Keskustelut Metsänhoito Aukon tuottomenetelmät

Esillä 10 vastausta, 4,321 - 4,330 (kaikkiaan 4,804)
  • Aukon tuottomenetelmät

     

    ”Entinen leppää kasvanut hakamaa hakattiin aukoksi ja istutettiin koivulle.  Koivu kasvoi erittäin hyvin, mutta vielä paremmin kasvoivat lepät.  Monta vuotta peräkkäin sain perata sitä kuviota ennen kuin voitin ne lepät.”

    Toinen tapaus oli entinen leppää kasvava niitty.  Harvensin leppiä niin paljon kuin uskalsin ja istutin kuuset sekaan.  Olinko harventanut liian vähän vai liikaa vai mistä johtui, etteivät ne kuuset menestyneet.

    En kyllä suosittele leppien hyödyntämistä.   Kaikki nurin ja koivua tilalle, jos hirviriskiä ei ole.  Muuten kuusta.

    Kun kasvattaa kuusikon täystiheänä ja sitten istuttaa uudet taimet nopeasti, niin ne kasvavat nykyään niin hyvin, ettei heinettyminen pysy perässä.”

    ”Harsintahakkuun poistuma on yleensä n. 80- 100 mottia/ha ja tukkiosuus n. 60  % , parhaimmillaan n. 70 % .

    Tavallista harvennusta parempi kantorahatulo edellisessä harsinnassa  (20 vuotta sitten) ei riitä korvaamaan kasvutappion kuluja koska silloin pitäisi ottaa laskelmaan mukaan myös alunperin (päätehakkuu/jk) tulleet  tuloerot.   Jk:n heikompi yksikköhinta, pienempi poistuma ja pystyyn jääneen puuston pääoma-arvo korkoineen nykyhetkeen laskettuna (verrattuna tasaikäisen vaihtoehdon uudistuskuluihin ).”

  • Perko

    Joo -miesten juttuja puskee. Tässä pitäis vakuuttaan hyvä tulos istutetulle puustolle.  Sitä on nyt pyöritelty ja tulokseksi jäi Timpan 15 300 siitä vielä piti miinustaa 15000 .   Olisko ollut sijoituksen korko.

    Kk , Aukosta se on näissä  alettava, 2004  ei ollut jk puustosta  hajuakaan, voittehan tuhon laittaa vaikka minkä syyksi.  Kuitenkin   kaihoilette nähdä jk puustoa.

    Visaa vielä syytingilläkin huolettaa miun tulot. Ne ovat toisesta systeemistä nykyisin eikä kuulu tänne istutuskoulun rakettitieteeseen.

    Metät kunnossa!

    Perko on kyllä oikeassa, että jk-heinikon kun sitten päivän päätteeksi joutuu vajaatuottoisena heinikkona uudistamaan niin tahtoo mennä seuraavankin puusukupolven tuotot korkokuluihin – niin iso tappio niistä jk-satumetsistä tulee. Heinää joutuu tamppaamaan useana vuonna eikä uusintaistutuksiltakaan yleensä välty. Eikä täystiheää saa aina sittenkään…Pirut kun eivät vielä maksa heinästä raakapuuta vastaavaa hintaa!

    Perko

    Mutta jos aasille tarjoaisit.  Aukkojen ongelmista olet perillä!

    Metät kunnossa!

    En ole vielä saanut tuloja tai osinkoja aaseilta tai niiden omistajilta. Aukko jk-harrastuksen jälkeen kyllä on hyvinkin työläs. Ei meinaa saada millään enää uutta metsää syntymään. Heinää pukkaa. Menee paljon rahulia. Jos olisi ollut fiksumpi aikanaan eikä olisi kuunnellut jk-haihatuksia olisi nyt näillä kuvioilla hyvin kasvavat metsät kun olisi vaan päätehakannut ja uudistanut kuten talousmetsät tulee eteläisessä Suomessa hoitaa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Älä Perko miinusta sijoituksen korkoa – vähennä vaikka erotus vaihtoehtoiseen sijoitukseen jos haluat. Mutta ota huomioon matala riski metsässä. Likviditeetistä puhutaan myös – se on paras osakkeissa ja rahastoissa, joista saa varat tunneissa.

    Visakallo Visakallo

    Perko nimittelee syytinkiläiseksi. Sehän on tavallaan ihan hyvä nimitys, kun olen jo seitsemättä vuotta eläkeyhtiön syytinkiläisenä, eli otan takaisinpäin niitä rahoja, mitä sinne vuosikymmenten aikana maksoin. Kyllä tässä vielä omatkin metsät kasvavat, ja omat bisneksetkin pyörivät, ja kevät alkaa taas ihan mukavasti myös osinkoja odotellessa, -kuten varmasti Perkollakin? Kun aina 8 vuoden välein myyt talonkorkuiset kasat järeitä tukkeja, niin johonkinhan nekin rahat on silloin tungettava, vaikka sitten hyviin osinko-osakkeisiin. Laskin, että Peko on minun tällä palstalla oloni aikana kolauttanut jo kolmet kovat tukkikaupat.

    Perko

    Visan kertomuksista männä vuonna  ilmeni, että oli luovuttanut nuoremmille konserninsa metsäosat. Voi se olla toisinkin kun  pressatkin  muistaa aamulla vain osan mitä illalla uhkasivat.

    A J , on mahdollista  nähdä rahat omana  pankkina tyynyn alla tai  kirkonkylän kassassa. Sama kummasta ottaa lainaa .

    ” Jos metsätalous on tappiollista: Jos metsätalouden menot (mukaan lukien korot) ylittävät tulot, syntyy metsätalouden tappiollinen tulos. Tämä tappio vähennetään ensisijaisesti muista pääomatuloistasi (esim. vuokratulot, osinkotulot).”

    On olemassa  ” jänis logiikka”  painaa päänsä pensaanalle  eikä ymmärrä  kulua !

    konstapylkkerö2

    Täällä on 2 ” kulujen ymmärtäjää” jotka ei osaa ajatella todellisia tilanteita käytännössä vaan perustavat agendansa epäsopivaan teoriaan jonka ovat kopioineet harsintapropagandaa tuottavilta firmoilta.

    Jovain Jovain

    Pitäisi heinälle, roinalle keksiä käyttöä, on parasta luomua, mutta tuskin kuitenkaan kannattaa ”ylvästellä” pilalle harsituilla ja vajaatuottoisilla jk metsillä. Mainostetaan ylivoimaisina ja tuottavina vaihtoehtoisina sijoituskohteina, mutta harvemmin kuitenkaan ”hölmöilystä” maksetaan. Oiskoon kuitenkin riittävän korkeat puustopääomat se paras ”konsultti”, estää roinan (heinän) kasvun. Roinan kasvatus on huonosti tuottavaa metsänhoitoa, mutta niinhän täällä väitetään, että se on parasta ja tuottavinta metsänhoitoa?

    Visakallo Visakallo

    ”muistaa aamulla vain osan”  Niinpä niin Perko… Sinulle kävi nyt se, mistä toista syytät. Minä kyllä hyvin selkeästi taannoin kerroin, että luovutin osan metsätiloistani nuoremmalle sukupolvelle…Tuota se muisti joskus tekee!

Esillä 10 vastausta, 4,321 - 4,330 (kaikkiaan 4,804)