Keskustelut Luonto Iskeekö Suomeen ilmastokrapula jo vaalien jälkeen?

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 134)
  • Iskeekö Suomeen ilmastokrapula jo vaalien jälkeen?

    Minun aikanani on kampanjoitu mm. kommunismin, maailmanrauhan, ydinaseriisunnan, nälänhädän torjunnan, liikakansoituksen estämisen, sademetsien ja Lapin metsien puolesta, ja nyt vielä maapallon ilmastonkin puolesta. Aina on näiden kampanjoiden epäilijät  leimattu mitään ymmärtämättömiksi kehityksen vastustajiksi. Vähitellen kampanjat ovat hiipuneet  ja jotain uutta on tullut tilalle. Niin käy varmasti nytkin. Ensin kuitenkin tulee ilmastokrapula, mutta mitä sen jälkeen?

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Suorittavan pitkäaikainen edustaja Mauri olisi kyllä kuulunut hallitukseen,mutta pääministeri sorsi ikäihmisiä,eikä kyllä ollut hyvä päätös.Ei ainakaan olisi puolueen kannatusta pohjamutiin sysännyt yhtä syvälle ja maaseudunääni olisi saanut hallituksessa voimapolitiikkona asioihin realismia.

    tamperelainen tamperelainen

    Sipilä halusi johtaa Kepua kuten yritystä ja Anne Bernerin nosto ministeriksi oli monelle pitkän linjan kepulaiselle liikaa.Sipilä näki Pekkarisen liiaksi ns ”vanhan liiton” mieheksi.Juha Sipilän heikko kannatus melko hyvin onnistuneen pääministerikauden jälkeen vähän kohtuutonTyöllisyyden nosto kovan ay-politiikan Suomessa on kova suritus ja Sotea ei vielä mikään hallitus ei ole saanut maaliin.

    Tolopainen

    Sipilällä oli huono tuuri, hallituksessa oli lopulta vain kaksi miestä hän ja Berner. Soini ja Orpo olivat jo otteensa menettäneitä puheenjohtajia. Ei ollut enää mitään mahdollisuutta toteuttaa sote uudistusta, eikä sitä ole tulossakaan. Mikään hallitus ei pysty tekemään Suomessa laajoja uudistuksia, kun valtarakenteita pitäisi purkaa ja tuhannet virkamiehet menettäisivät työnsä.

    husse

    Tolopainen: On siis todella edesvastuutonta leikata maahanmuuton kustannuksista, tai oikeastaan edes puhua niistä. Sen sijaan on hyvä leikata lapsilta ja vanhuksilta

    Kulutamme Suomessa nyt jo 3,8 naapalloa, mitä tuo luku onkaan kun kasvatamme suomalaisten määrää ottamalla tänne kehitysmaalaisia, jotka lisääntyvät entisestään. Tänne tuodut nostavat hiilijalanjälkensä moninkertaisiksi, kun aloittavat elämään täällä korkean elintason ja maailman pahiten saastuttavimmassa Suomessa.

    Tässä on ikiliikkujan ainekset. Kapitalistinen maailma tarvitsee jatkuvaa taloudenkasvua, väkiluvun kasvua ja halpatyövoimaa saadaan kolmannen maailman kehitysmaista. Sitten taas talous tarvitsee lisää kasvua, ettei rattaat pysähdy. Lisää väkeä löytyy sillä Afrikka ja Aasia on jo ylikansoitettu. Vihervasemmiston oppien mukaisesti olemme pitäneet hiilinielun näennäisesti pienenä, kun olemme lopettaneet metsien hakkuut ja maidon juonnin. Muutama ilmastomarssi väliin, ”vaadimme tekoja”. Ikiliikkuja pyörii, mutta tosin tämäkään ei ole ikililiikkuja, kun homma ajaa päin seinää jo nykyisten sukupolvien aikana.

