Vastahan meillä oli keväällä seminaari Finlandia-talossa ja siellä vaikutti että olisi löytymässä konsensus että menetelmistä ei kannata riidellä. Tehdään niin kuin kulloinkin hyvältä näyttää ja käytännön kokemukset lopulta määräävät sitten sen mitkä menetelmät yleistyvät. Nyt jotkut ovat agitoimassa riitaa, muun muassa ”Avohakkuut historiaan” -liike.

AJ: ”Jatkuvapeitteisyys toiminee jossain jonkin aikaa mutta tuskin kaikkialla kaiken aikaa. Siksi Timo Pukkalan lanseeraama ’vapaan tyylin metsätalous’ on järkevää: tehdään aina se mikä kulloinkin tuntuu parhaalta.”

Jos tarkkoja ollaan, tuo periaate kirjattiin jo lakiin metsälain uudistuksessa. Silloin puhuttiin käsittelyn valinnan vapaudesta, taustalla oli talouden lisäksi omistajien monenlaiset tavoitteet metsien hoidon suhteen. Tämän piti olla hieno juttu, ei avohakkuupakkoa yms., mutta toisin kävi. Homma on nyt menossa siihen suuntaan, että joku muu yrittää määritellä meidän puolesta kulloistakin parasta. Ympäristöministerihän juuri kertoi Metsälehdessä, että tarvitaan ohjauskeinoja ja kannustimia siihen, että metsien hoidossa vapaasti valitaan hänen mielestään oikeat menetelmät metsien käsittelyssä.

Kun vihreät puhuu metsätalouden ohjauskeinoista, on syytä suhtautua suurella varovaisuudella siihen saakka, kunnes yksityiskohdat on selvillä. Huolestuttavaa edelleen on se, että toimintaympäristöä ei haluta tai ymmärretä kehittää parempaan suuntaan. Sen sijaan sitä pitäisi muokata vihreiden toivomaan suuntaan. Veikkaan ohjauskeinojen ja kannustimien olevan rasite niille, jotka eivät tätä halua.

Poliitikkojen kielessä esim. lisävero kannustaa valitsemaan jonkin muun tavan toimia. Se on siis kannustin.

Vähänkö metsät ovat kuusettuneet ja kuusetetaan. Siitä pitää huolen mäntyyn ja lehtipuihin kohdistuvat tuhot,

Ajelin lenkin Jyväskylästä Alavudelle ja takaisin.  Huomiota herätti muutamat hienot mäntytaimikot tien varrella.  Sitä en tietenkään nähnyt jatkuvatko ne kauemmas.  Kyllä  mäntyäkin voi kasvattaa.  Koivun kanssa onkin hirvien vuoksi ainakin meillä vaikeampaa.  Kuusettumista edesauttaa vuosikymmeniä kestänyt typpilaskeuma, joka on lisännyt heinänkasvua merkittävästi.   Sekä luontainen että kylvösiemenillä tehty männyn kasvastus on selvästi vaikeutunut.  Männyn uudistus istututtamalla on ainakin meillä päin tunnetusta syystä hyvin epävarmaa.

Varmaa on toisaalta myös sekin, että jatkuvan kasvatuksen metsät kuusettuvat.  Jos niihin syntyy uutta kasvatuskelpoista puustoa, se on pelkkää kuusta.

Olen useasti kirjoittanut, että meillä sopivilla pohjilla harjoitettu systeemiä, jossa äestyksen yhteydessä suoritettua männynkylvöä on täydennetty seuraavana vuonna istuttamalla kuusia.  Tässä systeemissä riittää vähäisempikin männyntaimien määrä siihen, että lopulta voidaan kasvattaa halutessa puhdasta laatumännikköä.  Ja tätähän voi harjoittaa vain avohakkaamalla.