Keskustelut Puukauppa KaiCell

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 80)
  • Tolopainen

    Niin on mennyt 70% maatalouteen ja miksi, koska EU:n budjetti on niin mitätön verrattuna siihen, että hallinoidaan yli 500milj ihmisen asuttamaa aluetta. Se on ilmeisen vakeaa ymmärtää, että EU-n budjetti pitäisi moninkertaistaa, jos mennään kohti liittovaltiota tai itsenäisten valtioiden liittoa. Kansallisvaltiot eivät yksin tule selviämään jättien kilpailussa. Britit joutuvat maksamaan lähtiessään niin paljon, että EU maksut eivät tule nousemaan lisäksi heille tulee vuosittainen maksu.

    Visakallo Visakallo

    Brittien lähtömaksut oli valitettavasti  jo huomioitu noissa luvuissa. Onko Tolopaisella mahdollisesti lähipiirissä EU-hommissa olevia henkilöitä, kun niin fanaattisesti puolustat kuolevaa liittoa? EU:n hajoaminen ei ole mikään uusi asiaa. Euroopan historia vain toistaa siinä itseään. Aikoinaan hajosi mm. Hansa-liitto. Neuvostoliitonkin piti olla ikuinen, mutta sekin hajosi samoista syistä, eli  jäsenvaltioiden haluttomuuteen maksaa jatkuvasti kohoavia jäsenmaksuja Moskovaan. Jostain syystä meillä ei vieläkään ole tätä aihetta käsitelty julkisuudessa juuri lainkaan.

    mehtäukko

    Enklannin hovi on ollut yksi eu:n suurimpia maataloustukien saajia! Suomen veronmaksajat ovat maksaneet Enklannin jäsenmaksuhyvitystä heidän puolestaan eu:n kassaan monta kymmentä milliä/v.

    Siis aivan järjetöntä kekkulointia!

    jees h-valta

    Kyllähän keskustelua on yritetty torpata mitä vaikutusvaltaisimmalta taholta. Jopa istuva presidentti kieltää moisen keskustelun aiheenkin.

    Apli

    Eu on kuoleva liitto, brittien jälkeen siitä tulee lähtemään moni muukin kun huomaavat miten hyvin britit pärjää kun ei kuulu Eu:n.. Mutta Kaicelin ja esim Kuopion uuden sellutehtaan varmasti suurin haaste on mistä saadaan tehtaalle puut? Kolmen suuren valta puukaupassa on kova, ja oman hankintaosaston luominen esim kuopion kokoista sellutehdasta varten ei tule sormia napsauttamalla ja se kun pitäisi tehdä ei hintoja nostamalla.

    Tolopainen

    Brittien kansanäänestys antoi väärän tuloksen. Tilanne on aivan absurdi lähdetään järjestelmästä, jotta on rakennettu koko sodanjälkeinen aika. Onneksi ihmiset eivät edes tajua millainen takapakki tuosta on tulossa.

    Ei Suomellakaan mitään itsenäisyyttä olisi, jos EU ei olisi yhtenäistynyt ja voimistunut, olismme edelleen Neuvostoliiton satelliitti kuten Kekkosen aikana. Suomen talous on täysin länsimaisen tgnologian ja viennin varassa. Ilman länsimaista tekniikkaa täällä ei toimisi yksikään tehdas. Joku Metso muka toimittaa metsästeollisuuden automaatiojärjestelmiä, niissä ei ole mitään suomalaista, kaikki laitteet tulee ulkoa. Metso vain liimaa laitteisiin omat nimitarransa. Ponsse kokoaa täällä metsäkoneita ulkomaisista osista jne.

    mehtäukko

    Ponssesta vain sen verran( ei ole Ponssea..),että onhan siinä kuitenkin kotimaisuutta n.70%. Esim. rungot,ohjaamot,nosturit,kourat,pyörät…ja työtä.

    Moottorit,hydr/ voimansiirto,sähkö ulkomaista.

    Olisi muutoin vain itsenäisten valtioiden kauppaliitto eu:ssa.Muu olisi pohjoismaiden välisesti tärkeämpää.

    Puuki

    ” Kaicelin ja esim Kuopion uuden sellutehtaan varmasti suurin haaste on mistä saadaan tehtaalle puut? Kolmen suuren valta puukaupassa on kova, ja oman hankintaosaston luominen esim kuopion kokoista sellutehdasta varten ei tule sormia napsauttamalla ja se kun pitäisi tehdä ei hintoja nostamalla. ”

    Puunhankinta ei varmaan ole kovin suuri este. Esim. Harvestia on hankkinut puuta Savon sellullekin. Nykyään myös yksityiset  yrittäjät MHY:en lisäksi toimittaa suht. paljon puuta tehtaille ja sahoille.   Mm. Kainuussa on oltu vuotuisista kestävistä hakkuumahdollisuuksista jäljessä n. 40 %, joten puupulaa ei olisi odotettavissa vaikka lisäkäyttöä tulisi enemmänkin.

    harrastelija harrastelija

    EU:n rahoittajat lienevät pääasiassa Saksa, Ranska, Alankomaat.. Suomikin pienenä nettomaksajana ja esimerkkinä mallioppilaasta. Rahoittajina esim. Belgia on myös suuri hyötjä, koska päämaja sijaitsee Brysselissä.

    Nettosaajana on sitten n. 20 maata, jotka eivät ainakaan eroa EU:sta vapaaehtoisesti, koska EU tukee niitä kovasti. Suurin menoerä meille maksajille on yletön byrokratia, joka koostuu älyttömästä direktiiviviidakosta ja ne tarvitsee hirveästi korkeasti koulutettua ja kielitaitosta kallispalkkaista hlökuntaa!

    Nyt, kun suuri ydinvaltio Englanti jää pois, niin luulisi byrokratian järkeistäminenkin olla paikallaan. EU:n ehkä suurin merkitys on saada Eurooppaan jonkinlainen rauha, koska maat on sidoksissa samaan EU:n. Puolustus ei sinänsä ole mitenkään vakuuttavaa ilman Natoa, jossa USA on 70 %:sti mukana.

    Pohjoismaat ovatkin nyt lähdössä Englannin mukaan yhteiseen nopean toiminnan sotilasoperaatioon!

    Tolopainen

    Suomi joutuu hakemaan turvatakuut Natosta, jos EU:lle ei saada yhteistä puolustusta. Omalla riskillä ei kannata olla mukana karhujahdissa. Baltian Natojäsenyys antaa Suomelle mahdollisuuden päästä Natoon, koska Nato tarvitsee Suomen ja Ruotsin alueita Baltian puolustamiseen, kun rytinä alkaa. Lienee selvää, että Venäjän kanssa tulee konflikti. Onhan Venäjän toiminta kansainvälisessä ilmatilassa muuttunut niin röyhkeäksi, että yhteenotto on vain metrien päässä.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 80)