Keskustelut Metsänhoito Metsänhoitotyöt ja istukset 2020

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 70)
  • Metsänhoitotyöt ja istukset 2020

    Aloitin taimien istutuksen eilen koivuntaimilla, aikasemmin kuin ilmeisesti  koskaan. Raivauksia olen myös ahkeroinut erinomaisten kelien siivittämänä aikaisempia vuosia enemmän. Koronakaan ei metsänhoitoa rajoita, joten luulisi monen sinne suuntaavan, ainakin tarkastuskäynnille.

  • Ola_Pallonivel

    Raivaukseen tämä talvi on ollut loistava, ainakin Savossa. Enää en mene Heinäkuussa metsää raivaamaan, vaan keskityn silloin muihin hommiin. Tai lomailuun.

    metsä-masa

    Väli-Suomessa on metsänomistajilla, myös kaupunkilaisilla hyvä innostus metsänhoitotöitä kohtaan kun arki ja tekemisen puute on muuttanut päivärytmiä. Ainakin jo kaksi raivurikauppaa sai tuttu pienkonemyyjä kun oli kaupunkilaiset menossa taimikonhoitoon ja tilanrajoja avaamaan.

    Lunta täällä on vielä metsässä, muta hanki on yöpakkasten ansiosta kovaa, eteläpuolen rinteillä pärjää jo ilman lumikenkiä. Koronan hyötynä on ollut ihmisten lisääntyvä kiinnostus metsiä ja luontoa kohtaan, huvi- ja hyötymielessä.

    Metsäkupsa

    Taitaa palstalaisilla olla muut murheet, kuin metsienhoito tällä palstalla. Kovin jäi vaatimattomaksi kommentointi lukumääräisesti tähän aloitukseeni, mutta laatu korvaa määrän. Itse keskityn entistä enemmän metsäpalstoilleni metsänhoitotöihin ja odottelen korona ajan päättymistä. Samalla jää aikaa vähemmän tälle palstalle, metsäihmiselle kommentointi mielestäni täällä kaventunut usein hömppäpuolelle ja taitaa osa olla ilmeisesti omassa karanteenissaan.

    Ammatti Raivooja

    Joo eipä ihmeitä, istuttamista ja raivaamista kuten ennenkin. Tälläsiä ole viime aikoina huomannu: Stihlin parhaimmista raivausvaljaista en tykänny. En päässy sinuiksi niihin, tykkään kuitenkin xt valjaista. Peltorin raivauskypärän radiokuulokkeet keräävät enemmän vettä patterikoteloon kuin husqun ja häröilee enemmän jos muista kuivatella usein. Lisäksi visiiri ja sen kiinnityssysteemi ovat huonommat. Peltorin kypärässä taas ei ole töröttävää antennia kuten husqussa, joka ruostuu, katkee ja tippuu pois ja vaikea korjata. Vaikea valinta kumpi parempi.

    ate

    Metsässä on oltu, minkä saat sallii. Etelärinteellä olevassa männyn taimikossa paikoin jo maa aivan paljaana, mutta varjoisissa painanteissa lunta vielä paikoin lähes polveen saakka. Kuusen taimikoissa vielä täysi talvi, joten valikoida pitää minne pääsee ja minne kannattaa mennä.Tämän kauden työlistassa n. 25 ha erilaisia raivauksia omissa metsissä ja jokunen hehtaari luvattu tehdä vieraille.

    Istutukset alkanee joskus toukokuun loppupuolella, jos kevät etenee normaaliin tahtiin. Taimia tilattu vajaat 7 000 kpl, joten onhan siinäkin joksikin aikaa tekemistä.

    Ammatti Raivoojan kanssa samanlaiset kokemukset noista Stihlin parhaista valjaista. Tarkat säädettävät, mutta siltikin tuntuu, ettei niitä saa koskaan oikein hyvin  kohdallaan ja pientä hakemista kokoajan. Palasin takaisin huskun valjaisiin, vaikka saha onkin Stihlin.

     

    Visakallo

    Raivannut marraskuusta lähtien. Näin hyvää talvea kelien suhteen en muista täällä olleen. Tienlaitoja olen nyt viimeksi putsaillut. Vähän päivässä – paljon viikossa -systeemillä olen mennyt koko talven. Parisataa litraa on Huskussa palanut. Nyt keväälle ei ole kuin männyn kylvö yhdelle alueelle. Kuusen istutus menee elokuulle, ajavat sitä ennen risut ja nostavat kannot. Loppukesälle tulossa muutaman sadan motin koivikoiden harvennus.

    Menninkäinen

    Kuusentaimia istutellaan tänä keväänä. Kunhan kelit lämpenee. Tulevan syksyn ja talven ensiharvennus alueet suunniteltu ja metsänkäyttöilmoitukset tehty valmiiksi. Mennään sitten kelien ja puukauppatilanteen mukaan mitä tehdään.

    Ola_Pallonivel

    Kohta 7 hehtaaria raivausta tehty ensiharvennuksen alta pois. Laskin, että 14 päivää tähän mennessä tehty Marraskuusta lähtien. Talvella jatkui päivä otsalampulla 3-4 tuntia. Nyt keväällä tuli tehtyä 10 tuntia helposti. Ihmettelen kyllä ammattilaisten tahtia hehtaari tai kaksi päivässä.

    Joulukuussa olin kuusi päivää lakossa ja muistaakseni pitkälle yli 30 litraa paloi bensaa paloi tuona aikana. 36 tai 39 litraa, en enää muista.

    Makarov

    Koko talven harvennellu moottorisahalla ensiharvennuksia. N. 15 ha tuli tehtyä ja puutakin lähti n.700m3. Pääosin kuusikoita joten karsimista riitti. Nyt on pari viikkoa raivattu taimikoita ja onpa joukossa ollut ennakkoraivaustakin.

    Puukauppoja tein muuan viikko sitten. Kesäaukkoa/talviaukkoa ja kesä/talvi harvennuksia. Kaikki samalle saha firmalle ja hinnatkin oli kohilleen.

    Männyn taimia tulee ensiviikolla ja kuusen taimet toukokuun loppupuolella. Typpeäkin pitäs levittää kankaille kun on tullut niitä ostettua. Hommia riittää mutta mikäpä se on touhuta kun hommasta tykkää.

     

     

    Ola_Pallonivel

    Hommasta on tosiaan tykättävä, ei noita muuten tee. Muuten tuli talven aikana kaikki kelit koettua, paitsi kova pakkanen. Kunnon pakkasia kun ei ollut. Pahinta oli märkä lumi, joka tippui puista päälle. Sadetakki päällä mentiin ne päivät. Keväällä olikin sitten hymy korvilla, kun oli pikku pakkanen ja puut lumettomia.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 70)