Keskustelut Puukauppa Harvennusohje

Esillä 4 vastausta, 161 - 164 (kaikkiaan 164)
  • Harvennusohje

    Kyseessä on toinen harvennus ja pitäisi antaa ohje harvennuksen toteuttamiseen. Miltäs kuulostaa, kun ohje kuuluu, että kasvamaan jätetään puut, joiden suhteellinen arvokasvu on suurin?  Meneeköhän jakeluun?

    Tästähän minun talouteni näkökulmasta on kysymys.

  • oksapuu

    Tuossa jälkimmäisessä oli yläloveuksen ja alaloven välistä veistetty kirveellä palikka pois ja se väli oli noin 40cm…

    Aika pitkä kanto toista metriä, eikä ollut sahanjälkeä yläreunassa. Parikappaletta noita siltä kuviolta löysin…

    Ps. nimimerkin alla on se muokkaa osio, poistakaa siittä se turha ryönä…

    Remie

    Hei se lovi oli suksi että kauppa ylettyi läpi puusta. Saha mahtuu juuri tuohon koloon.

     

    oksapuu

    Tuskin ne justeerimiehet sai yli metrin kantoa tehdä…

    Kumma kun kanto oli loveuksien välistä ehjä eikä yläpuolellakaan näkynyt minkäälaista työkalun jälkeä…

    Jätkä

    Meillä kotipalstalla oli takarajan tuntumassa myös kantoja, jotka oli sahalla tehty, mutta olivat noin vyörärön korkuisia,eli selkä suorana oli sahaajat olleet, kun niitä olivat kaataneet. Ne kannot olivat kuusen kantoja. Melkoisen vanhoja, mutta yllättävän kovia.

Esillä 4 vastausta, 161 - 164 (kaikkiaan 164)