- Tämä aihe sisältää 144 vastausta, 23 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 8 vuotta, 3 kuukautta sitten toimesta.
-
Metsäkeskuskin on tehnyt työtä, jota varten se on perustettu
”Puustovauriot suurin pulma kasvatushakkuissa
Julkaistu 26.5.2016Kasvatushakkuiden korjuujälki vaihtelee huomattavasti maakunnittain, Suomen metsäkeskuksen tuore selvitys osoittaa. Metsäkeskus tarkasti viime vuonna 304 kasvatushakkuuleimikkoa, yhteensä 1 017 hehtaaria.
Yli puolella kohteista jälki oli hyvä, hieman alle puolet sai huomautuksen. Virheellisiä kohteita oli pari prosenttia. Luokittelu perustuu metsänhoidon suosituksiin, metsälakiin ja sertifiointiin.
Eniten huomautettavaa – 40 prosentilla kohteista – oli puustovaurioista. Viidenneksellä huomautettiin maastovaurioista ja niin ikään viidenneksellä liian harvaksi harventamisesta.
Isoja eroja maakuntien välillä
Metsäkeskus julkaisi tarkastustiedot nyt ensi kertaa maakunnittain. Erot olivat huomattavia: Pohjois-Savossa huomautettavaa oli yli 90 prosentilla kohteita, Etelä-Savossa vain 10 prosentilla kohteista ja Keski-Pohjanmaalla ei lainkaan. Päijät-Hämeessä jopa puolet tarkastetuista kohteista oli luokiteltu virheellisiksi, muualla virheellisten kohteiden määrä oli vähäinen. Pohjois-Savon lisäksi runsaasti huomautettavaa löytyi Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Uudenmaan kohteilta.
Metsäkeskus muistuttaa, että tarkastettujen kohteiden määrä vaihtelee maakunnittain ja tulokset ovat suuntaa-antavia.
METSÄLEHTI”
Miksi laatu on noin vaihteleva? Yksi osatekijä on varmasti alueella toimivan konekoulun taso. Vaikka kuljettaja hallitsee koneen tekniikan suvereenisesti, pitäisi hänen ymmärtää myös metsänkasvatuksen periaatteet.
Ainakaan meilläpäin ei huonon jäljen tekijä tee kuin kaksi leimikkoa, samassa paikassa, sekä ensimmäisen, että viimeisen.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.