Keskustelut Puukauppa Metsä alan lakkoilu

Esillä 10 vastausta, 891 - 900 (kaikkiaan 1,267)
  • Metsä alan lakkoilu

    Törkeää, jumalattomien suota?

    Suomalainen kateus on tunnettua!

    Yhteen hiileen puhaltaminen kadonnut,ken tietää, mutta yhteisen etumme vuoksi meillä puiden kanssa toimivilla, ole liikoja varoja Lakkoilla.

  • mehtäukko

    Kyllähän asia on niin,- vaikkei sitä ääneen tuunusteta-, että pitkäaikaiset ay-liikkeen kyykytykset vientiteollisuudessa eivät ole jääneet seurauksitta. Sitä on saanut mitä tilattu! Jos työn hinta olisi ollut kohtuullinen, töitä olisi saanut suuri joukko ulkopuolella olevia. Jos yhteishenki ja arvostus työpaikkaan olisi ollut me-henkeä ulkomaisiin kilpailijoihin nähden, monet vuodet olisi toiminnat jatkuneet.

    Mutta ei. Oma napa ensin.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Paperia tehdään jatkosakin maailmalla, joskin Suomessa vähennetään suhteessa enemmän. Palkat eivät ole tehtaiden kannata olennainen ongelma, vaan työnantajaa työajan joustamattomuus korpeaa maassamme. Tehtaiden alas/ ylös ajo aiheuttaa yllättävän suuria kuluja. Ilmeisesti UPM on hihastaan tempaissut kauppatavaraksi työajan pidennyksen, josta sitten väännetään joustojen kanssa sovittelijan kanssa. Jos Paperiliitolta joustoja löytyy työaikoihin, niin eiköhän työajan pidennys vaade työnantajan puolelta unohdeta on veikkaukseni.

    Lopputulos tästä työselkkauksesta tulee olemaa kylmää kyytiä Suomen paperituotannolle. Uskoakseni  heikommin kannattavat yksiköt UPM:lla täällä kuluvana vuotena lakosta johdosta. Paperiliittolaiset helpottavat kannattamattoman tuotannon alasajoa, siis helpottavat työpaikkatehtaidensa sulkemista oman oksan sahauksella.

    Metsänmies

    Jo aikoinaan Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen totesi:”Työntekijä on palkkansa ansainnut.”

    mehtäukko

    ”Työntekijä on palkkansa ansainnut.” Kukaan ei sitä kiistä!

    Ei ole kysymys palkasta, vaan kohtuuttomuuksista. Eikö metsänmies pysty tunnustamaan tosi-asioita lopetusaalloista?!

    Metsänmies

    Tyo kohtuuttomuus on suhteellinen käsite. Mitä taas yritysten lopettamisiin tulee, jos niitä yritetään palkkakustannuksien alentamisilla estämään, ollaan jo peli menetetty. Kyllä suuryrityksien kannattavuudet ovat muusta kiinni, kuin palkoista. Mailman markkinat ratkaisevat.

    mehtäukko

    ”Palkkakustannusten alentamisella..” Siis kun ahneet ahoset olisivat pysyneet kilpailijamaiden tasalla työ-ajassa ja palkkatasossa, ei olisi tullut monen tehtaan osalla pitkään aikaan sulkuja. Epävarmat toimitukset ovat tuon toiminnan seurausta, jossa kilpailijat vievät kakun.

    Metsänmiehen on tyhjä luikerrella moneen kertaan todennetuissa asioissa.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Jos ei kannata pitää lopettaa. Tämä pitäisi älytä maataloudessakin sekä jokaisessa yrityksessä. Tukipolitiikka on täysin kuollutta.

    Metsänmies

    mehtäukko:”Metsänmiehen on tyhjä luikerrella moneen kertaan todennetuissa asioissa.”

    Ei Metsänmies luikertele. Kertoo vaan mielipiteensä. Monessa niistä kilpailijamaista, joissa palkkakustannukset ovat pienemmät, elintaso on korkeampi, alemmasta verotasosta johtuen. Jos verotusta lasketaan, voidaan palkoistakin joustaa.

    Rane

    ”Jos verotusta lasketaan voidaan palkoistakin joustaa.”

    Juuri näin Metsänmies.Sipilän hallitus laski verotusta ja alensi palkkoja Kikyllä.Nyt pitäisi jatkaa Juhan linjalla.

    Palkkaverotus keventyi Juha Sipilän hallituksen aikana – Edellisen vaalikauden kiristyksiä ei saatu kurottua umpeen | Talouselämä (talouselama.fi)

    Tolopainen Tolopainen

    Paprumiehet tunti kustantaa työnantajalle sotuineen n. 70€/h. Olisitteko valmiita montakin palkkaamaan.

Esillä 10 vastausta, 891 - 900 (kaikkiaan 1,267)