Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 7,141 - 7,150 (kaikkiaan 15,381)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Rane

    ”Olen varma ettei Arvo K ole aiheuttanut myrskyä.”

    Samaa mieltä koska alueella ei ollut sellaista myrskyä joka olisi kaatanut ympärillä olevaa jaksollista metää.

    ”Onni siinä  että  myrskyalueelta oli hakattu  vahvat tukit ja rahat saatu, jäljellejääneistä ei ollut suurta taloudellista menetystä. ”

    ??? JK:n ideahan nimenomaan on että ”jäljellejääneistä” kasvaa se uusi arvometsä eikä tarvitse uudistaa?Perko yrittää selitellä niin innokkaasti että ajatus katoaa.On myös huomattava että ”vahvat tukit” meni huonommalla hinnalla kuin avohakkuulla olisi saanut.

    Kumpikin tapaus vain todistaa että valtakunnan parhaimpien asiantuntijoiden(gurujen) neuvot aiheuttivat isot tappiot.Tosin maailmalla gurujen seuraaminen on voinut viedä hengen, tässä sentään selvisi rahalla.

    Perko

    Juu, tuhansia neuvojia ns guruja, tarkastajia on ollut metsiin, ja voin osoittaa 70 vuoden ajalta metsäntuhoa joita ei mitenkään selvitetty, ( koivujenhävitys) laki  ja kierous  suojeli  nämä ”diktaattorit” eikä syyllistä nähnyt kukaan.  Metsänomistaja yleensä hyväksyy myyntihinnan.  MOT  puhut edelleen sitä silkkaa skeidaa!

    Paljonko Ranelta meni  tuossa tuhossa?

     

    Rane

    ”Metsänomistaja yleensä hyväksyy myyntihinnan.”

    Totta.Voi toki valita ottaako harsinta ja tuulenkaatojen hinnan vai avohakkuuhinnan.

    Reima Muristo

    Metsien pinta-alavero ja stasi-mhy sitä kyyläämään lienee se pahin kepujen keksintö. Nyt sitten sama on tulossa takaisin liian rankan verotuksen ja kemeran muodossa. Metsäkeskus myös on lähes turha excel-taulukoiden tuottaja järjestö.

    Puuki

    Perko ; ”niin mutta kun muutkin töppäsi …”

    Perko

    No , mitä Rane  valitat kun on ollut vaihtoehdot valita.    Ketä ne Puukin töppääjät ovat

    16:33  On ero kun tavoitellaan muutosta sopivampaan tai  pakotetaan  tekemään varma tappio jo ilman luonnon tuhoa!  Olen sen kokenut henk.

    Puuki

    Just kerroit ite.   Eli ajatuksesi oli kaiketi , kun muutkin on töpeksineet,niin nyt sopii jk-”gurujen” töpeksiä vuorostaan oikein kunnolla.

    Visakallo Visakallo

    Reimalla tuolla edellä aika mielenkiintoinen näkemys. Mielellään kuulisi, miten metsäasiat pitäisi olla, että ne olisivat Reiman mielestä hyvin?

    Visakallo Visakallo

    Perko: ”Puittesi lustoista saat tarkan tiedon kasvun vaihtelusta ne kun sijoitat  tuottavuus käyrällä ajan funktiona, tämänhän jo tiesit.  Siitä selviää millä tiheydellä mahdollinen paras tuottavuus tulee ja myynnin optimi aika.  Siinähän se pääpiirteissään. Mie en jaa dataa!”

    Miksi Perko selität selvää asiaa? Lyö pöytään sellaiset jk-luvut, että loppuu jaksollisilta kasvattajilta selitykset! Jos joku tulee niistä sinun luvuistasi kateelliseksi, niin sehän on vain kaikkein rehellisin tunnustus, minkä voi työlleen saada.

    Perko

    Katsoin tiedon viime hakkuulta, että 27 vuotta oli keskimääräinen lustokasvu ollut 4,66 mm noin viidenmetrin korkeudella.  Sellaista  ~260 kpl/ ha  saa myyntiin.    En  halua aiheuttaa paniikkia   kelleen enkä itsetuhoisia-ajatuksia  siksi kerron sen noin.    Aukkojen nopea hyötykäyttö  antaa jaksollisen ahertajalle  tuloa tuonnempana ei siinä peli ole menetetty.  Pitkäikä ja innostus auttaa.

Esillä 10 vastausta, 7,141 - 7,150 (kaikkiaan 15,381)