    Itsellä hankintahakkuukäytössä myös 550 XPG, kun saha on lämmin niin sahaan sillä satunnaisesti yleensä tyveä halki tuon säädön aikaansaamisen vuoksi.

    Stihlin Mtronikeissa tuo tapahtuu käsittääkseni tietokoneen huolto-ohjelmalla, jonka huoltopisteet pystyvät tekemään. Peruskalibrointi maastossa tapahtuu niissä rikastin päällä ja tyhjäkäynnillä tehdyllä perussäädöllä.

    e-h e-h

    Kyllä allekirjoitan Eemin näkemykset täysin,minun saha saa kyllä kiekottamista kun pihapuita pätkin asiakkaalle klapimittoihin,myös motolle kaadan ylisuuria runkoja.

    Hiluxmetsuri

    ”Saha kuin saha muutenkin nii vaatii yleensä kymmeniä tankkeja, että alkaa kiekua toivotusti vrt tehdas uuteen sahaan. Omienkin kokemusten perusteella on mittava ero jos on saha, joka on ollut ammattikäytössä joitakin kuukausia verrattuna esimerkki tapauksena satunnaisesti sahattuun sahaan niin jo pelkkä käynti ja kiihdytys äänikin on erilainen vaikka kyseessä olisi saman mallin saha.”

    Tämä on juuri näin. Ittellä -261 ja nyt kun sillä on sahattu useita kymmeniä pöllejä pituussuuntaan halki, niin saha kiekuu ihan erilailla kuin ekoilla kerroilla. Sanoisin että on nyt ihan parhaimmillaan. Sahat on tehty sahattavaksi.

    MIKANDER

    Alkusarajan sahat ihan susia itsellä oli ekoja pelejä.
    2.kertaaöljytankin tiivisteet takuuseen jatkuvasti päivitystä
    Vaihdoin pois Sahasin 2v.natsilaaaatikolla 261m loisto
    saha ei mitään remonttejja ergonomia ei HVA tasoa.
    Ostin viimme syksynä 560.xp lastentaudit korjattu
    tehty pikkuparannukksia korkit samanlaiset kuin
    Natsilaatikossa kahvaa lisätty lämmittimentehoa
    1.oli surkeita tekeleitä

    MIKANDER

    Alkusarajan sahat ihan susia itsellä oli ekoja pelejä.
    2.kertaaöljytankin tiivisteet takuuseen jatkuvasti päivitystä
    Vaihdoin pois Sahasin 2v.natsilaaaatikolla 261m loisto
    saha ei mitään remonttejja ergonomia ei HVA tasoa.
    Ostin viimme syksynä 560.xp lastentaudit korjattu
    tehty pikkuparannukksia korkit samanlaiset kuin
    Natsilaatikossa kahvaa lisätty lämmittimentehoa
    1.oli surkeita tekeleitä

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 93)