Sinisilmäisiä näköjään riittää. Aate on tärkeämpää ,kun tulokset. Jk ei ole kestävän kehityksen mukainen ratkaisu. Siksi siitä on luovuttu ja saatu puustopääoma tuplaantumaan. Jos olisi jatkettu entiseen malliin ,asuisimme arolla.

Olen sitä mieltä ,että jos halutaan oikeasti toteuttaa jatkuvaa kasvatusta ,  ei puihinkaan pidä kajota. Antaa niiden kasvaa ja lahota aikanaan omaan tahtiin.

Jatkuvapeitteisen kasvatuksen epäilijänä ryhdyin viisi vuotta sitten tutkimaan puunkorjuun onnistumista mustikkaturvekankaan leimikossa, jossa puusto oli valmiiksi erirakenteista. Päällä järeääkin mäntyä ja hieskoivua, seassa kaiken kokoista kuusta, yhteensä 235 kuutiota hehtaarilla. Kevättalven  pikkupakkasella korjuu onnistui yllättävän hyvin, suojakelillä kuuset saivat kuorivaurioita. Kuusia ja solakoita mäntyjä jäi hehtaarille noin tuhat runkoa, pohjapinta-alaa 12 m2 ja kuutioita 90. Vaurioituneita runkoja oli 25%. Jälkeenpäin muutama solakka kuusi on katkennut lumen tai tuulen vaikutuksesta.

Ensinäkemältä kasvua epäilin, mutta viiden vuoden jälkeen hämmästyin, kun mittasimme uudelleen viisi viiden aarin koealaa. Kasvu eteläpohjalaisella mustikkaturvekankaalla on ollut 8-10 kuutiota vuodessa, kun yli 7 cm paksuisten kuusten  lustonpaksuus on ollut keskimäärin lähes puoli senttimetriä. Ja alikasvoskuusten vuotuinen pituuskasvu huitelee 50 cm tienoilla.

Paljon on vielä tutkimatta, mutta ei se turhalta näytä, kun suometsän päästöjä tiedetään samalla hillittävän. Vaan ikiliikkuja se ei ole, kuusipolven jälkeen edessä on lienee välttämättä avohakkuu ja uudistaminen, siis jatkettua kasvatusta, ei jatkuvaa.

Eihän jk metsänhoitoa ole tarkoitettu valtamenetelmäksi. ei valtamenetelmäksi siinäkään tarkoituksessa, että metsänhoidossa toteutetaan metsänhoidon ohjausta. Jk metsänhoitoon soveltuvat osat poistetaan ja metsien ”vajaatuottoisuus ja kehityskelvottomuus” nähdään valtamenetelmän esteenä. Toisaalta myös metsänhoidon suosituksissa jk metsiä suositellaan jätettäväksi.  Koskaan ei ole tarvinnut arpoa näiden välillä, mutta ei ole tarvinnut myöskään noudattaa lain suosituksia. Hyvin ovat kelvanneet avohakkuut jk metsänhoitoon ja ei ole tarvinnut poimintahakkuitakaan erikseen toteuttaa. Tavanomaiset metsänhoidon tavat ovat riittäneet ja luontaisen metsänhoidon vaihtoehdot siinä mukana.

Rk-lpm:n mittaamiseen perustuva kuutiointi johtaa helposti väärään lopputulokseen jk-metsässä, kun harvaan asentoon hakatut puut kasvattaa ensin tyven läpimittaa ja myös juuristoaan.

Osaran aukeilta oli  hakattu se alus- ja nuori puusto jo kauan  selluksi  ja polttopuiksi.  Tukkipuita Kuusamon alueelta  sahat osti 700 000 tukkia vuodessa.   JK metsästä ei ollut hajuakaan. Nuoret kasvavat puut ryöstettiin silloinkin sellukattilaan!

”Hioma- ja paperipuuta tosin laivattiin Oulusta ja Iijoen alueelta ulkomaille.
Esimerkiksi J. W. Snellman G:son laivasi kuorittua paperipuuta Iistä jo 1880- ja 1890-lukujen vaihteessa, mikä ei kuitenkaan osoittautunut kovin onnistuneeksi liiketoimeksi. Pienpuuta kuljetettiin vesistöltä myös kotitalouksien tarpeeseen. Esimerkiksi Siuruanjoelta lautattiin 1890-luvun alkupuolella suuria määriä koivua polttopuuksi Ouluun.
Kuusamon väliaikaisen lohkojaon jälkeen pitäjän maista 366 000 hehtaaria kuului yksityisille ja 540 000 hehtaaria valtiolle, mutta omistukset jakaantuivat pitäjässä ( ostaja J. W. Snellman)”. Kansa kalusi nilaa petäjästä.

Jos  metsässä  kasvaa  jk:n sopivaa puuta 70 m3 /ha  se on   hyvinkin vielä elpyvä tuottavaksi ja nopeasti   sallii myyntiin puuta.