Vieraslajit taitaa olla nykyään pannassa kyllä. Esimerkiksi douglaskuusi olisi hyvä puulaji. Meillähän pitäisi tulla keskieurooppalainen lauhkean vyöhykkeen ilmasto eteläiseen osaan maata. Jo nytkin meillä kasvavat lehmukset, jalavat, saarnet, vaahterat ja tammet. Näitä vaan sitten pohjoisemmaksi. Pyökki ei kai ole euroissa mitenkään hirmu tuottoisa puulaji kasvattaa, joten sitä ei ehkä tarvitakaan

Hyvä kysymys Gla. Voisi tuoda Baltiasta niitä arboretumeihin eli puulajipuistoihin ja puutarhoihin ensin. Tässä huomataan kuinka geneettinen monimuotoisuus auttaa ilmaston muutokseen sopeutumisessa ihan käytännössä: jos on kantoja joista valita, joku voi menestyä meidän valoilmastossamme. Leveysasteen ja korkeuden lisäksi vaikuttaa mantereisuuden ja mereisyyden aste.

Onhan Punkaharjun puulajipuistossakin saman lajin eri sijainneista peräisin olevia yksilöitä. Kasvaahan ne, toiset paremmin, toiset huonommin.

Kirjoitin RR:n pienaukkojen ongelmallisuudesta. Mainitsin myös tarpeesta ymmärtää puuston kasvua ja oletin, että sen perusjutut tunnetaan kohtuullisen hyvin.

Jos pienaukkoon istutetun puuston tuotto 70 vuodessa on 3%, millaisen laskennan perusteella tämä tulos saadaan? Vai onko kyseessä sormiharjoitus, jossa viivan alle jäävän luvun jälkeen unohtuu laskennan tarkoitus ja tuloksesta tuleekin faktaa.

Pienaukko on kaikkein ongelmallisin tapa hoitaa metsää. Hyvin suuri riski on Timpan mainitsemalla ilmiöllä eli alan heinittymisellä ja jäämisellä taimettumatta. Toki sopivilla kasvupaikoilla ja hyvällä tuurilla toisenlainenkin tulos on mahdollinen. Parhaassakin tapauksessa taimia tulee, mutta kasvu jää surkealle tasolle. Ongelmaksi tilanteen tekee myös se, että muualla alikasvos on kuusivaltaista, joten näiden kuusten varttuessa uudet kuusen taimet jäävät kasvussaan jälkeen. 0,1 ha kuviollahan reunametsävaikutus kattaa ainakin puolet alasta.

Kun vanhemmat kuuset on seuraavan kerran hakattavissa, pienaukkojen kuusista ei hakkuutuloja ole saatavissa. Tukkia niistä ei tule milloinkaan, eikä kuitupuun istutuksella voi haaveillakaan 3% tuloksesta. Jos nyt harvennettavilla alueilla jatketaan poimintahakkuita ajatuksella, että alle kasvaa uutta puustoa ja pienaukkojen puut saavat järeytyä, on käsissä kouluesimerkki menneiden vuosikymmenten harsintajätemetsästä. Tähänkö sormiharjoitukset metsätaloutta ohjaa, kun puiden kasvun tuntemuksen merkitys sivuutetaan?

Omissanikin erirakenteisissa kohteissa on kohtia, joissa koivikon alle ei kuusi ole taimettunut, vaikka vähän matkan päässä on tiheikköjä. Usein taimet syntyvät koivun juurelle, josta ne pitää raivata pois eli näennäisen hyvin taimettuneessakin kohdassa voi todellisuudessa olla hyvin vähän kasvatuskelpoisia yksilöitä. Luonto hoitaa siis metsiä epätasaisesti.

Joissain paikoissa olen täydentänyt alueita kuusella, joissain en. Suoraan kuusen kustannuksen (taimen hinta + normaalia työläämmän heinäyksen vaiva + hävikki) kautta en tiedä, onko hommassa mitään järkeä. Ostopalveluna ei varmastikaan ole ja siksi tällaista parsintaa teenkin vain itse. Ajattelen kuitenkin niin, että saan pidettyä kuviot ehjinä myös koivikon hakkuiden jälkeen. Tuloksena on kattava kuusikko, jossain tiheämpi ja aikanaan harvennusta vaativa, jossain harvempi ja siten suoraan päätehakkuuvaiheeseen kasvatettava. Pienaukkoja en tuonne heinittymään tee, vaan ilman alikasvosta olevissa kohdissa saa jäädä harva koivikko järeytymään ja ylläpitämään metsäistä maapohjaa.

Toki jos Reimalla on nyt 1000 ha metsätilakokonaisuudessa 2×0,1 ha pienaukkoja, mitään merkitystä asialla ei ole. Jos oikein ymmärsin, toisessa näistä on lisäksi valmis alikasvoskuusikko eli en nimitä tuota enää pienaukoksi, vaikka kuusikko olisikin pienikokoista. Kyse on kuitenkin periaatteesta eli siitä, mikä on hyvä tapa hoitaa metsää.

Jiikoo-alueelle saattaa tulla riittävästi aukkoja normaalista korjuutoiminnasta eli ainakin ajourat, joihin tulee valmiiksi myös kevyt muokkaus kesähakkuissa. Pienaukko voisi olla kyllä perusteltu silloin kun halutaan lisää lehtipuuta peitteiseen metsikköön. Se on biologisestikin oikeaoppinen tapahtuma rehevillä kosteilla mailla kuten korvessa; vanhat isot puut tekevät tilaa nuoremmilleen.

Vaakakupin toisella puolella on tieto siitä, että luontainen uudistaminen epäonnistuu tilastojen mukaan useammin kuin viljely siemenillä tai taimilla. Tuloksena voi olla hitaasti (jos ollenkaan) syntyvä aukkoinen taimikko, jossa kasvupaikan tuotoskyky on osittain vajaakäytössä. Kuten Gla juuri tuossa edellä kuvasi esimerkissä kuusen alikasvos koivikossa. Pienaukko on erityisen epävarma tapaus, kun maata ei kannata muokata – paitsi jos tehdään kerralla oikein paljon pienaukkoja.