Valkohäntäpeura on vielä pienehkön alueen ongelma, mutta siellä sitten ilmeisesti hyvinkin paha ongelma. Valkohäntäpeurasta saadaan vielä huomattavasti laaja-alaisempikin ongelma ellei sen ruokkimista kielletä.  Meilläkin se vain lisääntyy kovaa vauhtia ja ollaan sentään monien satojen kilometrien päässä niistä varsinaisista ongelma-alueista.

Kyllä kansan yleinen mielipide on ollut susivastainen koko ajan, mutta se ei titenkään ole tullut nykyisellä tavalla ilmi. toisaalta jokainen tänne läntisempään Suomeen eksynyt susi päätti päivänsä 60-70 luvuilla hyvinkin äkkiä.

Terveisin: Korpituvan Taneli

Kiitos suorittava kuvista! Naaraita näkyy olevan suositusta enemmän. Alueella 1 myös sekä suunnitelma että todellinen kanta molemmat suositusta korkeammat.

En tarkoita 5-vuotissuunnitelmalla sitä, ettei kannan rakennetta tai määrää seurattaisi vuosittain, vaan sitä että seurueiden ei tarvitsisi päästä tavoitteisiin joka vuosi. Yksittäisiä kaatoja ei tarvitsisi sanktioida, kunhan suunta olisi oikea. Jahdin käytännön järjestäminen helpottuisi, kun kaikki kohdalle osuvat eläimet saisi kaataa, sukupuolesta ja iästä riippumatta, vaikka lupiakaan ei olisi jäljellä ko. vuodelle. Ylimääräiset kaadot vain siirtyisivät seuraavalle vuodelle jos näin halutaan. Nythän on kai käytännössä niin että kannanhoitotavoitteiden alle jäänti ei haittaa mitään, mutta jos hirviä kaatuu liikaa, nousee hirmuinen meteli.

Kyllä sitä joustavuutta saisi olla nykyistä enemmän kuten Tanelikin tuolla edellä totesi.  Meillä on perusperiaate, ettei sama ampuja ammu samaan ”kasaan” kahta hirveä.  Siis ensin vasaa ja sitten emää.  Joskus on käynyt nimittäin niin, että se ”kaatunut” vasa saattaa pompatakin säkälaukauksen jälkeen ja juosta tiehensä.

Olin vt-johtaja.  Meillä oli kaatamatta vasa ja emä.  Ampuja ilmoitti radiolla, että oli kaatanut vasan ja emä jäi ampumamatkalle seisomaan.  Koska kyse oli viimeisestä luvallisesta, niin sanoin, että ammu se emäkin.  Tilanne tuntui täysin selvältä.  Emä oli jäänyt odottamaan kaatunutta vasaansa, kuten joskus käy.  Emäkin kaatui.  Yllätys olikin suuri, kun selvisi, että vasa olikin 1,5-vuotias mullikka.  Ehkä kylläkin sen kaadetun suuremman vasa.  Tällä kertaa jollakin porukalla oli vielä kaatamattomia hirviä joten annettiin se pienempi heille.  Viimeistä vasaa metsästettiinkin sitten useampi viikonloppu.

Joskus sitten jääkin se viimeinen vasa ampumatta, kun tulee talvi ja porukalta loppuu motivaatio.

Joskushan käy, että vasoja voi olla todella vähän.  Ainakin yhteislupaporukoissa se tavoitteena olevan kahden vasan muuttaminen yhdeksi aikuiseksi tuntuu joskus vaikealta.  Joskus on pistetty seuran ulkopuolinen koiransa kanssa meitä avittanut asialle, kun on tiedetty, ettei yhteisluvasta vastuullinen kehtaa kietäytyä.