Keskustelut Metsänomistus Kannattako sijoittaa?

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 676)
  • Kannattako sijoittaa?

    Merkitty: 

    Arvoisat metsänomistajat

    Mitä mieltä olette metsäyhtiöiden osakeista, ovat tippuneet vuoden aikana 25-35 prosenttia, joko ollaan pohjalla?

    Onko parempia ehdotuksia metsärahojen sijoittamiselle.

  • Tolopainen

    Sijoittamisesta on turha tehdä monimutkaista, nykyisin arvo-osuustili ei maksa mitään esim. Nordnet, jos on ylimääräistä rahaa, on halpaa ostaa suoraan osakkeita, joista saa jo muutaman kuukauden kuluttua lähes kymmenen prosentin osinkoja. Suomesta löytyy maltillisesti hinnoiteltuja  laatuyhtiöitä, UPM, Nordea, Sampo, Kone ja Wärtsilä, jotka ovat alansa huippua ja maksavat hyviä osinkoja, ei tuo nyt kovin vaikeaa ole. Tietenkin on paljon muitakin pienempiä nakkareita, joita voi salkkuun ostella.

    tamperelainen tamperelainen

    Osta ja unohda!Tolopaisen ohjeilla voittaa useimman aktiivia päiväkauppaa käyvän

    Puuki

    Niin tai sitten ei.   Senttiosakkeeksi kuihtuva ”ex-hyvä ostos” kannattaa myydä tietysti ajoissa tappiollakin pois. ”Unohda ostaa” olisi siinä tapauksessa ollut paras neuvo.  Mutta pääpiirteissään niin, kunhan ei osta aina huipulta niitä laatuosakkeita.

    Asuntorahasto on osoittautunut paljon paremmin tuottavaksi ja helpoksi asuntojen vuokraukseen verrattuna . Vuokraushomma on yhtä taiteilua , kun vuokralaiset vaihtuu joskus vähänväliä ja kämpät pitää pitää kunnossa.

     

    Tolopainen

    Kannattaa tehdä testi kun alkaa ostaa osakkeita vaikka 10k€:lla, jos pystyy olemaan 5v tekemättä sijoitukselle yhtään mitään, saattaa menestyä jos on tehnyt yhdenkin myynnin, myy loputkin. Tuo peli on raakaa, huonoilla hermoilla menee paljon rahaa. Ilman tappioita kukaan sijoittaja ei selviä.

    pihkatappi pihkatappi

    Tolopainen on oikeassa, jos ei pysty unohtamaan tuota rahaa minkä sijoittaa, pää ei sovellu sijoittamiseen. Toisaalta, jos joskus on kunnon turskat tehnyt, kovapäinen fiksu pystyy analysoimaan toimiansa, miksi kävi niin kuin kävi. Metsänomistajalla ei ole koskaan kaikki munat samassa korissa, jos on jonkinverran muita sijoituksia.

    Jälkeenpäin huvittaa nuo kuplasijoitukset ja romahdukset. Firmat omistavat kahvinkeittimen ja autoradan, tulosta ei ole koskaan tehty, mutta firman nimi houkuttelee ostamaan. Joku tietysti osaa tuon ääliörallin hyödyntää, eli ostaa yhtiötä vähäksi aikaa ja retostelee muutaman kymmenen prosentin voitolla ja kiima kasvaa, osakkeita pitää laskea lisää ja hinta vain nousee. Mitään tunnuslukja ei yhtiöllä ole mitkä olisivat sijoituksen tukena, ostetaan vain kun halutaan olla mukana nousussa, autoradan hinta on satoja miljoonia. Eli häviämisen pelko onkin niin päin että pelätään että muut rikastuu ja itse jää tästä autuudesta ulkopuoliseksi. Toisinsanoen realismi unohtuu.

