Keskustelut Metsänhoito Aukon tuottomenetelmät

Esillä 10 vastausta, 3,811 - 3,820 (kaikkiaan 3,906)
  • Aukon tuottomenetelmät

     

    ”Entinen leppää kasvanut hakamaa hakattiin aukoksi ja istutettiin koivulle.  Koivu kasvoi erittäin hyvin, mutta vielä paremmin kasvoivat lepät.  Monta vuotta peräkkäin sain perata sitä kuviota ennen kuin voitin ne lepät.”

    Toinen tapaus oli entinen leppää kasvava niitty.  Harvensin leppiä niin paljon kuin uskalsin ja istutin kuuset sekaan.  Olinko harventanut liian vähän vai liikaa vai mistä johtui, etteivät ne kuuset menestyneet.

    En kyllä suosittele leppien hyödyntämistä.   Kaikki nurin ja koivua tilalle, jos hirviriskiä ei ole.  Muuten kuusta.

    Kun kasvattaa kuusikon täystiheänä ja sitten istuttaa uudet taimet nopeasti, niin ne kasvavat nykyään niin hyvin, ettei heinettyminen pysy perässä.”

    ”Harsintahakkuun poistuma on yleensä n. 80- 100 mottia/ha ja tukkiosuus n. 60  % , parhaimmillaan n. 70 % .

    Tavallista harvennusta parempi kantorahatulo edellisessä harsinnassa  (20 vuotta sitten) ei riitä korvaamaan kasvutappion kuluja koska silloin pitäisi ottaa laskelmaan mukaan myös alunperin (päätehakkuu/jk) tulleet  tuloerot.   Jk:n heikompi yksikköhinta, pienempi poistuma ja pystyyn jääneen puuston pääoma-arvo korkoineen nykyhetkeen laskettuna (verrattuna tasaikäisen vaihtoehdon uudistuskuluihin ).”

  • Perko

    Aukoista tuloja saaville uudet autot on realismia . Harsijoille munamankelit.”

    Valtion  talouteen saa pienen  korjauksen kun lopettaa metka -tuet. Ne raha-avustukset  ovat  itseaiheutettua metsän tuhon turhaa tamppausta.

    KuneKoski

    Tasaikäisessä taimikossa valoa kyllä riittää, mutta eri-ikäisrakenteisessa sitä valoa voi joutua taimille säkillä kantamaan.

    Jovain Jovain

    Hukkaan heitettyä siinä mielessä, kun Metsäkeskuksen korjuujäljen seurannassa vain neljänneksellä korjuujälki on hyvää, taisi olla uusimmassa mittauksessa viidennes?

    Kuusiuskova

    Aukon kautta uudistaminen on kaikkein tehokkainta ja taloudellisinta toimintaa. Mikään jk ei pääse samoihin lukuihin. Taitaa jopa haavan kasvatus päihittää jk:n.

    Perko

    Aukosta ei pitäisi luopua,  niin monet ovat sitä mieltä.  On joillekin sattunut  niin, että ovat jopa kyllästyneet moiseen, eikä ole ollut kuin kuluja  ja vienyt  lopuksi puolet  valtakuntaa. Pilkkijä jaksaa tuijottaa  mustaan aukkoon koko valoisan päivä  vaihtaa toiseen samannäköiseen  ja vielä kairaa eikä muutu, palailee illan hämärissä takaisin tutulle aukolleen. On siinä se jokin .

    Perko

    Visan kyky nousta mäkiä oli ihmetyttänyt vanhempia jo ennen kouluikää, eikä poikaa tahtonut kuulua iltaisin kotiin. Kouluaikaan läksyt jäivät tekemättä talvet; kolmannelle luokalle kesään asti hän kiipeili mieluummin puissa ja katoilla. Vielä viidennelläkään luokalla hän ei tuntenut kaikkia kellon numeroita. Näin muisteli puutyönopettaja Visaa

    jupesa

    Olipa kerran tyyppi joka luuli olevansa jk-ekspertti. Tyypin tiedot osoittautuivat vähintään kyseenalaisiksi, kun se ei voinut todistaa mitään väitteistään todeksi. Sen jälkeen tyyppi alkoi kertoa tapansa mukaan satuja ja tarinoita. Sen pituinen se.

    Kuusiuskova

    Ikuisuuskone keksitty, jk:sta jatkuva satuilu.

    Jovain Jovain

    Tuskin kuitenkaan aukon kautta uudistaminen on tehokkainta tai taloudellisinta toimintaa. Metsät uudistuvat ja tuottavat muutenkin ja myös sitä voidaan pitää tehokkaana puuntuottamisena. Aika huonoja ovat korjuujäljen seuranta tulokset, nuoren metsän hoitovaiheessa saadaan jo huonoja tuloksia. Metsien vajaatuottoisuutta ovat lisäämässä, hyvin hoidetut metsät hoitotavasta riippumatta antavat hyvän tuloksen.

    Perko

    Sitä  huudellaa satuilusta, jos oma ymmärrys murtoluvuista rajoittuu vain palkanmaksun osiin. On eriasia kun fysiikan lait ja keskinopeuden kaava viedään metsään, monelta puunvälittäjän satuihin uskovalta loppuu laskupää kesken: he eivät hokase, että jatkuvassa kasvatuksessa kassa kilisee, koska uudistuskulujen nollapiste muuttaa koko yhtälön lopputuloksen. Mutta niinhän se on, että jos on ikänsä kasvanut huijareiden iltasatuihin, totuus tuntuu fiktioitakin ihmeellisemmältä.  Itse asiassa  on suuri harmi kun mehtätalouden fysiikkaa ei neuvottu numeroilla.  Kuokat ja kassarat voi jättää satuihin!

Esillä 10 vastausta, 3,811 - 3,820 (kaikkiaan 3,906)