Keskustelut Metsänhoito Aukon tuottomenetelmät

Esillä 10 vastausta, 3,801 - 3,810 (kaikkiaan 3,906)
  • Aukon tuottomenetelmät

     

    ”Entinen leppää kasvanut hakamaa hakattiin aukoksi ja istutettiin koivulle.  Koivu kasvoi erittäin hyvin, mutta vielä paremmin kasvoivat lepät.  Monta vuotta peräkkäin sain perata sitä kuviota ennen kuin voitin ne lepät.”

    Toinen tapaus oli entinen leppää kasvava niitty.  Harvensin leppiä niin paljon kuin uskalsin ja istutin kuuset sekaan.  Olinko harventanut liian vähän vai liikaa vai mistä johtui, etteivät ne kuuset menestyneet.

    En kyllä suosittele leppien hyödyntämistä.   Kaikki nurin ja koivua tilalle, jos hirviriskiä ei ole.  Muuten kuusta.

    Kun kasvattaa kuusikon täystiheänä ja sitten istuttaa uudet taimet nopeasti, niin ne kasvavat nykyään niin hyvin, ettei heinettyminen pysy perässä.”

    ”Harsintahakkuun poistuma on yleensä n. 80- 100 mottia/ha ja tukkiosuus n. 60  % , parhaimmillaan n. 70 % .

    Tavallista harvennusta parempi kantorahatulo edellisessä harsinnassa  (20 vuotta sitten) ei riitä korvaamaan kasvutappion kuluja koska silloin pitäisi ottaa laskelmaan mukaan myös alunperin (päätehakkuu/jk) tulleet  tuloerot.   Jk:n heikompi yksikköhinta, pienempi poistuma ja pystyyn jääneen puuston pääoma-arvo korkoineen nykyhetkeen laskettuna (verrattuna tasaikäisen vaihtoehdon uudistuskuluihin ).”

  • 140ärrä

    Ei se ole kartellia, jos kalliimmat korjuukulut heijastuu puusta maksettuun hintaan.  Jos asiakkaat alkaa maksamaan jk-puusta valmistetuista tuotteista enemmän, kannattaa jk-puustakin maksaa enemmän. Toistaiseksi sitä saa vielä odottaa.

    Jovain Jovain

    Kartellin ja korruption osuutta pystykaupassa on käsitelty Kilpailu- ja Kuluttajavirastossa. Kymmenen vuoden takaisia keskustelun avauksia siltä ajalta on viestiketjussa. Tuskin aiheen ajankohtaisuus on hiipunut.

    mehtäukko

    Perkolainen kun taannoin valehteli jk-puun paremmasta laadusta, Tapion tutkimuksiin perustuvassa opuksessa mainitaan:

    ” On myös ilmennyt,että puuston kasvattaminen eri-ikäisrakenteisena, taimien hidas kasvu muodostaa tukin ydinsahatavaraan laatua huonontavia oksatihentymiä.(1) Lisäksi luston leveys ja puuaineen tiheys vaihtelevat edemmän kuin jaksollisessa. 1)HuuskonenS, HynynenJ& Valkonen 2014-Metsän kasvatus.

    Ja onhan ne kuusentatit kuin siilin selkää.

    Kuusiuskova

    Kävin eilen katsomassa kuviota joka hakattiin 19 ja istutettiin kuuselle ja  männylle keväällä 20. Varhaisperkasin kuvion syksyllä 24 ja kävin nyt pakkaspäivän kunniaksi vähän katselemassa sitä. Parhaimmat männyt ja kuuset olivat jo 3,5m, keskipituus vajaa kolme metriä. Tämä vahvisti uskoni metsänkasvatuksen kannattavuuteen. Ensiharvennus taitaa tulla jo 15-16v iässä.

    Visakallo Visakallo

    Näin se menee Kuusiuskova, eikä tarvitse päätehakkuutakaan odetalla, että tulisi 60 vuotta täyteen. Voi jo alle 50 vuotta riittää oikein hyvin, jos ei tule mitään suurempia ongelmia matkalla. Kyllähän Perkon jutut voi jättää täysin omaan arvoonsa. Suositten sähköpyörää Perkollekin, niin pääsee joudumpaan mäen päälle!

    Husq165R

    ”Kyllähän Perkon jutut voi jättää täysin omaan arvoonsa.”

    Totuushan on, että tuo huomio osuu erittäin hyvin moneen pottu montun ehdottoman eliitin edustajan ihan jokaiseen postaukseen!

    Vieläkin odotellaan 1-2/30 000:hannesta viestistä joissa olisi joku oleellinen asia! Turhaan odotellaan!

    Mutta kiitollisia ollaan, totta kai!

    Visakallo Visakallo

    Vanha Husovarna voi vallan hyvin itse alkaa nostta palstan tasoa, kun kerran meistä pottumonttulaisista ei siihen ole. Jokaisella on sellainen Metsälehden keskustelupalsta kuin hän itse ansaitsee!

    Perko

    Muistatte siinä hölmöläisten tarinassa oli ne säkillä valonkantajat. Aukkoon sijoituksessa  tuoton ymmärrys on pitkälti samaa hienoutta  ja pitkään hallitusti toteutettua tappion kierre,  sen ajatuksen varmisti nuo laskutehtävän pieleen menneet vastaukset. Jotkut ymmärryksen vakuudeksi vielä hamuava lisää valoa säkkiin.    Ostamalla  akkupyörän   kulut kasvaa  juuri kuin muokkauksissa ja tamppauksissa  tuloksen silti korjautumatta.

     

    jupesa

    Vastaukset oli ihan oikein . Sinä olet vain niin tomppeli , että et tajua taimikkovaiheen menevän ohi nykyään nopeammin kuin sinun nuoruudessa ja luuloissasi.  Onhan se tietysti vaikea käsittää miten nopeasti päästään tasaikäisessä metsässä harvennuksille , kun harsintametsissä taimikot kasvaa kymmeniä vuosia edes rk- läpimittaan.

    Visakallo Visakallo

    Kyllä Perko tuo polkupyörä- ja mäkijuttu oli meillä jo kansakoulun kolmannella luokalla silloin ”kultaisella 60-luvululla”.

Esillä 10 vastausta, 3,801 - 3,810 (kaikkiaan 3,906)