Keskustelut Metsänhoito Männyn konekylvö vs käsinkylvö

  • Tämä aihe sisältää 83 vastausta, 30 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 4 vuotta sitten AvatarJovain toimesta.
Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 83)
  • Männyn konekylvö vs käsinkylvö

    Merkitty: 

    Mikko Riikilä kirjoitti Metsälehdessä 9/2017 sivu 14:

    Konekylvö on edullisin ja parhaan tuloksen antava menetelmä.  Siemenet sattuvat aina tuoreeseen kivennäismaahan.

    Käsinkylvölle on vaikea keksiä järjellistä perustetta…”

    Ollaan harrastettu konekylvöä vuosina 2011-16 aika moneen, yleensä puhtaaseen mäntymetsään, tehtyyn aukkoon.  Joskus kylvö on onnistunut hyvin, joskus melko hyvin.  Mutta on sitten useampia tapauksia, ettei tulos ole ollut  Mikon lupaama.  Joskus on heinä nitistänyt sirkkataimet.  Joskus ei kuitenkaan ole havaittavissa mitään silmin nähtävää syytä huonoon taimettumiseen.

    Olen myös harjoittanut aiemmin käsinkylvöä erilaisilla apuvälineillä (viimeksi kylvösauva) edellisenä syksynä laikutettuihin kohteisiin.  Niissä taimettuminen on onnistunut yleensä erittäin hyvin ja omien (epätieteellisten) havaintojeni mukaan taimien kasvuun lähtö on ollut nopeampaa kuin konekylvössä.  Meillä on toki erittäin kiviset ja mäkiset moreenimaat ja lajittuneilla maalajeilla tasamaalla tulos voisi olla toinen.

    Siis meikäläisen havaintojen perusteella käsinkylvö laikkuihin antaa varmemmin halutun tuloksen.  Siinä pystytään peittämään siemenet.  Ne eivät luultavasti ole niin alttiit kuivumiselle kuin pinnalle puhalletut ja taimet saavat paremman lähdön.  Mahdollinen sadekuurokaan  ei niin herkästi vie siemeniä mennessään.  Eivätkä peipot tai muut linnut löydä. niitä.

    Millaisia kokemuksia on muilla?  Ja siis Mikolle tiedoksi, että kyllä käsinkylvölle voi keksiä järjellisiä perusteita.

     

  • Menninkäinen

    Ihan maasta ja paikasta ja keleistä riippuu tuleeko kylvämällä vai istuttamalla parempi puusto. Erään männylle hyvin sopivan alueen kaksi huonolaatuisinta kuviota on kylvettyjä. Rouste, hienojakoisen pinnan kuivuminen pölyksi ja heinä. Taimilla saa tasaisen perusta jota luonnontaimet täydentää.

    Metsuri motokuski

    Huomiona on ollut että täällä Keski-Suomessa on kuusen siemeniä hangella paljon. Hyvä siemenvuosi kuusella ainakin.

    Planter Planter

    ”Hienomaalaji kuivalla- ja kuivahkolla kankaalla näyttää olevan kylvölle hankala, kun yöpakkasrouste nostaa sirkkataimet ylös toistuvasti.”

    Niin siinä käy. Jos maa on hienojakoista, mättääseen tai laikkuun kylvö ei onnistu, rouste nostaa taimet. Itse kylvin hehtaarin verran käsin muokkaamattomiin kohtiin raaputtamalla käsiharalla humukseen matalia vakoja, joihin kylvin. Onnistui aika hyvin. Kohdat, joissa humuskerros peittää kivennäismaan ei ollut routimista.

    Jätkä

    Oppilaitoksella oli oma hoitoalue, jonka pinta-ala oli kymmeniätuhansia hehtaareita, kunnes Opetushallitus erosi Metsähallituksen hoivista ja MH otti lähes kaikki metsänsä pois. Silloin oli oma taimitarha, käpykaristamo ja oppilastyönä kerättyjä käpyjä suorastaan mielettömässti. Rehevimmät alueet istutettiin omilla taimilla ja MT:t  ja karummat kylvettiin – usein hankikylvönä, jolloin joskus siementä hutkittiin monta kiloa / ha. Kulotetuille pohjille on uusi metsä syntynyt joka paikkaan – yleensä hirmu tiheänä. Kyllä kylvämälläkin metsä uudistuu, varsinkin kun sen oikealla ajalla täydentää istuttamalla.

    Jovain

    Siementen karistaminen onnistuu hyvin myös omasta takaa. On muistettava lämpötilat, ettei ylitä kuusella 25 (30) ja männyllä 40 astetta.

    Siementen puhdistaminen onnistuu hyvin marjaimurilla. Rajoitetaan imurin tehoa esim. talouspaperilla, että saadaan imuteho sopivaksi puun siemenille. Voi olla muitakin tapoja, mutta itse olen käyttänyt tavanomaista marjaimuria ja pölynimuria voiman lähteenä. Siemenet rouhitaan, että saadaan lenninsiivet irti ja ei kun imuroimaan.

    Visakallo Visakallo

    Itsekärätyn siemen itävyysprosentti kannattaa aina ennen kylvöä varmistaa koeidätyksellä. Hyvänä siemenvuonna voi itävyys olla vastaavasti heikko. Erityisesti kuusella vaihtelu on todella suurta.

    Jovain

    Kuusella kuivatuslämpötila on kriittinen, jo 30 astetta heikentää itävyyttä. Koivusta en tiedä, mutta keruuajankohta on ainakin olennainen ja onhan täällä netissä runsaasti tietoa kylvöön ja siemenhuoltoon liittyen.

    Tuollaisena kylvön havaintoina raudus on paha hirvelle, poimii raudukset hieskoivikosta. Melkein pitäisi taimisto hoitaa hiekselle, säästyisi mielipahalta.

    Havupuunkylvössä olen käyttänyt sekasiementä. Sekin siitä syystä, että mänty on alttiimpi tuhoille. Säästyyhän kuusi varmistamaan kylvön onnistuminen.

    Aiheuttaa lisätyötä, mutta aina uuden metsän aikaan saaminen on haasteellista. Jättöpuille ei oikein ole kannatusta, mieluummin siemenpuita tai siemenpuuryhmiä ja nekin parasta A laatua. Tuottavat siementä.

    puunhalaaja

    ttps://aijaa.com/oCDWzB

    Tämä kohde kulotettiin ja konekylvettiin 30 vuotta sitten. Onnistui, mutta on tuolla paljon hikoiltukin vuosien mittaan.

    puunhalaaja
    Visakallo Visakallo

    Hyvältä näyttää! Ko. alueella ei näyttäisi olleen pahempia hirviongelmia, kun pystyyn on voinut jättää lähes virheettömiä runkoja, joissa ei ole kahden metrin korkeudella mutkaa.

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 83)