Keskustelut Puukauppa Apua sahojen tukkipulaan

  • Apua sahojen tukkipulaan

    MT:ssa oli juttua sahojen tukkipulasta. Lienee todellista puukauppamäärien laskettua ja sinänsä harmillista.

    Samalla katselin Viron valtionmetsien  hakatun puun huutokauppahintoja (linkistä vielä edukad, niin pääsee Exceliin ja hintoihin). Mäntytukin sahahinta oli minun aikanani ensimmäistä kertaa noussut yli 100 euroa kuutio. Ei 2007 eikä 2018 päästy näihin tasoihin. Lukuisia kauppoja on tehty lisäksi lähelle 100 euroa kuutio.

    Tuo 100 euroa vastannee läheltä sahaa hakattuna kantohintaa 85 euroa.

    Uskon, että jos hinta pystyy joustamaan, niin pulakin hellittää.

    https://rmk.ee/organisatsioon/kuulutused-1/metsa-ja-puidu-muuk/kuulutused

     

  • Panu Panu

    Keijo Kopra sai tosiaan tuomion veropetoksesta tms. Syynä oli se, että hän oli itse ilmoittanut verottajalle aiemmin ilmoittamatta jääneitä sijoitustuottojaan Sveitsissä. Syynä tähän ilmoitukseen oli Juha Sipilän pääministerinä ajama ”anteeksiantolaki”, jonka tarkoitus oli rikosseuraamusten välttäminen kun itse ilmoittaa veronkierrostaan. Moni ehti jo näitä ilmoituksia verottajalle tehdä kun Sipilän ajama laki oli valmisteilla mutta loppujen lopuksi eduskunta ei hyväksynyt lakia ja ilmoittaneille tuli rikostuomio.