Keskustelut Puukauppa Enska leikkaa metsänomistajien tuloja

Esillä 10 vastausta, 401 - 410 (kaikkiaan 423)
  • Enska leikkaa metsänomistajien tuloja

    Yhtiö nostaa Itä-Suomessa tukkine latvaläpimitan 18cm, eli siirtää rahaa metsänimistajilta omaan kassaansa.  Varastot on täynnä tukkia ja on tarkoitus jarruttaa ostoja, onneksi on muitakin ostajia.

  • A.Jalkanen

    Olin mäkin kerran Riikan risteilyllä samppanjatastingissä jossa mukana pöydässä muuan Juha Mäntylä.

    Remie

    Jos on merkittävä sopimusasiakas niin hyvin vähän mutta jos on heikko sopimusasiakas tai huono sopimus niin enemmän. 60 vuoden rinta äänellä sanottuna. Pienet on aina heikoilla. Metsäkaupan onnistuminen on näköjään sellainen että mutu tuntumalla mennään koska todellinien tilanne ei ole käsin kosketeltavissa kuin muutaman vuoden metähankinnan jälkeen, sen jälkeen kaikki muuttuu utuiseksi virtuaali todellisuudeksi. Tätä aivan varmaan hyödynnetään vahvasti.

    Remie

    Pankit voitelivat runsaasti kun tili oli reilun kokoinen, rahaa käytettiin avokätisesti. 50 000 paloi illassa kuin illassa. Mutta kun mummo pyysi jatkoaikaa vekselinmaksuun kyllä nyljettiin.

    Jätkä

    Anneli. Juha onkin tuttu mies. Oli meillä joillakin kursseilla mukana – Opettajan ominaisuudessa. Töysästä kotoisin.

    A.Jalkanen

    Nykyisin JM on muun muassa Luken johtokunnan puheenjohtaja.

    Visakallo

    Näkyi SE:n osake olleen kohtalaisessa pudotuksessa. Kannattavuus on heikentynyt ja maksajia tarvitaan…

    Peal

    Mäntylä heh heh. Jalkasen päiväuni.

     

    pihkatappi

    Mieluusti kuulisin motomiesten kommentit tästä tietokone virheestä. Onko siellä ollut robotti kuski. Ja onko normaalia että tukin minimi läpimitta vaihtelee kauppakohtaisesti.. Eli motokuski tiesi takuulla että tukkia ei tarvita ja matriisi on sen mukainen ja pulinat pois niin työt jatkuu. Se katkottavan puun läpimitta näkyy ruudulla reaaliajassa ja kuski päättää mistä katkaistaan, jos yhtäkkiä onkin minimi tukki 3 cm paksumpi jossain kaupassa, niin kuskiko vaan jatkaa kyselemättä, motokuskit ovat kuitenkin puhelimessa joka leimikon yhteydessä korjuuesimiehen kanssa. Maaseuduntulevaisuuden pitäisi asiantuntevana mediatalona selvittää asia, eikä tyytyä selvään valheeseen, vai meneekö tässäkin niin että kenen leipää syöt sen lauluja laulat.

    Tikkula

    Konekuskit ei taida paljoa saada aptia säätää, ottavat sen vastaan mikä tulee. Korjuuesimies taitaa olla se syntipukki jolle moka käynyt.

    pihkatappi

    Robotti tekee justiinsa aptin mukaan, ihminen kysyy miksi joku asia muuttuu yhtäkkiä ja varmasti kysyy. Tarkempi selvitys yhtiön taholta olisi paikallaan, tietokone vika kuullostaa peitetarinalta. Meille olisi tärkeää luottamus.

Esillä 10 vastausta, 401 - 410 (kaikkiaan 423)