     

    Tolopainen

    Mistä on leikattu, jokainen nykyhallituksen budjetti on ollut edeltäjäänsä suurempi. Kaikilla on mahdollisuus ansaita Suomessa rajattomasti, vain verotus leikkaa tuloja. Valtion tulonsiirrot eivät ole vähentyneet, ne kasvavat koko ajan. Tietenkin syntyvyyden  vähentymisen pitää myös näkyä menojen vähenemisenä ja sinänsä positiivinen asia, kalliiseen päivähoitoon pitäisi kulua vähemmän rahaa ja lapsilisiin. Minusta Suomessa on turha puhua maahanmuuton kustannuksista, kun tänne ei tule kuin pari tuhatta vuodessa. Saksaan tuli puoli miljoonaa pahimmillaan ja Ruotsiinkin lähes sata tuhatta. Mikä määrää tuo parituhatta on nykyaikana. Sitäpaitsi täältä pääsee pois, Euroopassa on vapaa työvoiman liikkuvuus, voi mennä töihin minne haluaa. Eläkeläisiltäkin on kuulemma leikattu, en ole huomannut että mistään olisi leikattu. Eläkkeet nousee ja verotus kiristyy. Kun eläke on yli keskipalkan ei voi näin eläkeläisenä valittaa, sehän on jokaisen oma valinta, että menee sellaisiin töihin, joista kertyy kunnon eläke ja voi maksaa lisäeläkkeitä. Lisäksi isompiin rahantarpeisiin myydään metsää, että turhaan olette huolissanne meidän eläkeläisten toimeentulosta.

    Visakallo Visakallo

    Yli keskipalkan oleva eläke ei näytä kuitenkaan tuoneen saajalleen kovin hyvää kokonaisuutta hahmottavaa tietopohjaa. Vaikka minulla itselläni on asiat hyvin, eikä ole tuloissakaan valittamista, ei se tuo oikeutusta sentään yleistää mitään.

    arto arto

    Sitäpaitsi täältä pääsee pois, Euroopassa on vapaa työvoiman liikkuvuus, voi mennä töihin minne haluaa……..Sieltä sitä työvoimaa tulisi jos verotus olisi oikein.….Eilen soiteltiin tutun kanssa joka asuu muualla kuin suomessa, Oli lomailemassa suomessa kertoi valtavan kalliiksi maaksi suomen *kertoi sanoilla miten teillä on varaa asua täällä*

    Tolopainen

    Sehän on tietenkin ikävä juttu, että Suomen talous oli nykyisen hallituksen aloittaessa niin huonossa kunnossa, että menoja piti rajoittaa kuten jo edellinenkin hallitus oli tehnyt. Myös onnistuttiin kasvattamaan työllisyyttä yli kaikkien odotusten. Mikään hallitus ei myöskään olisi jatkanut Talvivaaran toimintaa, josta tulee vielä hyvinvointia Kainuuseen seuraavat 50v. Asiat näyttävät helpoilta senjälkeen, kun ne on ratkaistu. Kuitenkin pääministeri on joutunut sellaisen henkilökohtaisen arvostelun kohteeksi, jollaista tässä maassa ei ole koskaan nähty.  Hänen yksityiselämänsä ja sukulaisensakin on sekoitettu politiikkaan, kun sattuvat olemaan noita vasemiston hyljeksimiä yrittäjiä, joiden päälle halutaan sylkeä aina kun mahdollista erityisesti  YLE:ssä.

    Visakallo Visakallo

    Aika pientähän tämä nyt on ollut verrattuna Ahon ja Vanhasen ajojahteihin. YLE:kin on nykyisin aika paljon asiallisempi ja tasapuolisempi, kun pahimmat rääväsuut ja änkyrät on laitettu sieltä pihalle.

    tamperelainen tamperelainen

    Suomeen tarvittaisiin venepakolaisia ja chileläisiä.Nykyiset maahanmuuttajat ei mielellään kintaita pistä käteen.Onhan meillä ihan näitä kotoperäisiä alkuasukkaitakin työkkärissä 300000.Nämä nyt ensin pitäisi työllistää.Muuten matalapalkkaiset työn perässä muuttajat siirtyvät usein 2v jälkeen työttömäksi,koska huomanneet,että täällä ansaitsee lähes saman tekemättä mitään.Siksi ei pidä ottaa kouluttamattomia .Korkeasti koulutetuille maahanmuuttoraha harkintaan

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 134)