Keskustelut Puukauppa Hakkuut romahti- nielulaskelmat taas uusiksi

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 88)
  • Hakkuut romahti- nielulaskelmat taas uusiksi

    Hakkuut romahtanut 22% tänä vuonna, jo viime vuonna oli laskua. 2018 jäi huippuvuodeksi pitkään aikaan, ehkä ikuisesti. Painopaperin kulutus romahtanut maailmassa koronan vuoksi, paluuta tuskin on, eikä uusia  hankkeita ole metsägruppia lukuunottamatta, Kemikin vielä epävarma= hakkuut eivät palaa yli 70 milj m3 ennen 2024, jos silloinkaan tai milloinkaan jos ei uusia tuotteita puusta keksitä.

  • Visakallo

    Olkoon jotkut energiapuusta mitä mieltä hyvänsä, mutta teollisuuden puuntarpeen vähentyessä energiapuun hakkuut nousevat entistä tärkeämpään osaan, jotta nuoret metsät tulisivat yleensäkin ensiharvennettua. Turha on jatkossa tukkipuita metsistä etsiä, jos harvennukset jäävät tekemättä.

    Visakallo

    Metsien suojelu on hidas ja tehoton tapa saada Suomen metsät luonnontilaan. Metsäteollisuuden alasajo eri keinoja käyttäen on ylivoimaisesti tehokkain tapa.

    Tolopainen

    Aivan niin Visakallo, tietenkin olemme samaa mieltä kanssasi, koska muutenhan olisimme väärässä. Rikkaan miehen sanaa uskotaan kuten laulussakin sanotaan.

    A.Jalkanen

    Aivan, mutta kenen kuuluu maksaa enemmän: veronmaksajien energiapuun keräystukea vai teollisuuden kuitupuun kantohintaa (jotta hoito tulee tehtyä ajallaan)? Yhtälöön vaikuttaa myös hirvipolitiikka: valtion kannattaisi laittaa se kuntoon niin taimikoita voisi hoitaa.

    MaalaisSeppo

    Kyllä kai taimikoita kannattaa hoitaa hirvistä huolimatta. Hirvipolitiikkaa pitäisi tosiaan muuttaa. Pelkällä kaatolupien nostolla ei homma hoidu. Pitäisi tulla uusia avauksia. Varusmieskoulutukseen voisi lisätä hirvieläinten metsästyksen ja käytön ruokana. Ainakin sissikoulutkseen tämän pitäisi sisältyä jo luonnostaan. Erämiestaitojen hallinasta olisi myös hyötyä vihollisten ”metsästyksessä”-

    Tolopainen

    Hirvieläimet on etelän vetelien ongelma. Viime syksynä ammuttiin kaikki hirvet mitä löytyi ainakin meiltäpäin.

    jees h-valta

    Koko maan tilanne kuitenkin on ettei tavoitekantaan ole päästy. Ja silti pyyntilupia vähennettiin. On todella kummaa politiikkaa. Hirviasioista päättävät kuuluisi vastata oikeudessa jokaisesta hirvieläinkolarista nyt. Tarkoituksella pidetään liian suurta hirvieläinkantaa jopa sovittujen pelisääntöjen vastaisesti.

    Tolopainen

    Mitäs järkeä on myöntää enempi lupia kuin niitä saadaan käytettyä. Ei ne luvat ole loppuneet enää viimeisen viiden vuoden aikana. Joulukuussa on jo aika lyhyet päivät, ei silloin enää pyynti pahemmin kiinnosta.

    Rane

    Apu-lehdessä on artikkeli Värriön tutkimusasemasta.Siinä professori Jaana Bäck esittää että Suomessa metsiä pitäisi jättää hakkaamatta ”hiilivarastoksi”.”Tulevaisuutta ajatellen ei ole kestävää,että keskitymme vain puhumaan puiden istuttamisesta jos samaan aikaan tuhoamme valtavia määriä luonnon hiilivarastoja.”

    Toki professori itsekriittisesti muistuttaa että ”…Alankin ihmisillä saattavat mennä käsitteet hiilinielu ja hiilivarasto sekaisin.”

     

    jees h-valta

    Tolopalle kuitenkin muistutan että hirviä on ettei niiden ampuminen voi tuottaa ylivoimisia vaikeuksia. Pitää alkaa maahan muodostaa metsästysjoukkoja hakemaan ne luvattomat hirviliiat pois luonnosta. Jos ei seurat pysty hommiaan hoitamaan.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 88)