Keskustelut Metsänomistus Kannattako sijoittaa?

Esillä 10 vastausta, 291 - 300 (kaikkiaan 676)
  • Kannattako sijoittaa?

    Merkitty: 

    Arvoisat metsänomistajat

    Mitä mieltä olette metsäyhtiöiden osakeista, ovat tippuneet vuoden aikana 25-35 prosenttia, joko ollaan pohjalla?

    Onko parempia ehdotuksia metsärahojen sijoittamiselle.

  • Tolopainen

    Kun kiina viilenee täällä puukauppa jäätyy, kovin oli epävarmuutta Enskan toimarin puheissa. Harvoin kuulee noin pessimistisiä näkemyksiä yritysjohdolta, tosin ne oli verhottu puheeksi  Kiinan talouskasvun hyytymisestä. Mutta ei ole kauppasotaakaan  aiemmin ollut jenkkilän kanssa. Siellä on sellainen maestro johdossa, että voi tapahtua mitä tahansa, persujen ihailema kuningas.

    Visakallo Visakallo

    Käänne alaspäin alkoi jo vuosi sitten. Onko se voinut täällä jäädä joiltakin huomaamatta?

    Tolopainen

    Minua tuo ei pahemmin haittaa, kun ei ole rahaa pörsissä kuin muutama tonttu ja asuntojen hinnanromahdus olisi erittäin tervetullut.

    MJO

    Tolopainen. Ongelma ei oma rahattomuus vaan se ettå naapurinkin pitäisi menettää rahansa?

    pihkatappi pihkatappi

    Tärkeintä kai se on että ei tarvi mietiskellä pörssikursseja tai hankalaa vuokralaista yms. Metsäosakeet Suomessa tosi edullisia, varmaan tulevat joskus alas ja melkovarmaan joskus taas ylös. Sehän noissa on erinomaista, ettei konkurssi ole todennäköinen ja siksi voi unohtaa sijoitukset vaikka vuosiksi. Tolopainen varmaan pelkää jopa että taivas putoaa niskaan.

    Visakallo Visakallo

    Kun tuli yli 40 vuotta lainoja hoidettua ja omaisuutta kartutettua, voi jo vähän huokaista ja jättää huolet nuoremmille. Päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois. Kun on itse tehnyt pitkän tien, osaa arvostaa toistenkin tekemisiä, eikä näpertele pikkuasioiden kanssa, eikä valittaa turhista. Mummo opetti, ettei pidä kuluttaa itseään pikkuasioilla, kun isojakin asioita tulee elämässä eteen.

    Tolopainen

    Kun on nähnyt teknoromahduksen, ei pörsseihin sen jälkeen luota, se jätti monelle pysyvät vammat, joista ei toivu koskaan. En luota pörssiin, ne ovat spegulanttien pelikenttiä, joihin piensijoittaja ei kannata sekaantua, jos ei siellä aio olla 50v. Tappiot monilla osakkeilla ovat kuitenkin pysyviä. Ne eivät koskaan enää saavuta huippukursseja. Ilmastonmuutoksen torjunta tulee syömään niin paljon varoja, että se myös koskee raskaasti sijoittajia ja ennen kaikkea heitä, kun ovat yritysten omistajia. Kiinan talouskasvukin on todennäköisesti pysähtynyt ja  jenkkilän kasvu on vahvasti velan varassa. Eurooppa on vanhenevan väestön aluetta, jonka talous kituu. Suomessa ei ole juuri mitään edellytyksia kasvulle, verot vievät ostovoiman ja työvoimaa ei ole riittävästi juuri millään alalla. Palkkakustannukset ovat taas karkaamassa.

    Perassic Park Perassic Park

    Itse olen täysin eri mieltä Tolopaisen kanssa.

    Mikäli sijoitusaika on oikeasti pitkä, todellinen riski on oikeastaan olla sijoittamatta pörssiin.

    Nykyinen jo pitkään jatkunut 0 -korkoympäristö on kasvattanut varallissuusarvoja korkealle. Metsä lienee tästä oiva esimerkki.

    Itse näen mielessäni pörssissä monen yhtiön olevan kohtuu maltillisesti arvostettu. Väitän että tällä hetkellä edullisimmat ostokset tehdään juurikin pörssissä, ei kiinteässä omaisuudessa.

    Tulevan kurssikehityksen ennustaminen on mahdotonta. Mutta hajautus auttaa, etenkin ajallinen hajautus. Jos on hajautettu salkku kysymys riskistä liittyy suoraan sijoitusaikaan.  Osakesijoittamistani kuvaa termi osakesäästäminen .

     

    kim1

    Mielestäni kiinteä omaisuus on tällä hetkellä 30-40% ylihinnoiteltua.Itse pidän kovana hintana vaikkapa 34 neliöisestä yksiöstä pyydettyä 40000€:hintaa (1975 rakennettu elementti kerrostalo ,jossa vielä putkiremontti tekemättä,ja muutenkin ulkoasussa sanomista )..uutetena maksanut 44000 mk,kohde sijaitsee pikku kaupungissa.

    Jalapa

    Itsekin ihmettelen ok-talojen , asuntojen hintoja. 70-luvulla rakennettu ok-talo, kust. arvio 100,000 markkaa, nyk. hinta 168 000 euroa. Arvo noin 10-kertainen. Silti menee kaupaksi. Inflaatiota ei otettu huomioon. Mikä olisi ’todellinen’ arvo?

Esillä 10 vastausta, 291 - 300 (kaikkiaan 676)