    Sijoittaja voi onnistua parhaiten hyödyntämällä rallit jopa pikku riskillä ja unohtamalla pitkän salkun, koska se on analysoitu, riittää kun tietää maailman tilanteen.

    tamperelainen tamperelainen

    Noissa riskaabeleissa pikkufirmoissa kannattaa katsoa mitä omistajat ,johto tekee.Esim Kamuxin uusi toimari osti heti miljoonalla yhtiön osakkeita ja Lehdon omistajat kevensivät salkkujaan ennen rommausta.Itse en viitsi,en aina osaakaan seurata näitä

    Musta miäs

    ”Harrastelija” kirjoitti viestiketjun eka sivulla että vakuutusyhtiöltä saa 8-10% tuoton sijoitukselleen. Kertoisitko millainen tämä vakuutus on? Itse aloitin sijoittamisen vuonna 1997 ja ilmeisesti oli samoja rahastoja kuin uutiskynnyksen ylittänyt Åke Blomqvistin tapaus takavuosina kun hän syytti Merita-pankkia harhaanjohtamisesta sijoitusneuvoissa. Sen jälkeen oli erityyppisiä op-rahastoja jotka kaikki möin pois viime talvella ihme kyllä kurssikäppyröiden ollessa korkealla ja nythän loppuvuosi 2018 oli melkoisen alavireisen mollivoittoista. Metsätilojen hankkimisen aloitin yli 10 vuotta sitten ja viimeinen hankinta oli kesällä 2017. Ne ovat olleet mieluisia sijoituksia kun itse pystyy ja jopa osaakin tehdä lähes kaikki työt metsissään itse. Lannoitukset ja päätehakkuut konevoimin. Se omissa metsissä touhuilu tuo kyllä mielihyvää ja kiintymystä kuten vaikka ihmisen ja lemmikin välillä. Myönnän että en saa samanlaista tyydytystä päivätyöstä metsäyhtiössä vaikka työni onkin monipuolinen ja vaihteleva. Kahta aikuista lasta ja yhtä vielä kotona asuvaa lukiolaista mietin myös mahdollisina tulevina metsänomistajina. Heidän koulutuksensa on ja oli hyvä sijoitus tulevaisuuteen. Paljon on tullut töitä tehtyä tähän ikään ja omien töiden tunteja en ole laskenut. Maailma on myös avartunut käytyäni pari kertaa Amerikassa ja kerran Afrikassa Venäjän Karjalasta puhumattakaan. Eläkeikään olisi vielä noin 15 vuotta ja myös yritystoiminta on yksi tulevaisuuden visio. Olen tehnyt analyysin että rohkeus ei vielä riitä jättäytymään pois vakituisesta työstäni. Mutta tämmöistä tuli nyt kirjoitettua vaikka alussa olikin se kysymys ”Harrastelijalle”

    Tolopainen

    Muistaakseni ei saanut, kun oli aikoinaan sijoitushenkivakuutus, jonka lunastin pois vuosia sitten, taisi alle viiden prosentin olla tuotot vuosittain ja verottaja nappas oman osuutensa kun rahat nosti. En olisi kovin kateellinen noista vakuutussijoituksista, joilla on elämöity julkisuudessa.

    pihkatappi pihkatappi

    Suomessa teollisuuden tilauskanta tippui viime vuonna kaikilla muilla isoilla tuoteryhmillä, paitsi sellun ja kartongin tilauskanta kasvoi. Varmaan osin tuosta informaatiosta johtui tuo metsäfirmojen nousu viimeiset 3 viikkoa. Eli muilla toimialoilla odotettavissa varovaista tai heikkoa ohjeistusta tulevaisuudesta ja metsäfirmoilla ongelmana lähinnä, minne ylimääräiset rahat laitetaan, kun tilauskannat vain nousevat. Mahdoton sanoa tulevasta romahduksesta ja osallistuuko nämä onnistujat siihen pörssikurssin laskulla juurikaan.

    Kun rahastoista poistuu yhtäaikaa rahaa runsaasti, joutuu rahastonhoitaja myymään paljon niitä hyviä lappujakin ja silloin ostopaikkoja aukeaa.

    Puu Hastelija

    ”Kun rahastoista poistuu yhtäaikaa rahaa runsaasti, joutuu rahastonhoitaja myymään paljon niitä hyviä lappujakin ja silloin ostopaikkoja aukeaa.”

    Tuohon kun yhdistetään nykyinen indeksisijoittaminen siinä laajuudessaan, missä se on, niin luulen seuraavan isomman kurssikorjauksen olevan mielenkiuntoista seurattavaa. Rahastot teoriassa voivat säilöä kultamuniaan katkeraan loppuun asti, mutta kun aletaan myymään indeksin mukaisesti, niin sitten myydään kaikkia. Ja eivät ne perus asiat mihinkään ole muuttuneet vaikka rahan määrä kuinka kasvaisi, ahneus ja pelko, ne kun saavat vallan, niin ei paljon taseita, näkymiä ja pe-lukuja mietitä. Ja ne saavat vallan, ihminen on eläin.

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 676)