Keskustelut Metsänhoito Kaivurilaikutusta kanta-häme

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 52)
  • Kaivurilaikutusta kanta-häme

    Merkitty: 

    Mistähän voisi kysellä mommilan alueelle laikutusta? Tarviaisi tulevaisuudessa , jos joku tietää tekijöitä niin voisi laittaa yhteystietoja.

     

    MHY kautta en ota kun ei homma toimi

  • Kurki

    Kaivinkoneita on pilvin pimein maaseudulla, Kyllä pieniin töihin tekijöitä on.

    Ei vaan ole ja siksi minulla on kaivuri.

    Visakallo Visakallo

    Jossain vaiheessa  niitä kaivureita ja muita työkoneita olikin vähän joka talossa, mutta nyt niitä toimivia maatiloja on jo niin vähän, ettei tekijöitä tahdo paljoa olla. 50 vuotta sitten hoettiin, että tapa talonpoika päivässä. Eihän se tahti ole riittänyt alkuunkaan. Siitä asti parikymmentä talonpoikaa on lopettanut maatalouden päivittäin. Kohta paukkuvat sillä saralla aivan uudet ennätykset, jolloin Teukkakin voi olla tyytyväinen.

    Tolopainen

    Yleensä kuukauden sisällä on saanut kaivurin töihin, kun ei ole kiirettä ollut. Tuossa naapurin tontilla on kone ollut kaksi viikkoa, käytetään vain 8h/ päivässä. Aika tehotonta noiden käyttö. Vielä viikko ainakin menee perustusten teossa.

    Puu Hastelija

    Kyllä tuo Tolopaisen kuukausi on aika optimismista. Täällä vaimo puhunut jotain kukkapenkistä jo lumien vielä maassa ollessa,  vaan ei tuota vielä ole tullut suunnittelua pidemmälle.  Luulen,  että ne västäräkit saattavatkin olla kaivuriin pesiytyneet.  Ehkä se rankakasa olisikin pienittävissä.

    tamperelainen tamperelainen

    Osa kaivurimiehistä pilattu kuntien ja kaupunkien ja rakenustyömaiden ”seisoskeluhommissa”Eivät lähde mistäään hinnasta metsään,koska siellä pitää kaiken aikaa myllyttää.Eikä ole fasiliteetit saatavilla

    Metsämaan muokkauksessa täytyy olla kokemusta,varsinkin jos hakkujätteet keräämättä,kokematon levittelee lisäää .heittelee sammalai ja maata risujen päälle tai kiertelee kannot kaukaa jne.Pitääänähdä paikka,mihin tarvitaan naveroa jne.Elikkä ei kokematonta muokkaukselle

    Tämä laikutus on yhtä tyhjän kanssa,olen vedättäny pitkiä poikkimäen meneviä uria äestystä matkien.Mätästys kyllä hyvä

    Muokkaus ratkaisee taimikon tulevaisuuden pitkälle,tuleeko vaikeuksia vai onko helppo uudistus.Olen kokenut paljon vaikeuksia.Pahin esimerkki,kun tiekunta piti syksyllä painorajoitusta.Sitten muokkaus kiviseen,risukkoiseen,lumiseen osittain jääsä olleeseen maahan

    Tolopainen

    Hakkuutähteet pitää puida ajouralle, jos niitä ei kerätä. Silloin urien välit ovat puhtaat ja saa tehtyä riittävästi mättäitä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Eli avohakkuussa puidaan samoille urille kuin harvennushakkuussa? Ravinteet jakautuvat sen jälkeen jo hieman epätasaisesti mutta en osaa sanoa onko siitä haittaa.

    mehtäukko

    Kyllä siitä joskus oli ”isokin haitta”, mutta haamu-urat ratkaisi ”onkkelman”…! Kissan viikset. Se horsmikko tulee aukolle mihin huvittaa, kun ravinteita on kuitenkin liian kanssa.

    Vaikka ajo-ura aukolla olisi mattona havua, se ei kunnon vehkeille haittaa mitään.

    Tolopainen

    Ravinteet pitää olla liukoisessa muodossa, että puut niitä voivat käyttää. Mikä sitten on hakkutähteiden hyötysuhde ravinteiden lähteenä on hyvä kysymys, jos hakkuutähteiden poisto ei näy puiden kasvussa. Metsämaasta harvemmin tehdään ravinneanalyysiä ja kasvukin riippuu monesta eri muuttujasta.

     

    Metsuri motokuski

    Muokkaushommat ovat niin kilpailutettuja urakoita ja rasittavia konekalustolle että en yhtään ihmettele ettei urakoitsijat tahdo löytyä. Tavallisella kaivinkoneella joka ei ole metsävarustuksella on muokkaus haastavaa. Jos on hyvä maasto niin toki se onnistuu silläkin. Minusta kannattaisi pikkuhiljaa alkaa käyttämään enemmän noita brakken mätästystä jos niitä kyliltä löytyy. Ja löytyyhän niitä kun kysyntä kasvaa.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 52)