Keskustelut Puukauppa Leimikoiden tarjoukset

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 264)
  • Leimikoiden tarjoukset

    Laitoin Kuutio.fi noin 800m3 kesäkorjuukelpoisen kuusitukki valtaisen leimikon. Sijainti Etelä-Savon ja Pohjois-Savon rajoilla. Paras tarjous tähän mennessä koko kuusitukkiosuudelle 67e/m3. Muutamalla kolmea eri hintaa tukkiosuudelle ( sorvitukki, kuusitukki ja latvatukki) Pari ostajaa käy vielä katsomassa leimikon ja niillä taasen runkohinnoittelu. Niin, katkonnastahan on täällä on ollut usein keskustelua. Mitä teille on tarjottu tai maksettu viime aikoina leimikostanne. Kiitos jo etukäteen jos kerrotte asiasta. Muuttujiahan on useita eri leimikoissa ja missä päin Suomea on.

  • Tolopainen

    Metsän tuotto yleensä määritellään rahana. Puupääoma vaihdetaan sijoituksiksi, jotka tuottavat rahnaa, ei siihen enää metsää tarvita. Riski pienenee ja tuotto kasvaa. Metsä on vain tuotantoväline.

    En jaksa uskoa, että metsänomistus jatkossa säilyy nykymuotoisena. Liian paljon kokkeja hämmentämässä. Lisäksi nuorison kiinnostus suuntautuu muille alueille kuin työlääseen puuntuotantoon.

    mehtäukko

    Puupääomaan on vaihdettu sijoituksia kuin hengen hädässä ja paniikissa, eikä se aika ole kaukana takana! Työläys on maku-asia. Jos ei tiedä mistään mitään, tai lorvikatari vaivaa, soiton päässä on apuja.

    husse

    Jos metsänomistajat eivät möisi puuta kuin sykleittäin, mitä korjuuyrittäjät tekisivät sillä välin? Hekin varmasti mieluusti odottelevat ja pyörittelevät peukaloitaan, milloin sen metsänomistajan mielikuva olisi suosiollinen puunhinnan ja puunmyynnin ajoituksen suhteen. Koneyrittäjien on kuitenkin joka päivä päästävä sylkemään puuta kouran läpi, jotta velkojen lyhennykset saadaan tehtyä.

    Vai toimisiko sellainen maailma, että koneyrittäjät menisivät muihin hommiin silloin kun leimikoita ei olisi hakattavaksi? Kun taas puukauppa alkaisi käydä, alettaisiin etsiä mistä löytyy halukkaita metsäkonemiehiä.

    Entä miten kaikki leimikot saadaan hakattua sitten, kun kaikki hinnan perässä puukauppoja ajoittavat laittavat markkinoille leimikkonsa. Luultavasti usealla jää musta pekka käteen, sillä koneketju hakkaa kaudessa noin 30-40t mottia, niin ei siihen huippuhinnan sykliin saada kaikkea hakattua.

    MaalaisSeppo

    Osa metsänomistajista myyvät puuta silloin kun puunotajat haluavat ostaa niitä. Niin ainakin minä teen. Ei hakkuiden syklisyys johdu myyjistä vaan ostajien asiakkaista. Puuta hakataan, kun maailmanmarkkinat vetävät. Ei puuta voi hakata paljoakaan varastoon.

    Tolopainen

    Niin ja pitää myös tasausvaraukset päästä välillä tulouttamaan. Ei pienillä metsäaloilla jatkuvasti myydä vain kasvun verran puuta. Tietenkin tarjonnasta tulee tasaista kun myyjiä on paljon ja tarjonta ylittää jatkuvasti kysynnän. Siitä pidetään huoli tuontipuulla.

    Kalle Kehveli

    Pitääpä soittaa veli putinille, että laittaa puunmyynnin suomeen boikottiin ja suuntaa markkinat mongoliaan. Siellä on puuta heikonlaisesti. Puunmyynnin oikea ajoittaminen on samanlaista kuin osakekauppa. Toiset menestyy ja toiset vähän heikommin.

    Apli

    Pohjoisen keskisuomen pari palstaa kuusikoiden päätehakkuita laitoin pari päivää sitten tällä kertaa kuution kautta kilpailutukseen, sekä ajattelin myös keiteleeltä pyytää tarjouksen he kun eivät kuulu kuutioon, kesähakkuita kaikki saas nähdä millaisia tarjouksia tulee ja päästäänkö kauppoihin(:

    oksapuu

    Sanovat että eräällä firmalla on kuusitukilla 70€ jälkeen ostokielto…

    Noh, haitanneeko tuo mitään kun muut maksaa jo nyt enemmän…

    hatelo

    Millä alueilla on jo ylittynyt seitsemänkymppiä? Onko P-Karjalassa joku jo sen saanut?

    Musta miäs

    Leimikko myyty ja reilusti yli 70e kut hinta. Heinäkuun lopulla hakkuu ja myöhemmin havujen ajo ja muokkaus. Istutus vuoden päästä. Yhdyn toisessa viestiketjussa nimimerki Timpan sanoihin: ” Jos sitä huippuhintaa metsästää, niin ei voi koskaan tehdä kauppaa” Katsoin että nyt on myyntiaika, meinasin myydä jo vuosi sitten mutta tie ei ollut vielä valmis. Helmikuussa ajoivat murskeet. Näin sain leimikosta kesäkorjuukelpoisen. Puun hinnannousu reilussa vuodessa vaikutti niin että vajaan 500m tien kustannukset saa kertoa kahdella. Erotuksella olisi tehnyt melkein kilometrin tietä.

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 264)