Keskustelut Metsänhoito Hirvituhot: Koivua ja mäntyä ei uskalla istuttaa, isojakin havupuita kalutaan

Esillä 10 vastausta, 841 - 850 (kaikkiaan 883)
  • Hirvituhot: Koivua ja mäntyä ei uskalla istuttaa, isojakin havupuita kalutaan

    Tuollaisen otsikon (savon sanomat 15.10.2015) alla entinen Pohjois-Savon metsäkeskuksen metsätalouspäällikkö tenho hynönen kertoo omista kokemuksistaan.

    Hynönen seisoo kuvassa hirvien runtelemassa luokkaa viisi (5) metriä olevassa koivuntaimikossa kotipaikkansa lähellä leppävirran niinimäessä ja sanoo:
    ”Koivun ja männyn viljely on liian riskialtista, jopa mahdotonta.
    Ajattelin, että jospa melko vilkasliikenteisen kylätien varrella pärjäisi hirvinauhoilla, karhunkuvilla ja hajusteilla, mutta ei niistä tunnu olevan hyötyä. Ainoa toimiva keino taitaa olla luoti”.

    Hynösen mielestä kaatolupia hallinnoiva Suomen riistakeskus on epäonnistunut hirvikannan säätelyssä, kun metsätuhojen laajuutta ei ole otettu huomioon.
    ”Valtakunnan metsien inventointituloksissa on selvästi osoitettu, että mänty- ja koivutaimikoiden huonoon tilaan merkittävin syy on liian suuri hirvikanta. Mielelläni istuttaisin myös koivua ja mäntyä, mutta hirvien takia on pakko istuttaa kuusta, vaikka maapohja olisi liian vähäravinteinen. Männyn- ja koivunviljely on lähes toivotonta ja mahdotonta”.

    Edes varttuneemmat havupuut eivät saa olla rauhassa. Hynönen kertoo merkanneensa viime syksynä ja talvena maalilla yli tuhat kuusta, joita hirvet olivat kalunneet hampaillaan. Kun vauriokohta kasvaa umpeen, puu voi olla päältä siisti, mutta sisältä laho tai muuten kelvoton tukiksi. ”Tähän on kiinnitetty liian vähän huomiota. Puiden koloaminen on viime vuosina merkittävästi lisääntynyt. Siitä aiheutuu suuret tappiot metsänomistajille”.

  • Visakallo Visakallo

    Tänään oli ison suden jäljet kotipaikan metsätiellä. Karhuja on myös runsaasti. Eipä ihme, koska syömistä riittää siellä suunnalla erittäin runsaasti.

    jees h-valta

    Kouvolan seutu on mamme pahinta hirviseutua ja kolareita eniten koko valtakunnassa. Mikähän on kieroilun ydin savolaisilla kun ei hirvet ja peurat millään kaadu jahdeissa. Emme myös enää uskalla pimeän hämyyn asti matkaa mökille ajoittaa. Niin monta havaintoa sekä hirvieläinkolareista että hirvistä ja peuroista teiden varsilla ihan päivänäölläkin. Kyllä, susia ja karhuja erittäin paljon lisää tarvitaan. Mutta kun niiden ampuminen tuntuu kiinnostavan paljon enemmän. Kieroja kuin korkkiruuvit.

    Gla Gla

     

    Koulutustilaisuus

    10.10.2019 klo 18-20

    Hirvieläinvahinkojen ennaltaehkäisy

    Pellonpuiston koulun auditorio
    Opintie 4
    32700 Huittinen

    Hirvitalousalueiden kehittäminen-hanke järjestää hirvieläinvahinkojen ennaltaehkäisy-koulutuksen. Käymme tilaisuudessa läpi, miten maanomistajat ja metsästäjät voivat ennaltaehkäistä ja vähentää maa- ja metsätaloudessa sekä liikenteessä tapahtuvia hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja.

    Koulutuksesta hyötyvät erityisesti peltoa ja metsää omistavat henkilöt sekä metsästyksenjohtajat.

    Koulutus on avoin kaikille, eikä vaadi ilmoittautumista.

    https://riista.fi/metsastys/tapahtumahaku/

     

    Kalle Kehveli

    On ne nuo siivelläeläjät helvetin tyhmiä, jos eivät tajua, että lupia pitää myöntää vain tarpeeksi.

    arto arto

    Mikähän on kieroilun ydin savolaisilla kun ei hirvet ja peurat millään kaadu jahdeissa.                                         Ylä-Savon seutukunnan väestöennusteen mukaan väki vähenee vuosien 2017–2040 aikana 10 365 asukkaalla eli yhteensä 19,1 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että nykytilanteeseen verrattuna joka viides yläsavolainen poistuu haudan lepoon tai muuttaa muualle.
    Ennuste on suoraan sanottuna järkyttävä ettei peräti helvetillinen. Ennuste on myös heikentynyt, sillä yllä mainittu MDI-väestöennuste on 8,9 prosenttiyksikkö heikompi kuin vuonna 2015 julkaistu Tilastokeskuksen ennuste.          Elä huoli kohta saat ampua itse koko savon tyhjäksi elikoista.

    jees h-valta

    Miksi aina löytyy porukkaa karhu-ilves-susi-ahma-jahtiin arto?+?

    kim1

    Jesse:varsinkin naisia löytyy kyseisiin jahteihin…,että se siintä ukkoutumisesta…,mutta onhan se kiva kimma kavereille lähettää selfie kuva kaadetun ilveksen vierestä..,se on niin hot…,ja sexyy..

    Tikkula

    ”Kouvola pahinta seutua hirvikolareitten suhteen, näin hirven ”kirjoittaa Jesu. Asun vähän samalla suuntaa ja ainakaan uutisointia ei hirvikolareista paljoa ole ollut. Enempi kai peuroja ja kauriita. Ja kouvola kuuluu kymenlaaksoon. Eli matkaa savoon on ja savolaisiin metsästäjiin. Tuntuu että Jesse kirjoittelee näitä tarinoitaan kuin Usa:n presidentti.

    jees h-valta

    Ihan julkisesta uutisoinnista on kyse. Jos se jotain sitten muuttaa että Kymenlaakso on savolaisista vapaampaa seutua niin tuskin YLE nyt sentään kovin paljon ihan huhupuheita uutisoi. YLE nimenomaan uutisoi Kouvolan seudusta ja sen hirviongelmasta. Joka tietenkään ei hirvestäjälle ole ongelma, ymmärrän kyllä.

    suorittava porras suorittava porras

    Jokohan siellä Kouvolan seudulla alkaa metsästäjien ikääntyminen vaikuttaa tuloksiin. Meillekin muuan metsämies totesi ,että teillähän on kohta kokoontumispaikkana palvelutalon aula.

Esillä 10 vastausta, 841 - 850 (kaikkiaan 883)