Keskustelut Metsänomistus Edullinen metsätie

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 142)
  • Edullinen metsätie

    Suunnitelmissa jo ensikesän metsäasiat, onko minkalaisia kokemuksia ja arviota kustannuksista rakentaa metsätie omalle metsäsaralle ilman kemeraa, pituutta noin 1km, kangasmaalla.

    Miten leveä tulisi avata pohjasta, toiseen reunaa oja mistä myös saisi tienpohjaan maata.

    Mitä asioita tulisi huomioida että projekti onnistuisi kerrasta?

  • Ola_Pallonivel

    Visakallio on oikeassa. Meillä tie 10m ojan pohjalta ojan pohjalle mitattuna. Ota huomioon ojia kaivaessa, että vierellä olevien puiden juuret katkeavat ja lahoavat pystyyn. Tai kaatuvat. Reilusti puita pois ja sitten tientekoon. Jos ei ole paha maasto, oja toiselle puolelle riittää.

    Jätkä

    Hiemankaan tuoreemmille paikoille kannattaa tehdä leveämpi aukko ja molemmille puolille reilut ojat. Näin saadaan parempi penger, joka kuivuttuaan antaa tielle juuri sitä, mitä se tarvitsee, eli massaa. 2 – 3 metriä paksu penger kestää ja kantaa jo hyvin, vaikka siihen olisi tungettu ne Jeessin kannotkin. Kuten sanottu: Isokaivukone ja hyvä kuski, niin kaivutyö on suhteellisen edullista. Ei siinä hommassa mitään rihveleitä tarvita.

    T-P

    Etsi pätevä kaivurimies jolla kokemusta metsätien teosta. Käytte yhdessä katsomassa tulevaa tienpaikkaa niin ammattimies antaa vinkit ja kertoo hinta-arvion

    Näin toimittu muutaman kerran ja tyytyväinen olen lopputulokseen

    Puuki

    Jos alueella on eri-ikäisiä metsäkuvioita , niin itse tekisin niin että kierrättelisin tien kulkemaan sopivissa kohdin kuvion reunoja.  Silloin haitta metsän kasvulle jää mahdollisimman vähäiseksi ja tie on usein oikeassa paikassa muutenkin kuvioiden  välissä.

    Leveys sen mukaan kuin tarve on ,  kuivalla kankaalla riittää yksikin oja, jos maapohja ei ole kivikkoa tai muuten hankalan epätasaista esim.  suurten kantojen takia. Leveys 12 m jos tarvitaan molemmille  puolille oja (leveys riippuu kyllä maastostakin ja reunapuustosta, isossa kuusikossa pitää olla mieluummin leveämpi kuin esim. nuoressa männikössä) ja enemmän maata tienpohjaksi.  Kuiville karukkomäntykankaille on tehty ihan toimivia teitä joskus ilman ojiakin.  Semmonen kuorma-auton mentävä reikä vain metsän läpi kaivinkoneella tai ennen tekivät pillarilla tiepohjan tasauksen, eikä maksa paljon.

    Juppe

    Viestiketjua luettuani, ehkä kyseiseen kohteeseen 8m linja riittävä,

    Sarka reilut 100m leveä, linja keskelle, töiden kannalta sopivalla etäisyydellä. Mursketta voi ajattaa myöhemmin tarpeen mukaan.

     

    Per Ä Reikäs

    Ihan kyllä rahalla on tiet viellä valmistuneet,murske luksusta.

    mulle

    Jotta luontoarvot toteutuisivat apu/tuki tarpeen tuollaisissa suunnitelmissa aina

    https://www.metsakeskus.fi/tuki-metsateihin

    Timppa

    Kemeraahan ei yleensä kannata ottaa, sillä se edellyttää tuollaiseen tarkoitukseen ylihyvän tien tekemistä.  Joskus 15 vuotta sitten teetettiin, metodilla kaivinkonemies ja itse tehty linjaus, hyvä tie.   Asiaa toki auttoi metsäyhtiön puunostaja, joka tiesi tekijän ja vähän valvoikin hommaa, kun itse asuttiin kaukana.

