Jatkuva kasvatus käytännössä.

Lyhyt esitys muutoksesta ei ole peräisin olettamista eikä keneltäkään muulta palstalaiselta. Olen puhtaan oman tutkimukseni, johon sysäyksen antoi tutkija Sauli Valkosen viittaus luennollaan, ja pyydänkin operaattoria poistamaan aiheettomat kaksos spekulaatiot , pls!
Nykyinen jatkuvan kasvatuksen (JK) käyttäjien luku ja hakkuumäärä perustuvat suoraan Metsäkeskuksen hakkuuilmoituksista saatuihin avoimiin tietoihin, kun taas valtakunnan viralliset hakkuutulot on poimittu Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkisista tilastoista. Sen verran on kuitenkin huomautettava Anneli Jalkaselle, että pelkkä 70 v vanhojen oletusten toisto ei tee asioista yhtään sen todenmukaisempia.
Jaksollisen kasvatuksen puolustajat ja omassa uskossaan horjuvat eivät ole kyenneet näyttämään ensimmäistäkään tutkimusta viimeiseen 70 vuoteen, joka osoittaisi paljaaksihakkuun tai kuitupropsiin ohjatun mallin todellisen kokonaistuottavuuden laskettaneen oikein – eli huomioimalla rehellisesti raskaat perustamiskustannukset ja maahan sidotun pääoman vuosikymmenten mittaiset, korvaamattomat korkotappiot verrattuna investoimatta, puhtaaseen sahapuun myyntiin.
Anneli Jalkanen voi usko-parvensa kanssa näyttää omat päätelmät .

Valtion metsissä kakkosharvennuksista puolet tehdään yläharvennuksina, ja näköjään aika raskaalla kädellä. Valtio ei ole koskaan vältellyt avohakkuuta. Ne ”aidot” avohakkukohteet ovat käyneet vain niin vähiin, että tukkia on haalittava yläharvennuksilta. Kuitukaupalla ei kasvavia tulostavoitteita täytetä. Siinä olen Suorittavan kanssa samaa mieltä, että menetelmän käyttäminen on vastuutonta. Puusto kestää kovaakin hakkuuta, kun huolehditaan, että aina jäävät parhaat puut kasvamaan.

Teollisuus siirtyy sinne missä ovat markkinat. Harmillista vain on, että ”markkinat” alkavat itse valmistamaan tarvitsemansa tuotteet. Kiina on tästä hyvä esimerkki. Ja tietenkin sinne, mistä raaka-ainetta on helpoimmin saatavilla. Sellutehtaiden rakentamiset Etelä-Amerikkaan on tästä esimerkki. Toimintaympäristön haasteista saimme lukea viime talvena lukuisia kertoja lukuisten vuoristoneuvosten lausunnoista. Mm. UPM:n pääjohtaja toisti useamman kerran, että puun hinta on Suomessa sietämättömän korkea. Metsien suojelu vaikeuksien syynä loisti poissaolollaan.

..suojelu vaikeuksien syynä loisti poissaolollaan siksi, että luonnonsuojelijat hyökkäävät välittömästi ison maalin kimppuun ja aiheuttavat valtavan mainehaitan, jos suojelun negatiivisista vaikutuksista erehtyy sanomaan sanankin. Raakkujuttu on konkreettinen esimerkki siitä, miten pienikin asia paisuu mahdottomiin mittasuhteisiin. On parempi pitää suu supussa. Ongelma ei kuitenkaan vaikenemalla poistu. Teollisuus osoittaa toimillaan lopullisen mielipiteensä.

Olisiko ollut suorittavan mielestä oikein, että raakkuasia olisi vaijettu kuoliaaksi?

Puunhankinnan ja urakoinnin arki ei pyöri ideologioiden vaan tiukan taloudellisen realiteetin ehdoilla, sillä nykyisessä haastavassa toimintaympäristössä jokaisen metsäalan ammattilaisen on kuunneltava työn tilaajaa ja todellista maksajaa erittäin herkällä korvalla.

Väitteet siitä, että jatkuvapeitteisistä metsistä poimittaisiin puuta vain raskaissa yläharvennuksissa tai viimesijaisena hätävarana, kun muuta ei ole tarjolla, osoittavat sellaista joustamattomuutta ja asenteellisuutta, jolla nykypäivän kilpailluilla markkinoilla jää nopeasti pelkäksi vapaaksi kirjoittajaksi ja freelanceriksi katsomoon. Moton tuoli vapautuu vauhdilla niille tekijöille, jotka ymmärtävät asiakkaan tarpeet, sillä puunkorjuussa ratkaisee teollisuuden raaka-ainevirran tasaisuus, tehokkuus ja kyky toteuttaa tilatut hakkuut ammattitaitoisesti juuri niin kuin markkinat ja leimikon omistaja vaativat.  Eikä sen luulisi olevan edes vaikeaa saa olla sortseissa tai bikineissä.