Jatkuva kasvatus käytännössä.

Kävin eilen riukuuntuneessa kuusikossa, jossa näkyi vanhoja sammaleen peittämiä isoja kantoja. Kaikesta päätellen siitä on hakattu aikoinaan tukkipuut pois ja jätetty aliskasvos kuusikko kasvamaan näyttämättä sille lainkaan raivaussahaa. Seassa on yhden ja kahden tukin runkoja ja loput korkealle karsiutunutta kuitupuuta. Kasvupaikaltaan kuuselle jo hieman karua suota/turvekangasta. Paikalle on tulossa harvennushakkuu. Vaikka hakkuu tehdään alaharvennuksena, hieman epäilen, mahtaako tuo innostua enää kasvamaan. Siinä kulkiessani mietin, että jos hakkuu tehtäisiinkin samoilla periaatteilla kuin aiemminkin, eli poimittaisiinkin ne yhden ja kahden tukin puut pois ja jätettäisiin kuiturungot ”lihomaan”. Voi sanoa, että lopputulos olisi aivan kaamean näköinen ja tuuli kaataisi puolet ja aurinko polttaisi toisen puolikkaan. Raivaussahan käyttö on ehdoton edellytys toimivalle jatkuvalle kasvatukselle. Maapohjilla, joissa taimettumista tapahtuu, taimia syntyy niin paljon, että taimien kasvukunnosta tulee huolehtia jo nuoresta taimesta lähtien. Puheet kuluttomasta metsänkasvatusmenetelmästä voi siis kokonaan unohtaa.

Jos sitä metsämaata on jonkin verran, voihan sitä sopivissa korvissa kokeilla. Ei se sitä tarkoita, että siitä päämenetelmää kannattaisi laajemmin haaveilla, ja ne tuulenkaadot pitäisi käytännössä itse pystyä keräämään sopiviksi myyntieriksi, tai jalostaa kittarapuiksi… Tms

Voimiensa tunnossa tuntuu olevan, jos ei ole kuin yksi siemenpuusto kokeilussa tai yksi siemenpuu jossain kummussa. Kaukana on ja niillä näytöillä ollaan valmiit sulkemaan luontainen metsänhoito poteroihin. Kilpalaulantaa sen puolesta, kannattaa kuitenkin muistaa, että hoitomuoto laissa on palautettu aivan muista syistä ja tarkoituksessa.

Suurin henkinen ja rakenteellinen haaste on se, miten metsän tuottavuuden katkos on vuosikymmentä rakennettu järjestelmään sisään – aivan jokaiseen kohtaan aina kannattavuuslaskelmista korjuutekniikkaan asti. Se on juurtunut niin syvälle ammattikunnan takaraivoon, että ajatustavan muuttaminen on hidasta.

Strateginen talouslaskenta – joka huomioi vuosikymmenten viiveet, luontaisen uudistamisen säästöt ja dynaamiset lajinvaihdot – vaatii sellaista pitkäjänteisyyttä, johon nykyinen teollinen infrastruktuuri ei vielä taipuile joustavasti.

Tässä tarvittaisiin akateemiselta tutkimukselta lisää työkaluja nimenomaan arvonmuodostuksen ja korjuulogistiikan mallintamiseen käytännön tasolla  korjausta seinänä paneelista ja siltapalkista metsäpuunvalintaan .

Jovainille huomautus: olen lukenut jk-oppikirjoja ja blogeja, myös tätä palstaa, ja tavannut monet keskeiset jk-alan gurut. Omia kokeiluja ei ole, mutta muuta tietoa on runsaasti.

Erkki Lähteen olen tuntenut yli 40 vuotta eli metsäopiskeluajoilta 1980-luvun puolivälistä. Arvostan häntä korkealle, mutta ihmettelen joitakin yksityiskohtia, kuten väitteitä että jk sopii joka paikkaan ja että se tuottaa 30 prosenttia enemmän puuta. Tällainen viestintä vie uskottavuutta muulta.

Tässä ketjussa jk:ta ei ole onnistuttu perustelemaan hyvin. Jää sille käyttömahdollisuuksia mutta rajoitetusti. Tilastointi olisi hyvä saada kuntoon Metsäkeskuksessa (metsänkäyttöilmoitus).