Keskustelut Puukauppa Lakko

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 602)
  • Lakko

    Metsäteollisuuden lakko alkoi.  Metsät ja luonto kiittävät.

    Lakko johtaa pitkiin metsäkoneiden seisokkeihin keväällä, joten linnut saavat myös pesiä rauhassa. Tiedän eräiden henkilöiden suunnittelevan rikosilmoitusten tekemistä metsäkoneiden kuljettajista pesintäaikaisista hakkuista.  Seurataan hakkuualueella linnunpesän tuhoamista kuvaamaalla se dronella yms. Kuva poliisille ja rikosilmoitus.  Viimeaikaisten KHO:n päätösten perusteella tuomiosta voi olla kohtuullisen varma. Viimeisen päätöksen asiasta tekee KO. Jos tutkintaa ja syytettä ei tule, asiasta voi kannella useaan paikkaan ja julkisuus on taattu monta vuotta.

  • Visakallo Visakallo

    Keinoäly tuottaa näköjään ihan luettavaa tekstiä, jos ei välitä sen sisällöstä.

    Puuki

    Ne seisokit on nyt, kun lakko pysäytti tuotannon, koska korjuukelit ei ole vielä kunnollisia suuressa osassa maata.   Mutta eipä niitä hakkuita nykyään  tehdä lintujen pesintäaikaan rehevillä lintujen suosimilla pesintäalueilla muutenkaan.

    petep

    Ei voi kun ihmetellä tätä röyhkeyden määrää. Uskoin että  Paperiliiton ukot tuli järkiinsä aikoinaan kun laitettiin koneita kiinni, Toki toki siellä uhkailee lakoilla  nyt muutkin,mutta näillä sankareilla on kolminkertainen palkka verrattuna tavalliseen teollisuustyöhön niin tottakai se pitää  laittaa perse kenttään.

    Ja Sari Sairaanhoitajan 1500 euron  palkkaa ei vaan pysty nostamaan mutta Afrikkaan voi kipata rahaa vuosittain ja tullaan kippaamaan .

    suorittava porras suorittava porras

    Ihan vain tiedoksi ,että hakkuita koskevat kevätseisokit on peruttu jo vuodenvaihteessa.

    Tolopainen

    Lakko on aina positiivinen asia.

    mehtäukko

    Näin on petep.

    Virkamies se nostaa kuin mato päätään. On kyseessä uutta kiusantekoa, jolla saisit jarrut pitäviksi.

    Timppa

    Kyllä Paperiliitto on tosiaan tyhmä.  Lakkohan auttaa laskussa olevan sellun hinnan nousua.  Nyt yhtiöillä on helppo perustella tarpeellisia paperikonoiden lopettamisisia.  Yhtiöillä on rahaa, siksi parin viikon seisokki tuo seisokin kulut takaisin vielä tänä vuonna parempina hintoina.

    Tolopainen

    Liitot laittavat verottomia pääomiaan palvelemaan työläisten etuja, siitähän tässä on kysymys. Liitto ei koskaan aja omaa etuaan vain jäsentensä.

    MJO

    poistettu

     

    petep

    Ahtaajat nuo kouluttamattomat moukat on tosiaan aina eturivissä ,mutta eiköhän sekin malli vielä muutu jossain kohtaa.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 602)