Keskustelut Harrastukset Hirvikannan koko syksyn 2017 jahdin jälkeen

Esillä 5 vastausta, 51 - 55 (kaikkiaan 55)
  • MJO

    Harjavallan MHY:ssä ovat paikalliset jesset käyneet kokouksissa juomassa kahvia. Toivottavasti sielläkin on väki vaihtunut nuorempaan ja pystyvämpään.

    A.Jalkanen

    Kyllä siellä valtuustoissa ruuankin saa joka kerta. Minun maakiintiölläni on sukulaispoika seurueen jäsen niin että olen lähestulkoon metsästäjä minäkin. ?

    Gla

    Jees: ” Jos asia ei ole asialistalla voi melkein saman tein unohtaa.”

    Eikö asialistan sisältöön ole mahdollisuutta vaikuttaa jo ennen kokousta? Taivaastako asiat listaan tipahtelee.

     

    Korpituvan Taneli

    Kyllä on Jesse Yksittäiselläkin henkilöllä mahdollisuus, Pitää vain olla hiukan rohkeutta erota porukassa näennäisesti vallitsevasta käsityksestä, saattaa saada jopa enemmistön taakseen, jos vain uskaltaa avata suunsa. Aikanaan muutamaa osuuskuntakokousta hämmensin nuorena miehenä, löytyi minunkin puolelle niitä joo miehiä. Myöhemminkin kokouksissa olen ääntäni käyttänyt, kerran isommassa porukassa kokouksen puheenjohtaja sanoi heti puheenvuoroni jälkeen, että nyt lähdet kokouksesta ulos, mutta niin vain joutui nöyrtymään ja minä voitin esittämäni asian.

    Jos ottaa joo miehen roolin niin ei sitten pidä myöskään jälkikäteen arvostella toimintaa johon on ollut takapenkin hämäristä joo sanomassa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    A.Jalkanen

    Mhy lähettää edustajan sidosryhmätilaisuuteen joten ao. henkilön kautta menee viesti perille.

Esillä 5 vastausta, 51 - 55 (kaikkiaan 55)