    Leveydestä olen kyllä tuon 10 metrin kannalla.  Kapeammalla aukolla saattaa puiden juuria katketa liikaa ja puut kaatuvat.

    Auni

    Kokemusta on kahden vuoden takaa jolloin teetin metsätietä 560 metriä ilman Kemeratukia. Pohja on kangasmaastoa mutta oli myös yksi soinen notkokohta johon tuotiin useampi kuorma isoa 150mm kalliomursketta.

    Tielinjalta raivattiin puut pois n. 6-7 m leveydeltä aluksi ja sen työn teimme itse. Puusto oli vasta nuorta taimikkoa joten ei ollut isojen kantojen pois kiskomista

    Seuraavaksi tuli kaivinkone, kokenut tekijä joka tiesi tarkkaan mitä tehdään, tasoitteli ja kaivoi kivet pois ja niiden tilalle otti sivusta maata. Kun maa oli käsitelty tuotiin pintaan 0-65mm kalliomursketta n. 10 cm vahvuudelta ja sen päälle 0-35 mm kalliomursketta n. 10 cm ja viimeksi 0-16 mm  soramurske pintaan joka ei ole niin terävää että käy auton renkaisiin ja lanaus. Tien päässä on reilu kääntöympyrä. Ojia ei tehty paitsi kosteaan paikkaan.

    Tämä on niinsanottu kevyt metsätie jota voi ajaa isojen kuormien kanssa vain talvella maan ollessa jäässä.Tiestä tuli tosi hyvä ja nyt on metsäpalstalla kaikki lähellä näin kun metsätyöt on vain harrastus eikä ole käytettävissä isoa kalustoa. Portti siksi kun varastoimme metsässä polttopuita ja haemme sieltä pienemmissä erissä. Eikä muutenkaan suotavaa että siellä autoillaan ilman syytä. Kaikki ulkoilijat ja marjastajat & metsästäjät ovat tervetulleita .Metsäpalstan reunaan pääsee kantavaa metsätietä.

    Kustannus oli kokonaisuudessaan n. 17 € tiemetri joka sisältää portin ja kolme ojanpätkää. En tiedä onko edullinen mutta hyvä tuli. Sora siinä oli suurin kustannus  ja sitähän tuotiin paljon.

     

     

     

     

    akkli

    Hyviä neuvoja on esitetty aiemmin.

    Kun ei ole tietoa palstasi muodosta ,pituus ,leveys,mäet, kallioisuus,kosteikot.Kannattaa katsella tienrakennukseen parhaiten soveltuva tasamaasto ilman maastovaikeuksia,suurinpiirtein palstasi keskikohdille ,jotta puutavaran metsäkuljetusmatka jäisi kohtuulliseksi jokapaikassa ,.metsäkuljetusmatkan jos saa jäämään vaikka 300-400 metriin (tai vähemmän)puunmyynnissä alkaa tulla perusleimikon hinta tai plussaa ajomatkasta.Ei kannata lähteä kiertelämään paljoa metsikkökuvioitten mukaan ja tekemään lisämetrejä,vaan täysperäväunulisella autolla ajettava tie on paras,kun sitäkin hinnoitellaan leimikkoa myydessä.Onhan siinä kylällä tosiaan joku oikea kaivurimies tai kirkolla ainakin jolla homma hallussa rakentamisen suhteen,käy katsomassa ja merkkaamassa hänen kanssa tielinjaus,jos et itse tiedä.seuraavaksi puunpoisto;pystykauppa ,tienrungonrakennus ,anna olla talven yli jos pehmeää yhtää ja seuraavksi sora tai murske.Soraahan voi löytyä omalta maaltasikin,tulle halvemmaksi.Kaikkihan riippuu tienkäytön määrästä minkälainen pinta tarvii olla ja puutavaran ajoja voi ajoittaa kuivalle kelille tai jäätyneen maan aikana tehtäväksi.Oma tie on paras ratkaisu-ei mitään kimppateitä ja kemeraa painolastiksi.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 142)