Keskustelut Metsänhoito Kemerakysymys

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 124)
  • Kemerakysymys

    Merkitty: 

    Iltaa, istutin keväällä 2012 kuusentaimikon ja sain siihen kemeraa, koska oli vajaatuottoinen metsä aiemmin. Milloin minulla on mahdollista aikaisintaan saada samalle kuviolle kemeratuki varhaisperkaukseen?

  • Puuki

    Voi kuvion puolittaa kunhan pinta-alavaatimus täyttyy puolikkaastakin.

    Tolopainen

    Ei keskenjäänyttä Kemera kohdetta voi uusia. Jos ei ole aloittanut ollenkaan voi tehdä uuden anomuksen. Ne eivät ole mitään uusittavia reseptejä

    pihkatappi pihkatappi

    Jatkoaikaa hankkeille ei tosiaan saa. Rahoitus hakemukseen tehdyt pinta-alat kuvioittain ja karttaliiteet. Ja kun vuosi on kulunut edellisen kemerahakemuksen teosta, teet uuden hakemuksen tekemättömistä aloista. Kannattaa soittaa metsäkeskukseen, ainakin meillä opastavat, miten metsänomistajan etu parhaiten tulee huomioitua lain puitteissa.

    jees h-valta

    Onhan se tavallaan uusittava resepti kun vuosittain voi aloittamattoman kuitenkin virittää voimaan. Ei lääkkeitäkään pakoteta syömään vaikka reseptiä Toloppa uusitkin. Voit ne tuhota syömättäkin.

    JS

    Olihan tuolla hyvät ohjeet kun perehtyi. Harmi vaan kun metsään.fi just nyt ei toimi niin jäi tänään ilmoitus tekemättä.

    Per Ä Reikäs

    支持您現在難以應對

    puunhalaaja

    Perin viimeisin kirjoitus hienosti visualisoi millaiselta viidakolta Visakallon raivaama palsta näytti ennen operaatiota.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tässä esimerkki tekoälystä. Laitoin Pärren kirjotuksen Google kääntäjään ja se, tunnistettuaan ensin kielen automaattisesti, vastasi:

    Tukipalvelussa on vaikeuksia vastata
    harrastelija metsuri

    Jostain lueskellu, että Kemeraa ollaan remontoimassa, jotain uutta tulossa 2021? Mitähän sieltä on tulossa? Pitääkö kaikki mahdollisuudet käyttää tänä vuonna?

    jees h-valta

    Ainakin minä olen aikeissa käyttää. Tuota olen myös kuullut.

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 124)