Keskustelut Metsänhoito Kemera

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 89)
  • Kemera

    Merkitty: 

    Kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain mukaan valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset tuen myöntämisen kriteereistä. Kyseisen asetuksen 9 §:n mukaan kohteelta tulee kaataa vähintään 1 500 kantoläpimitaltaan vähintään kahden senttimetrin paksuista runkoa hehtaarilta. Toimenpiteen jälkeen kasvatettavan puuston määrän tulee olla enintään 3 000 runkoa hehtaaria kohden. Metsäkeskuksen noudattamissa tukikriteereissä on kuitenkin vaikka minkälaista paljon tiukempaa runkolukutaulukkoa. Samoin lisäkriteerinä on, että poistumaan laskettavien runkojen pituuden on pitänyt olla vähintään puolet vallitsevan jakson keskipituudesta. Mitä helvettiä? Eihän laissa ja asetuksessa mitään tällaisia ole. Poistuvien runkojen paksuusraja muutettiin 3cm -> 2cm huhtikuussa 2017. Kesäkuussa 2017 MMM ja metsäkeskus sopivat linjauksesta, jolla poistumalle asetettiin pituuskriteeri. Tämähän vesitti asetusmuutoksen kokonaan. Minun silmiin näyttää, että MMM ja metsäkeskus ovat kaapanneet lainsäädäntövallan itselleen, tai vähintään pitävät lainsäätäjää pilkkanaan. Mitä mieltä?

  • Metsuri motokuski

    Kyllä siellä vain tapahtuu kolmessakin vuodessa ainakin meidän kylän taimikoissa. Itse tekisin kuten suorittava neuvoi.

    Jätkä

    Jeessi on vain pelkkä risujen kasvattaja, siinä ei kymmenenkääv vuotta haittaisi, mutta Jeessin ideologia on, että parempi liian aikaisin kuin oikeaan aikaan…

    Tolopainen

    Eilen yle oli selvittänyt valtion virastojen ylimpien virkamiesten reissaamista, vuodessa matkakuluja kertyy yli 170milj€. Ahkerin matkustelija olii valtiovarain ministeriösta tarkastusvaliokunnan ylijohtaja, matkakulut 55000€ edestä vuodessa, yli 30 ulkomaan matkaa. Tämä valiokunta on virkamatkojen ylin valvoja. Tällä naikkosella ei ilmeisesti ole mitään tekemistä virkapaikallaan.

    Niin mainittakoon, että Kemera rahat on n. 70 milj€ vuodessa. Kun mitään valvontaa ei ole valtion rahoja käytetään ns. virkavastuulla. Samalla, jolla Aarniokin toimi, kun esimiehet eivät hoitaneet tehtäviään.

     

    jees h-valta

    Millähän vastuulla niitä Tolopan mukaan olisi käytettävä? Hyvinhän nuo ovat asioista perillä ja valvovat ettei huteja tule. Enemmän tuolla riistapuolella tuntuu valvonta virkamiehillä pettävän. Hienoa oli olla maastossa todellisen ammattilaisen kanssa ja tietoa tuli jatkuvasti tasaiseen tahtiin. Ystävällisiä ja palvelualttiita. Aivan uusi kokemus virkamiestyyppisessä toiminnassa, hieno kokemus siis!

    Tolopainen

    Niin tarkoitus olikin sanoa, että noita virkamatkoja ei valvota, kun ylin valvoja on itse kokoajan reissussa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Virkamatkalleen tarvittiin määräys esimieheltä ainakin silloin kun itse niitä tein.

    Ensi vuoden budjetin kemera taitaa olla luokkaa 53 miljoonaa.

    Puuki

    Hoitamattomana metsä tuottaa n 1/3-osan vähemmän käyttöpuuta ja 3%:korkokannalla laskettuna vain n. 20 % hoidetun metsän tuotosta.    Kun valtio saa ensin ~ 30 % kantorahoista ja joka välissä puun jatkokäsittelyssä lisää, niin melkoinen rahasampo on valtiolle tukea suht. pienellä summalla metsän alkukasvatusta.  Siitä jää tähteelle mm. virkamiehille ja -naisille niitä reissurahoja isosti.   Pitäisi ollakin toisin päin nuo menot eli matkakuluihin 50 milliä ja kemeraan lisää tienaamaan valtiolle 170 milliä.   Nythän on korona aika ja ilmastoakin pitäisi ajatella. Budjetin yli menevät (50) matkat voidaan tehdä polkupyörillä ja pidemmät vaikka purjelaivalla ja/tai  sähköjunalla.

    Visakallo Visakallo

    Kemera on vapaaehtoinen, sitä ei tarvitse hakea jos ei halua. Se on erittäin hyvä, sillä näin rahaa riittää kemeraa käyttäville paremmin.

    Tolopainen

    Mitäs tukiaisia tuli auton ostoon. Tuskin sitä nyt omilla kuitenkaan ostettiin. Meikäläinen sai aikoinaan romutuspalkkion 1.5k€.

    Visakallo Visakallo

    Ihan kemeroilla maksoin välirahan, eikä ollut ensinmäinen kerta. Ensinmäinen Kemeralaki tuli vuonna 1996, joten onhan sitä toki ehtinyt kertyä. Sitä ennenkin maksettiin tukea metsänhoidolle, mutta silloin eri nimillä.

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 89)