Keskustelut Metsänhoito HIRVIKANNAN HOITOSUUNNITELMA TARPEEN PÄIVITTÄÄ HETI

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 206)
  • HIRVIKANNAN HOITOSUUNNITELMA TARPEEN PÄIVITTÄÄ HETI

    Merkitty: 

    Ns. ”metsien monipuolinen käyttö”, erikoisesti pelkän hirviharrastuksen vuoksi liian korkealla pidetty hirvikanta moninaisinen vaikutuksineen, on aiheuttanut runsaasti hiilidioksiidi- päästöjä. Jos hirvieläinkantoja ei nyt leikata, on tulevaisuudessa odotettavissa metsien  jatkuvasta kuusettumisesta johtuvan monimuotoisuuden heikkenemisen seurauksena lajikatoa ja moninaisia seuraustuhoja, jotka lisäävät kasvihuonepäästöjä. Myös metsissä päästöt täytyy saada minimiin.

    Suomen ilmastopaneeli on juuri  päivittänyt Suomen päästötavoitteet. Sen pohjalta ilmastolakia on tarkoitus päivittää niin, että Suomi olisi hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Siihen tarvitaan avuksi myös metsien lisäkasvun mahdollistama hiilinielu.

    Metsät ovat sekä päästölähde että puiden lisäkasvun yhteydessä tapahtuva hiilinielu. Molempiin elementteihin on hirvikannan hoitosuunnitelma pyyntilupamitoituksineen ollut vaikuttamassa negatiivisesti. Syöhän hirvi hyvin usein jalostetut männyn ja koivun taimet, jos joku niitä on uskaltanut viimeisten vuosikymmenten aikana vielä istuttaa. Harrastus on hirviasiassa ollut ohjaamassa metsien käyttöä sekä päästöjä lisäävästi että hiilinieluja heikentävästi.

    Myös kansallisen metsästrategian uusin päivitys olisi tarpeen päivittää samoilla perusteilla kuin hirvikannan hoitosuunnitelmakin.

    Pitää ottaa huomioon, että viimeisessä hirvitarkastuksessa valtiontalouden tarkastusvirasto (2005) piti hirveä yhteiskunnan kannalta vahingollisena eläimenä. Ko. virasto esitti yhdeksi vaihtoehdoksi hirviongelmaan pyyntiluvista luopumista. Se olisi viisasta myös metsänomistajien ja liikenteen kannalta.

  • Metsuri motokuski

    Eikös tämä aihe ole jo aika tarkkaan kirjoitettu puhki. Odotetaan nyt pari vuotta mihinkä se kääntyy. Eiköhän niitä suurempiakin hiilipäästöjä ole josta pitäis olla enemmän huolissaan.

    suorittava porras suorittava porras

    Ei kannata kovin vakavasti ottaa ,kun neula on juuttunut vuoteen 2005.

    pystykorvat

    Eihän niitä hirven aiheuttamia tuhoja ole kuin muutamalla prosentilla istutusalasta.

    Se on tuurissaan kenelle niitä sattuu. (Muillekin kuin minulle).

    Ja pakkoko se on niitä kuusia männyn aloille tuputtaa. Oma valinta.

    Gla Gla

    Mehänpoika taitaa asua jossain muualla kuin peura-alueella, kun vain hirvistä kirjoittaa. Tulkaapa näpertelijät näyttämään, miten saa koivun kasvatettua hirviin verrattuna 20-kertaisella peurakannalla.

    Tänään huomasin, että viime kesänä istutettuja männyn taimiakin on syöty. Tilanne paljastuu lähiaikoina, kun lumen alta paljastuvat.

    jees h-valta

    Kyllä Gla tuo tuttua on. Sitä mukaa kun männyn istutustaimet alkavat jäädä hangen yläpuolelle on syönti aika monelle taimelle ollut kohtalona. Peurat ja hirvet, molemmat. Hirvet näköjään aivan mahdottomia. Olen pyrkinyt varjelemaan jokusia haapoja pienissä ryhmissä mutta enää niitä ei pitele mikään. Kova talvi on ajanut ahtaalle emä-vasa yhdistelmät ja nehän kaataa ja katkoo ja repelee jopa vahvat aitaverkot väkisin irti. Puolesta välistä poikki ja siinähän se kasvu sitten olikin. On aivan tosi ettei Satakunnassa oikein mikään muu uudistus onnistu kuin kuusen ja senkin latvat ovat alttiita kauriiren syönnille.

    Jean S

    Minusta pitäisi lähteä siitä, että hirville, peuroille ja kauriille olisi yksi yhteinen suunnitelma. Vaikuttavat kuitenkin toisiinsa ja laidunnuspaineeseen.

    mehänpoika

    Pyyntiluvista vapaa metsästys soveltuu kaikille hirvieläimille. Sen toteuduttua voisivat joskus hirvieläinkannat asettua siedettävälle kannalle ja kuusettuminenkin vähentyä.

     

    Gla Gla

    Keskimääräinen tilakoko on 30 ha. Tiedossa ei ole, monestako palstasta tuo muodostuu. Varmaa on vain se, että hirven metsästys ei sillä läntillä onnistu. Peurakin vaatii ruokintapaikan, jos aikoo saalista kohtuuvaivalla saada.

    Minä en jaksa uskoa, että metsästysseurojen ulkopuoliset pystyisivät eettisesti hyväksyttävällä tavalla kantoja alentamaan. Eihän kauriin metsästyskään ole mikään ahvenen pilkintään verrattavissa oleva laji. Edes Jesse ei metsästä, vaikka tuhoista kärsii ja kaikki edellytykset metsästyksen aloittamiseen on olemassa.

    Jos muut metsästää liikaa sorkkaeläimiä, seurat vähentää metsästystään. Se olisi joutavaa kilpajuoksua. Ainoa keino vaikuttaa tilanteeseen on saada suoraselkäinen maa- ja metsätalousministeri. Kepusta ei näytä siihen hommaan sopivaa löytyvän.

    Jean S

    En nyt yritä väittää Gla:lle vastaan mitenkään, mutta haluaisin tarttua tuohon eettisesti hyväksyttävään tapaan.

    Nälkäinen peuraperhe seuraa hajuaistiaan ja löytää ihanan ruokintapaikan, jonne on tuotu herkullisia omenoita! Nam! Ihanaa! Maiskismaiskisrouskis.

    Pum.

    Iik. Koppotikoppotikops. Yhyy, veljeni ja lapseni kuoli, missä hän on. Siellä, metsästäjän peräkärryssä, matkalla lahtivajalle.

    Ihan vaan näin mielenkiinnosta, niin miten erotetaan eettisesti kestävä ja epäeettinen metsästys?  En ole perehtynyt alan keskusteluun, onko joku peurojen hidas kiduttaminen tai rituaaliteurastaminen jotenkin yleistymään päin?

    Gla Gla

    Kun eläin kuolee nopeasti, metsästys on eettistä. Veljiä ja lapsia on turha surra, koska sudet niitä jahtaa kuitenkin.

    30 ha metsätilalla peura ei montaa loikkaa tarvitse, jonka jälkeen haavakoksi ammuttu on naapurin puolella ja metsästäjältä karkuteillä. Ruokintapaikalta pääsee tähtäämään ja ampumaan paikallaan olevaa kohdetta toisin kuin muissa tilanteissa.

    Syöttien käyttö on arkipäivää muutenkin. Vai onko esim. verkkokalastus eettisempää kuin onkiminen?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 206)