Keskustelut Puukauppa Energiapuun tienvarsihinta

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 90)
  • Energiapuun tienvarsihinta

    Mitähän on karsitusta hakepuusta maksettu eri alueilla? Kysyntä ainakin täällä länsirannikolla tuntuu olevan hyvä ja hinta jokseenkin kohtuullinen 22-25€ per motti. Ostajien mukaan hinta tulee nousemaan syksyä kohden, mutta tuskin yli 25€ mennään paljon. Tietysti puulaji ja puiden järeys vaikuttaa hintaan sekä energiapuukasan koko tienvarressa.

  • jees h-valta

    Juuri kiersin lanssin josta haketettiin tänään valtava määrä aika lyhyellä varastoinnilla. Syynä että lisää tulee kun Metsäkeskuksen ”nipsuttelija” avaa ojalinjoja ja sieltä tulee taas vähintään vastaava määrä lisää e-puuta. Lanssi on vuosikausia ollut täynnä kuin ”turusen pyssy”. Alkaa jo huolestuttaa ettei saa omia hakkuita koskaan joukkoon.

    Metsuri motokuski

    Jatkan tuota asiaa vielä vähän kun on niin hyvä aihe. Minusta ei ole järkevää hakkuuttaa siten että sahatatavara otetaan ensiksi ja latvusmassa sen jälkeen. Syitä on useita mutta ravinteiden vienti, ajourien leveys, kolhiminen ja jne mutta tulopuolella se on huonoasia. Latvusmassa ajetaan puntarin läpi ja se poikkeuksetta on epäedullinen myyjälle, Painokertoimet ovat huonot ja lopullinen lämpöarvo tulee vasta tehtaalla kilowatteina. Aika laanista tehtaalle saattaa olla pikäkiin.

    Karsittuna rankana kauppa menee motomitan läpi ja se antaa usein positiivisen kuutiomäärän todelliseen määrään. Syy löytyy siitä että loppuvaiheessa latvus on mutkaista ja osa oksista jää kiinni runkoon joten kuutiontia tulee enemmän kuin todellinen määrä on. Samoin kun ranka viedään pääosin laatikkoautolla niin 25 dm on lyhyin mitta. Sillä saa aika hyvän katteen puulle.

    kuusessa ollaan

    Jees kirjoitti; Lanssi on vuosikausia ollut täynnä kuin ”turusen pyssy”. Alkaa jo huolestuttaa ettei saa omia hakkuita koskaan joukkoon.

    Samaa varastojen täysinäisyys on pistänyt silmään.
    Eräällä MHY varastolla viimetalvena haketettiin kolmesti kenttä tyhjäksi, tänätalvena vain pieni nurkka ensimmäisestä satsista, edellisvuosina ei ole ehtinyt lunta puiden päälle kertyä.
    Ja aikalailla on puuta kertynyt muuallekin…

    Backwoods

    Kuun vaihteessa kävi Vapo hakemassa viimetalvena keräämäni energiarangat. Sekalainen kasa kaikenlaista, kokopuutkin joukossa. Nuppikuorma. 20€/ kiinto oli hinta jonka maksoivat. Ehkä asiaa vähän auttoi että samalla lanssilla oli yksi autokuorma heidän puitaan jotka noutivat samalla ja matka polttolaitokselle vain 15 km.
    Kertoili ostomies että sillä hetkellä ostokielto päällä kun ei ole energiankulutusta ilman pakkasia. Tämä pieni kauppa oli sovittu jo viimevuoden puolella.

    Pähkäilijä

    uppia

    http://www.metla.fi/metinfo/tilasto/julkaisut/mtt/2014/energiapuu14_1-3.pdf

    alkuvuoden energiapuun hintatilasto, linkki löytyy myös tämän päivän Metsäuutisista.

    Kaataja

    Justiinsa tuli maksuerittely kotiin, jossa karsitun rangan A-hinta on 40,574€ / kuutio. Tilavuus on korjattu kaikenmaailman kosteus ja energiakertoimilla.

    Lisäksi tämän päälle tulle hankintahommista 7€/ kiinto kemeratukea + pinta-alatuki. Oisko pinta-alatuki ollut 191€.

    Ensimmäisestä hinnasta vähennettiin haketus ja kuljetuskuluja 11,949€ / motti..eli hinnaksI jäi 28,6€ / motti.

    Tähän kun lisätään kemeratuki, niin hinta on 35,6€/kiinto.

    Kuva kasasta löytyy lukijan kuvista nimellä ”energiaa”. Kohde oli hehtaarin kokoinen ja puita keräsin sen verran kasalle, että kemeraehdon 20 kiintoa tuli täyteen. Loput jäi metsään maatumaan (jokusista järeimmistä tyvistä tein kyllä klapia).

    Mielestäni ei ollut turhaa hommaa, kun tarkoituksena oli laittaa kohde kasvukuntoon. 5 vuoden sisällä sitten ensiharvennus…

    Metsuri motokuski

    Taitaapi olla normi kuidun hinnoissa tuen kanssa.

    jees h-valta

    Valitettavasti nämä ”kulta-ajat” loppuivat liiankin nopeaan. Lyhytjänteinen ja kestämätön ja ailahteleva metsäpolitiikkamme ei osaa eikä pärjää ympäristöhallinnon eikä valtiontalouden heikon jaman puristuksessa.

    Pähkäilijä

    Kaataja, miltä hinta tuntui työmäärään nähden? Kuitenkin osan jätit maatumaan etkä tuonut pinolle.

    Kaataja

    ”Kaataja, miltä hinta tuntui työmäärään nähden? Kuitenkin osan jätit maatumaan etkä tuonut pinolle.”

    No työhän oli kevyttä raivaussahahommaa, isommat moottorisahalla. Pienemmät karsimattomat oli helppo heitellä nippuun ajouran varteen (tein sellaiseen kohtaan, missä oli huonoin puusto).

    Isommat pätkein moottorisahalla suurinpiirtein n.4m mittaan, karsein vesurilla ja heittelin pöllit ajouran varteen.

    Tällänen on suht ripeää toimintaa…mutta ajomatkaa oli ehkä 500-600m, joten siihen meni jonkin verran aikaa. Kärryyn ei kuitenkaan hirmumääriä mene, joten ajokertoja tuli paljon.

    Jos ajomatkaa olisi vähemmän, tekisin vieläkin tälläistä ”bisnestä”.

    Aiempana vuosina olen kerännyt karsimatonta ja se ei tunnu pienellä kalustolla oikeen maistuvan…saa traktorin puikoissa viettää aikaa, mutta kasa vaan ei kasva.

    Kyllä tuota karsimatonta nyt ehkä juuri ja juuri ajaa…ja saahan siitä jonkinlaisen korvauksen…eli yhteenvetona: Ei kaduta, mutta mietin seuraavalla kerralla, riittäisikö mulle pelkkä pinta-alatuki!

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 90)