Keskustelut Metsänhoito Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

Esillä 10 vastausta, 1,721 - 1,730 (kaikkiaan 1,779)
  • Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

    Merkitty: 

    R. Ranta:
    ”Kuinka Taneli on, onko käsityksesi yhtään muuttunut ilmastonmuutoksesta?”

    Vastaukseni:

    Ilmasto on aina ollut muutoksessa, se muuttuu tälläkin hetkellä ja se tulee aina muuttumaan.

    Eli mitään ylimaallista ja erikoista ei ole tässä hetkessä. Näitä kuumia kesiä ja leutoja talvia on ollut mm. 1912 tienoilla ja taas 30-luvulla.

    Katsotaan nyt mihinpäin se auringon aktiivisuus kääntyy, voi olla taas pian hyvinkin kylmää.

    Ihmiset omat aina tykänneet kuunnella maailmanlopun ennustajia, nykyisin ne ennustajat vain ovat pukeutuvat tieteen kaapuun.

    Viimeisin pieleen mennyt tieteen ennuste oli että happosateet tappavat suomen havumetsät vuoteen 1995 mennessä. Lisäksi vielä ettei rikkipäästöjen vähentämisellä ole mitään merkitystä metsäkuolemaan, mutta se voi metsien palautumiseen vaikuttaa hiukan. Jälkeenpäin on todettu ettei ennen vuotta 1995 ole ollut edes mitään taantumaa Suomen havupuiden kasvussa.

    Tämä höppä ei ollut vain yhden miehen show, vaikka se pieleen menon jälkeen on siksi yritetty kääntää. Kohulla oli ehkä hiukan myönteistä vaikutusta Kuolan niemimaan kaivosteollisuuden rikkipäästöjen alasajossa, joka sinänsä oli hyvä asia.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • mehtäukko

    Onko jopa husovaarna nähnyt palstalla valheita? Tuolla jk/aukko-osastoilla niitä on vilissyt huttunaan. En kerro keiden toimesta.

    Visakallo Visakallo

    1400-luvulta aina 1900-luvulle jatkunut Pieni jääkausi näyttää olevan myös Husq165R:lle aika tuntematon asia. Ei olisi vieläkään myöhäistä hieman opiskella uudempaa historiaa, ettei tarvitsisi dinosauruksista alkaa täällä irvailla.

    risuparta

    Ja visu on edelleen sitä mieltä, että mitään ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei ole olemassa! KAIKKI on normaalia vaihtelua. Muuten tuollainen jankkaaminen pienestä jääkaudesta ei ole selitettävissä.

    Husq165R

    Ei voi olla ees totta mehtäukko! Onko sama ruma tapa levinnynnä sinnekin! Kai nyt olet muistanut kertoa, miten asiat toen perrään on! Eihä se muuten lutviudu vaan mänöö sekallutta! Kertooko ne siellä mielipitteitänsä totena! Pitäisi ylevämpään pyrkiä! Hyvä että huomoot, vastoo niille!

    mehtäukko

    Mehtäukkoon ei valehtelut uppoa, mutta kun kait näitä viisauksia lukevat muutkin uuninpankoilta, tuo potaskan pakkosyöttäminen ei käy laatuun.

    Rane2

    Kaikki voi tuntua valheelta kun ei tiedä mikä on totuus…

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Uusi ilmastonmuutoksen vaikutus: perunat voi poimia kypsinä suoraan maasta Etelä-Koreassa.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012202263.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=is_tf&utm_source=hs.fi&utm_content=promobox

    Nostokoukku

    Vähän sama ilmiö oli perunamaallani syksyllä 2010. ”Pallopääsahralla” tehdyissä vähän matalissa penkeissä perunat alkoivat kypsymään jo penkissä. Etelän puoleinen perunan kylki oli korkkiintunut ja halkeillut. Kesähän oli ennätyksellisen lämmin ja poutajaksot olivat pitkiä

    Scientist Scientist

    Intiassa on kesällä kuumempaa kuin Euroopassa, mutta siellä kuollaan vähemmän kuumuuteen. Ero selittyy paljolti sillä, että Euroopassa lasketaan kaikki kesän yli kuolleisuus kovien helteiden syyksi, Intiassa taas vain varsinaiset lämpökuolemat kuten lämpöhalvaukset. Lämpöhalvaus riski on Suomessakin joissakin ympäristöissä kuten valimoissa.

    Kesän keskilämpötila on ollut keski Euroopassa 21,6 astetta kun se esim Bangkokissa on ainakin 27 astetta.  Ei siis vielä mikään huippu.

    MJO

    Pieni jääkausi (noin 1300-1850) vaikutti moniin osiin maapalloa, mutta se ei ollut maailmanlaajuisesti yhtäaikainen ja yhtä voimakas kylmenemisjakso samalla tavalla kuin nykyinen ilmaston lämpeneminen on maailmanlaajuinen ilmiö. Tutkimusten mukaan kyse oli ennen kaikkea alueellisesta viilenemisestä, joka oli voimakkainta Pohjois-Atlantin ympäristössä, Euroopassa ja osissa Pohjois-Amerikkaa.

    Vertailun vuoksi: nykyinen lämpeneminen näkyy samanaikaisesti lähes koko maapallolla, mikä on yksi syy siihen, miksi ilmastotutkijat pitävät sitä erilaisena ilmiönä kuin pientä jääkautta.

     

Esillä 10 vastausta, 1,721 - 1,730 (kaikkiaan 1,779)