Keskustelut Metsänhoito Aukon tuottomenetelmät

Esillä 10 vastausta, 3,781 - 3,790 (kaikkiaan 3,906)
  • Aukon tuottomenetelmät

     

    ”Entinen leppää kasvanut hakamaa hakattiin aukoksi ja istutettiin koivulle.  Koivu kasvoi erittäin hyvin, mutta vielä paremmin kasvoivat lepät.  Monta vuotta peräkkäin sain perata sitä kuviota ennen kuin voitin ne lepät.”

    Toinen tapaus oli entinen leppää kasvava niitty.  Harvensin leppiä niin paljon kuin uskalsin ja istutin kuuset sekaan.  Olinko harventanut liian vähän vai liikaa vai mistä johtui, etteivät ne kuuset menestyneet.

    En kyllä suosittele leppien hyödyntämistä.   Kaikki nurin ja koivua tilalle, jos hirviriskiä ei ole.  Muuten kuusta.

    Kun kasvattaa kuusikon täystiheänä ja sitten istuttaa uudet taimet nopeasti, niin ne kasvavat nykyään niin hyvin, ettei heinettyminen pysy perässä.”

    ”Harsintahakkuun poistuma on yleensä n. 80- 100 mottia/ha ja tukkiosuus n. 60  % , parhaimmillaan n. 70 % .

    Tavallista harvennusta parempi kantorahatulo edellisessä harsinnassa  (20 vuotta sitten) ei riitä korvaamaan kasvutappion kuluja koska silloin pitäisi ottaa laskelmaan mukaan myös alunperin (päätehakkuu/jk) tulleet  tuloerot.   Jk:n heikompi yksikköhinta, pienempi poistuma ja pystyyn jääneen puuston pääoma-arvo korkoineen nykyhetkeen laskettuna (verrattuna tasaikäisen vaihtoehdon uudistuskuluihin ).”

  • Perko

    Puuki kaivaa nyt näytöt myynnin kassavirrasta, että selityksesi on tosi. Minulla on paperilla mittaukset ja myynnit 60-luvulta lähtien.  Ne aukottomasti ja aukoilla kertoo  totuuden,  vieraitten tutkijoiden tekemillä mittauksilla.

    Metsuri motokuski

    Laitapa kuvia tuloksista tuonne kuviin niin katsotaan. Olen kyllä valmis muuttamaan käsityksiä kunhan faktat heität pöytään. Muutoin tuo on pelkkää roskaa mitä kirjoitat.

    Perko

    Trollien  ja mmkuskin on turhaa tehdä vertailuja jos tietoja on aiemmin haettu abc tamppaus porukasta  ainoastaan. Siellä on  sopivaa edelleen  päätellä eläinten ja  puiden kaadot eikä sekoitella vieraita asioita. Muista missä jäljet näkyi viimeksi etteivät vain katoa.

    Metsuri motokuski

    Jutut sen kuin paranee.  😉

    Perko

    Kirjoittajilta täällä en ole tavannut juttuja  juuri ollenkaan, outoa porukkaa, ei ole ollut ensimmäistäkään kevennystä enempi hienhajusta terän viilausta.   Tolopainen on ainoana  joskus  tarjonnut aidon  novellin käänteineen.

    Oho, Nostokoukku meinas unohtua,  Skiftesvik -mäistä  tarinaa !!

    Kuusiuskova

    Laita sit vähän tarkempia tietoja jos oot jo 60-luvulta tehnyt jk-hakkuita, valitse vaikka yksi kuvio. Olisi todella mielenkiintoista katsoa miten olet onnistunut niin hyvin, itse ku yritin vajaan hehtaarin kuviolla niin pieleen meni 15v jälkeen.

    jupesa

    Niin, laitahan ne myynnit ja mittaukset  6o – luvulta alkaen näkyviin.

    Minä olen laittanut mm. exeltaulukot vertailuista lukioiden kuviin. Sinä olit silloin vielä varmaan ajamassa polkupyörällä mäkiä ylös ja alas .   Kasvuerot on yleistä tutkittua tietoa. Kantohintaerot käytännössä todennettua . Jk-metsien yleiset tuulituhot samoin käytännössä nähtyä ja todettua . Jokainen laskutaitoinen voi laskea miten vaikuttaa vaihtoehtoistuotot pitkässä juoksussa tulokseen.

    Laita sinäkin joskus edes faktatietoa näkyviin. Vai novelleja ja tarinoita sulle pitäisi olla . Mene semmoselle saitille jossa kerrotaan niitä, jos  faktat ei kelpaa.

    Jovain Jovain

    Pitäisi tutkimuksen tuloksiin luottaa, on aika paksua jos kyseenalaistetaan. Tiedä mihin perustuvat, mutta tuskin suositusten mukaisilla alemmilla puustopääomilla päästään tuloksiin, kun niitä vielä kompensoidaan alemmalla puun hinnalla ja korjuun kustannuksilla. Ehkä jk metsästä säästyvät uudistamisen investointikustannukset korkotuottoina ovat huomioon otettavia nekin.

    Perko

    Älä puuki ollenkaa väheksy itseäsi ja ole murheissa,  on paljon ihmisiä jotka eivä ole oppineet pp ajamista. Helkama laittoi joskus pyörän keskirunkoon alumiinisen kahvan josta  ajoa taitamattomat pystyivä mukavati kantamaan pyörän mukana. Puukilla sentään on jakojuttu melkein hyvä mutta ei toimi oikein.  Ja päätä itse ;  kantohintaa ei ole missään asetettu  myyjälle valmiiksi  myyjä voi sen myös päättää.

    Hyvin voisin lisätä tiliotteet mutta, kun muutkin datatiedot  ovat jo  siellä ”asiantuntijoiden pilvessä”  käsiteltävinä mutta onnellisilta tavoittamattomissa,  lienee turhaa.  Toiset ovat arvonsa tuntevia  jotta eivä vaivaudu hakua käyttämään.

    Outoa  kun sanotte olleen jk mehtäänne  tamppaamassa ja taimi vartiossa  niin nyt sitä ette enää löydä mistään.  Hyvin tuoreita vertailulukuja puskette jk  kasvuista kuin  moton nauhalta niin mistä te niitä luette?

    Metät kunnossa!

    Tämä on aukon tuottomenetelmiä koskeva ketju. Perkolla ei tiettävästi ole tähän mitään käytännön kokemusta joten siirrytkö ystävällisesti jatkuvan kasvatuksen ketjuun. Voit kirjoittaa päivittäin sinne samat polkupyörätarinat jos se tuntuu sielunmaisemaan sopivalta.

Esillä 10 vastausta, 3,781 - 3,790 (kaikkiaan 3,906)