Keskustelut Metsänomistus Edullinen metsätie

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 142)
  • Edullinen metsätie

    Suunnitelmissa jo ensikesän metsäasiat, onko minkalaisia kokemuksia ja arviota kustannuksista rakentaa metsätie omalle metsäsaralle ilman kemeraa, pituutta noin 1km, kangasmaalla.

    Miten leveä tulisi avata pohjasta, toiseen reunaa oja mistä myös saisi tienpohjaan maata.

    Mitä asioita tulisi huomioida että projekti onnistuisi kerrasta?

  • Visakallo Visakallo

    Jos tierasite on 8 metriä, niin eipä silloin naapuri voi puunkaatoa kieltää, mutta puut taitavat kuitenkin kuulua hänelle. Kannattaa yrittää sopia asiasta, ennen kuin tilaa moton paikalle!

    Timppa

    Eipä tietenkään saa kieltää.  Muista, että tien ojineen pitää mahtua siihen 8 metriin.

    Yhteys naapuriin ja sovi asiasta kuten myös kustannusten jaosta.  Jos kustannat tien yksin, niin naapurilla ei ole periaatteessa oikeutta käyttää sitä.  Tällaisista on ennakkotapauksia.

    Puut ovat tietysti naapurin.  Kannattaa tietenkin miettiä, että miten niistä naapuri saisi parhaan hinnan.

    Homma kannattaa siis yrittää miettiä naapurin kanssa yhteistuumin.  Silloin saattaisi saada niitä levikepaikkojakin.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Naapurin puut ovat, joten ota ensin yhteys naapuriin kertoaksesi aikomuksesta hyödyntää tierasiteoikeus ( 8m). Puhelun aikana asiainlaita  alkaa selvitä, löytyykö yhteinen kieli asian tiimoilta. Jos löytyy puunkaadosta yhteisymmärrys, hyvä niin. Jos naapuri alkaa känistä, niin teksiviesti tai sähköposti ilmoitus, että puiden kaato tiealueelta alkaa. Asia hyvä ilmoittaa edellä mainitulla tavalla, jos puhelimitse ilmoitat naapuri saattaa väittää, ettei hänelle ilmoitettu etukäteen asiasta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jos ja KUN ajorata on 20 -30 senttiä korkeammalla kuin piennar

    Onko tämänmuotoisia teitä muillakin kuin Jätkällä? Meilläkin lanamies pyrkii toki muotoilemaan keskikohdan korkeammalle, mutta ajoradan ja pientareen välissä ei ole kynnystä.

    Nimetön

    Tuossa videolla aika normaali metsäautotie ja aika harvinaista että metsäautotiellä henkilöautot sopii kohtaamaan muuta kuin ohituspaikoilla.  Kulutuskerroksen leveys pitäs olla 3,5m niin ei tahdo riittää henkilöautoin kohtaamiseen. Mitä tuossa välistä hyvinki korkeassa penkassa puhuttelee pientareeksi tai luiskaksi on sitte maku kysymys.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Näinpä. Tuollaiselta meidänkin tiet näyttivät heti parannuksen jälkeen. Nykyisin on heinää tai taimia kasvava noin puoli metriä leveä piennar, jota koetetaan pitää niittämällä aisoissa. Jos piennar on hoidettu molemmin puolin, leveyttä kertyy niin reilusti, että ohitus onnistuu useimmilla kohdin henkilöauton kanssa. Perusparannetun metsätien alkupäähän jäi lisäksi harmillisen kapea pätkä vakinaisesti asutun talon peltojen kohdalle. Sitä pitäisi vielä jatkossa saada leveämmäksi, kun levikkeitäkään ei ole ymmärretty tehdä, vaan ainoat ohituspaikat ovat mökkien tieliittymien ja joidenkin harvojen varastopaikkojen kohdalla.

    Nimetön

    Kustannus kysymys, tuskin löytyy halukkaita maksajia niin leveälle metsäautotielle jossa henkilöauot sopii hyvin kohtaamaan.  No jos tie tehdään ihanteelliselle moreeni maalle niin pientareista ei kovin iso kustannus tule mutta jos joudutaan turvemaalle penkka tekeen niin kapiaksi jää ja hintohin  tulee.

    jees h-valta

    Turvemaalla nimenomaan pitäisi tehdä leveyttä reilusti yli varsinaisen tiealueen. Sillä saadaan tiehen kantavuuttakin reilusti lisää. Ei lähde paakku niin helposti leviämään murskeen alta.

    Nimetön

    Ei vaan aina helposti löydy sitä materiaalia mistä penkan tekis. Tien käyttäjät usein sitte pilaa nämät korkiat kapiat penkat liekkaamaala aina sisäkurvista lähes tyhjän päältä niin pian on tie niin kallellaan ettei edes lanaamaalla saa tietä korjattua, ärsyttää moinen ajotapa.

    arto arto

    Meillä kun tie peruskunnostetiin tehtiin joka suoran pätkälle levike. Ajateltiin rekkoja varten. Henkilö autot voi kohdata ihan hyvin. Hintava se oli. Mutta kestävä. Mursketta 20cm pintaa ohut sora. Ei suopojaa yhtään.

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 142)