Keskustelut Tekniikka 550 xp

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 93)
  • 550 xp

    Ongelmia sahojen kanssa vain riittää. Keväällä ostettussa 550 xp:ssa ollut uudesta asti ongelmia. Nimittäin tahtoo tukehtua aina kun tyhjäkäynniltä painaa kaasua. Tuntuu, että saa liikaa bensaa. Käytin kesällä huollossa ja ajoivat jonkin autotune-päivityksen. Päivityksen jälkeen saha oli edelleen samanlainen, tukehtuu kiihdyttäessä sen jälkeen kun on ollut kaksi sekunttiakaan tyhjäkäynnillä. Aika mukavasti maistuu myös bensa sahalle. Erittäin ärsyttävä vika. Välillä kaasulla joutuu aivan houkutella kierroksille. Sitten vein sahan uudestaan takuuhuoltoon, jossa tulos että kokonaan uusi kaasutin tilattiin. No nyt sitten uudella kaasuttimella saha on ehkä hieman parempi, mutta ongelma ei ole poistunut täysin vieläkään. Olen sahanut noin 4 tankillista uudella kaasuttimella. Onko muilla ollut vastaavia ongelmia 550 xp:n kanssa?

  • MIKANDER

    HVA.sahoissa laatuonelmia paljon 242-254-346.
    Oli dnamiitiinkestäviä sahoja uudemissa pahoja
    laatuongelmia asikkaat testaa suomen markkinnat
    HVA.murusia ei mitään merkitystä isolle toimijalle

    Burl

    Eino-myrskyn jälkien korjaamiseksi meillekin tuo saha ostettiin puolisentoista vuotta sitten. Sahamallissa oli ollut alkuun ongelmia, mutta myyjä vakuutti, että lapsentaudit on saatu korjattua. Saha on meillä pelannut ongelmitta lähinnä myrskytuhopuiden teossa ja rankakasan katkonnassa (enskat tehdään Stihl 200:lla). Jälkimmäinenhän vastannee ”kiekotusta”, lieko tuossa sitten osasyy siihen, ettei ongelmia ole ilmennyt?!

    Metsuri motokuski

    Niin eihän tuo kiekotus poista lastentauteja. Jos sahan sähkö tai polttoaine puoli tökkii niin kiekotus siihen ei ole lääke. Arton kertomalla kiekotuksella ajetaan vain ”voimalinja” sisään niin kuin formuloissa asia kerrotaan.

    arto arto

    Niin onko se sahan laatuongelma jos omistaja ei viitsi putsata mitään. eräs 550 tukehtui tyhjäkäynnillä eikä ottanut kierroksia. ulkolaisilla energia metsureilla, kysyin saanko auttaa sanoivat ok. päällys koppa pois, paineilmalla ilman suodatin ja kaasuttimen pinta puhtaaksi. kokeilu kas kummaa. saha toimi todella hyvin. sama 555 raivarissa sateella lakkasi pyörimästä tyhjäkäyntiä ei ottanut kierroksia. suodatin koppa irti kokeilu ilman suodatinta taas toimi. suodatin näytti aivan puhtaalta, mutta oli oikeesti jotain pölyä täynnä ja kosteus tukki.

    Hiluxmetsuri

    Artolta aiheellinen huomautus kaikille sahaajille: sahan puruntuottokyky perustuu polttoaineen palamiseen ja tuossa kemiallisessa prosessissa tarvittavaa happea saadaan ilmakehästä. Jos yhteys ilmakehään ei ole kunnossa, niin saha ei käy.

    Putsatkaa siis niitä suodattimia.

    Jätkä pätkät

    Jos sahalla pitää ansaita elanto, niin ehdoton menetelmä on, kun asentaa joka aamu puhtaan suodattimen paikalleen.
    Iltasella kotona pesty ja yöllä kuivattu suodatin paikoilleen. Kokemukseni mukaan esim ilmansuodattimen ja kaasuttimen venturin jäätyminen jäävät kokonaan tapahtumatta, kun aamulla laittaa uuden, kuivan suodattimen paikoilleen.

    Nimetön

    Niin kannattaa muistaa että vain Huskun autotune sahan käyttöohjekirjassa mainitaan tuo kiekotus, kaikki muut sahat toimii ilman kiekotusta. Minä ainakin seuravan sahan sisäänajan ensimmäisestä käynistämisestä annan käydä tyhjäkäynillä pitkään, niin kauan kuin kerkiän ja jos nyt taas muistan.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Todella neitimäisiä sahoja nuo huskut!

    Ostin 362 stihliin uuden suodattimen ja laitoin paikoilleen (siinä vaiheessa kyseisellä sahalla oli sahattu useita satoja tankillisia puhdistamatta ilmansuodatinta). Ei mitään eroa moottorin käynnissä.
    Ohjekirjassa sanotaan, että puhdista suodatin kun moottorin teho on tuntuvasti heikentynyt.
    Toistaiseksi tuntuvaa tehon heikentymistä emme ole havainneet. Eikä ole ollut jäätymis- eikä käynnistysongelmia.

    MIKANDER

    Eiköhän se kuulu viikkohuoltoon suodattimet laipan kääntö
    Ja viilaus Tilhillä iso valkoima sahakemekaaleja moneen
    Duuniin sahaa vain terävällä ketjulla keskity ketjuun
    Muuten ei tule mitään duunista putsaaan pelin peruusteelliseti
    Joka viikko

    MIKANDER

    Eiköhän se kuulu viikkohuoltoon suodattimet laipan kääntö
    Ja viilaus Tilhillä iso valkoima sahakemekaaleja moneen
    Duuniin sahaa vain terävällä ketjulla keskity ketjuun
    Muuten ei tule mitään duunista putsaaan pelin peruusteelliseti
    Joka viikko

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 93)