Keskustelut Puukauppa Enska leikkaa metsänomistajien tuloja

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 423)
  • Enska leikkaa metsänomistajien tuloja

    Yhtiö nostaa Itä-Suomessa tukkine latvaläpimitan 18cm, eli siirtää rahaa metsänimistajilta omaan kassaansa.  Varastot on täynnä tukkia ja on tarkoitus jarruttaa ostoja, onneksi on muitakin ostajia.

  • Arnold Layne
    Remie

    Sahatavaran käyttö on rajusti vähentynyt koko 2000 luvun aikana. Omakotitaloja ei rakenneta eikä maaseudulle yhtään mitään. Kohta ollaan tilanteessa että viimeinenkin saha laittaa ovensa kiinni. Kaupungissa rakennetaan betonista, ja omakotitalon rakentaminen kaupunkiin on sulaa hulluutta. Kun saa talon valmiiksi , kaupunki voi pakkolunastaa  talon jonkin viemärin vuoksi, ja kiinteistövero sen kuin jatkaa nousuaan. Vedet ja jätevedet maksaa, jätehuolto maksaa, kiinteistön huolto ja korjaus on kallista. Kivitalo sitä ei saa edes rikki, kun maalaa niin asunto on taas kuin uusi. Eikä tarvitse lähteä yksin kaljalle. Punttisalilla voi pudottaa kiloja koko päivän. Ennen laulettiin että ” vielä niitä honkia humisee.” kohta pitää laulaa että , pian niitä honkia taas humisee…. Ellei sitten kaikkia taimikoita tehdä biodieseliksi tai bio sähköksi. Biosähköautohan on se ympäristöystävällisin, takalaatikossa biodieselgeneraattori tuottaa sähkön autoon , siinä tulevisuuden keksintö.

    Remie

    Huono kun on klobaali maailma ja EU. kun tulee soppi niin se on sitten stop.Kun maat ei olisi kartellissa niin jossain aina olisi eri meiniki ja tavaraa siirtyisi kohteeseen. Näillä eväillä ei niin voi käydä. Kaikkien pyörät lakkaa pyörimästä yhtä aikaa. Suomen maaseutukin on kauttaaltaan täysin kiljainen. Kaikissa pyörissä on käsijarru päällä.

    jpjulku

    Tämä on raju uutinen. Mitenkähän menee läpi sopimusasiakkailla. Jos ajattelee vaikka Tornatoria, jonka metsät valtaosin Itä-Suomessa, ja joka myy nimenomaan StoraEnsolle. Pohjois-Karjalan metsissä aika paljon päätehakkuumännystä menee 15-18 sentin väliin….

    kuusessa ollaan

    Sahatavaramarkkinat ovat nyt luisumassa kaaokseen joksikin aikaa, keskieuroopan tuhojen vuoksi…on kuulemma jo pudottanut hintoja briteissäkin ja tukkia myyty hakepuuksi…

     

    Eikä ihan pian ole helpotusta tiedossa, tuhot vaikuttavat vuosia. Nytkin Tsekeissä hakataan normin 15 milj. päälle toinen mokoma tuhopuuta. Lumipalloilmiö on raju.

    Tolopainen

    Onhan tässä metsää myytykin pää märkänä pari vuotta, jotta laitamme sitten yhtiöiden suosituksesta ainespuunmyynnit seis ja naatimme hedelmistä. Enska osaa käyttää hyväkseen propakandaa hiilinielujen kasvattamisesta, kun siirrytään järeämpään tukkiin, kiertoaika pitenee ja vihreys etenee. Ja yrityksen toiminta näyttää vastuulliselta.

    Laman merkkejä taloudessa alkaa näkyä jo siellä täällä, sahateollisuus jarruttaa voimakkaasti, terästeollisuuteen tulee lomautuksia ja ay-liikkeen palkkavaatimukset kasvavat erityisesti julkisella sektorilla, jossa ei ole maksukukyä, mutta veronmaksajien rahoista ei ole niin väliäkään.

    Jätkä

    Kun Ranskassa oli edelliset massiiviset myrskytuhot, Pyysi ulkoministeriön palkkalistoilla oleva metsäasiantuntija apua meilt’ (minulta). Olisi pitänyt ottaa Laimet 130 rekkaan ja siirtyä Ranskan maalle. Takaisin ei olisi tarvinnut sahaa tuoda, vaan he maksavat siitä uuden hinnan.

    Olivat valmiita ottamaan suomesta niin paljon sahoja ja sahureita, kuin vain saisi lähtemään. Niin ja tietenkin opettaja, teränhuoltaja-opettajajia jne.

    En lähtenyt, eikä ole kaduttanut. Tapasin tämän saman miehen reittilennolla Pariisiin parin kuukauden kuluttua.  Eivät ne ollet edes yrittäneet sahata sahatavaraksi, vaan pelkoiksi ja tapuliin, ettei sinisty, vaan kuivuu luonnollisesti.

    Jotkut tienasivat hyvin ja tulivat perheensä juo salkku täynnä euroja, joillakin meni kaikki rahat punaisten lyhtyjen tytöille ja sahan hintakin meni sinne…

    kuusessa ollaan

    Nyt on eri tilanne, hyönteistuhot näyttävät jatkuvan niin kauan, kun kuusikoita piisaa…hetken vie. Tänä vuonna pelkkää hyönteispuuta keskieuroopassa koko suomen vuotuisen hakkuumäärän verran, normihakkuiden lisäksi.

    Timppa

    Ainakin kuitu kelpaa Enskalle.   Tehtiin ensimmäinen kauppa firman kanssa kyseessä aika suuri harvennushakkuu, joka oli jakautunut moneen palstaan ja jossa sekä kesä että talvileimikoita ja nuorempia ja vanhempia metsiä.  Hinta parempi kuin kilpailijoilla.  Uudistushakkuu ei tarjousvaiheessa kiinnostanut.  Siksi siitä tehtiinkin kauppa sahan kanssa.  Tosiaan Enskalla kuten muillakin niitä kaatamattomia tukkipuita taitaa olla runsaasti.  Siksi varmaankin jarrutetaan tukkien kerääntymistä.

    Sitten tehtiin Enskan kanssa kaupat sahan hakkaamien  kohteiden muokkauksista siemenistä ja taimista.  Ne olivat vuorostaan Enskalla  halvempia kuin MHY:llä.  Ja jollain muulla firmalla saattaa olla vielä MHY:tä kalliimmat.

    Siis tässä vaiheessa positiivinen suhtautuminen firmaan.

    Jokainen firmahan pyrkii sopeutumaan markkinatilanteeseen omalla tavallaan.  Tuo läpimitan nostaminen on yksi keino.  Totaalinen ostokielto on toinen.  Sellaiseenkin on aina joskus tullut törmättyä vuosien varrella eri firmojen osalta.

     

    Puuki

    Yhden puulajin kuusikoiden kasvatus tulisi muuttaa sekapuustojen kasvattamiseksi mieluummin heti tai välittömästi nykyoloissa.   Ei ne kirjanpainajatuhot ole vähenemässä meilläkään.

    Kuitupuuksi ja energiapuuksi muuttuu tuhoalueiden tukkipuut kiihtyvällä vauhdilla.  Mutta sahapuun hinta romahtaa aluksi .

    Vasta uusissa kauppasopimuksissa (jos UPämmälle myy) voidaan tukin min. läpimitta muuttaa ; ei ainakaan luulisi olevan mahdollista taannehtivasti, kun sopparissa on liitteenä ne puun laatu-ja mittatiedot.

     

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 423)