Keskustelut Harrastukset Hirvikannan koko syksyn 2017 jahdin jälkeen

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 55)
  • hatelo

    Hirvikanta on meillä päin erittäin pieni ja ilmeisesti pienin vuosikymmeniin syksyn 2017 jahdin jälkeen. Olen antanut itseni ymmärtää ettei kaikkialla maassa niin todellakaan ole. Täällä riitäisi yks peijaishirven lupa/seurue ensi syksynä.

    Planter

    Jos ei valeuutisointia, niin ainakin puutteellista tai harhaanjohtavaa. Missään ei ole ilmoitettu, että edellisen vuoden arvio on nostettu 100 000:een ja olihan vuoden takainen Metsähden uutisointikin harhaanjohtava, tehty liian hätäisesti.

    Ei Luken arvio (laskenta) perustu pelkästään metsästäjiltä saatuun arvioon, mukana on myös metsästäjiltä saadut oikeat havainnot, jotka on skaalattu metsästyspäiviin. Havaintoja  metsästyspäivä (havaintoja / seurue, havaintoja / metsästäjä.).

    Digiloikan piti tuoda kaikki havainnot Lukelle asti, eikä 80%, kuten paperisen havaintokortin aikaan, mutta havainnot ovat vähentyneet vaikka hirvikanta kasvaa, 2014 oli enemmän havaintoja / päivä kuin 2017.

    Korpituvan Taneli

    Suorittava valittaa ettei hirville ole ampujia ja syksyisin ettei meidän alueella ole hirviä.

    Pantais nyt ensimmäiseksi se hirvilupa ilmaiseksi ja koko valtakuntaan 50% lupamäärien korotus, niin kattotaan sitten löytyykö niitä ampujia. Samalla selkiää sekin onko se metsästäjien kyvystä vai seuran johtomiesten halusta kiinni. Onhasn se nyt naurettavaa kun vahinkoeläintä suojellaan ja luvista peritään maksua ja toisaalta muka ei olisi enää tarpeeksi kyvykkäitä ampujia?????

    Minäkin tiedän muutaman Hirvimiehen jotka ovat aina menossa johonkin muualle seuroihin ampumaan hirviä, valmiina maksamaan siitä. Ei kuulemma tahdo löytyä vastaanottavia seuroja.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    suorittava porras

    Vuonna 2014 metsästyspäivien määrä oli 61082 ja havaintoja kertyi 205534 kappaletta =3,36 yksilöä/metsästyspäivä

    Vuonna 2017 jahtipäiviä kertyi 87580 ja havaintoja 245575 kappaletta

    = 2,8 havaintoa /metsästyspäivä

    Ainakin edellisen perusteella  hirvikanta on selvässä laskussa. Tätä tukee myös vasatuoton huomattava aleneminen.

    Korpituvan Taneli

    Noita satuja lukiessa tulee mieleen että mikä houkka minä olinkaan kun joskus kymmenkunta vuotta sitten joku ehdotti että hän järjestää jahdin ja antaa vielä lihaa siitä hyvästä että en näe mitään. Toki kieltäydyin vain siitä lihasta ja tiedoista mitä ovat tekemässä, silmäni kyllä lupasin sulkea. Eivät ilmeisesti luottanaaneet siihen ilmaiseen silmien sulkemiseen kun ei ole ollut mitään viitteitä toiminnasta.

    Nyt vain alkaa tuntumaan tämän valehtelun keskellä että olisi ollut se oikea ratkaisu tähän ongelmaan.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    suorittava porras

    Ketäpä syytät valehtelijaksi? Kyseessä ovat metsästäjien itsensä ilmoittamat luvut.

    Korpituvan Taneli

    Niitä jotka sanovat hirvikannan yleisesti laskeneen. Ei niitä jotka sanovat omalla alueellaan laskeneen, vaihteluahan on.

    Palater jo tuolla niillä Sinun tilastoillasi, joihin aina vetoat, todisti että nousussa on ja rajusti.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    suorittava porras

    Kantatavoitteet on asetettu yleisimmin alle 3hirveä/1000ha tasolle . Kaikilla alueilla asetettuun tavoitteeseen ei ole päästy. Luvat olisivat antaneet mahdollisuuden suurempiinkin kaatomääriin. Lupien käyttöaste 83%.

    jees h-valta

    Siis lupavapaa metsästys ja homma hoituu.

    Planter

    Oliko se Tanelin korpitupa Kauhajoella? Kauhajoen rhy:n pyyntilupien käytöaste oli 100%. Meillä ei ole koskaan ollut alle 90%. Prosenteissa ovat mukana käyttämättömät pankkiluvat ja se alentaa niitä.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 55)