Keskustelut Metsänhoito Kemerakysymys

Esillä 4 vastausta, 121 - 124 (kaikkiaan 124)
  • Kemerakysymys

    Merkitty: 

    Iltaa, istutin keväällä 2012 kuusentaimikon ja sain siihen kemeraa, koska oli vajaatuottoinen metsä aiemmin. Milloin minulla on mahdollista aikaisintaan saada samalle kuviolle kemeratuki varhaisperkaukseen?

  • Visakallo Visakallo

    Tusinalle kuvioita, yht. 30 hehtaarille tuli viime vuonna käytettyä, muutama kuvio tulee lisää vielä tälle vuodelle.

    Koivunkaataja2

    Yritän tehdä 56V kuviolle toteutus ilmoituksen.

    Tolopainen

    Taitaa vajaa 20ha tulla Kemera käsittelyyn tänä vuonna, jos maa jäätyy ja yhtiö saa koneet metsään. Viime  vuonna alle  kymmenen ha, kun oli avohakkuita, joille ei Kemeraa vielä valitettavasti saa. Ei nuo eduskunnan päätökset vaikuta mitään, metsänhoito etenee kuin juna oman suunnitellun aikataulun mukaan. Mitään ei jätetä Kemeran takia tekemättä eikä mitään tehdä sen takia.

    Metsuri motokuski

    Vähän ristiriitainen tuo Tolopaisen kommentti. Hän ei paljon kemerasta tunnun perustavan, mutta valittaa siitä että päätehakkuuseen ei kemeraa saa. Siis onkohan se kemera hyvä vai huono ?

Esillä 4 vastausta, 121 - 124 (kaikkiaan 124)