Keskustelut Metsänhoito Metsänhoitotyöt ja istukset 2020

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 70)
  • Metsänhoitotyöt ja istukset 2020

    Aloitin taimien istutuksen eilen koivuntaimilla, aikasemmin kuin ilmeisesti  koskaan. Raivauksia olen myös ahkeroinut erinomaisten kelien siivittämänä aikaisempia vuosia enemmän. Koronakaan ei metsänhoitoa rajoita, joten luulisi monen sinne suuntaavan, ainakin tarkastuskäynnille.

  • sikari

    Minä merkkasin ajourat pyöreillä kivillä, mutta ei ne niitä huomannut kun tekivät talvella.

    Puuki

    Merkkauskivien pitää olla niin isoja että näkyy talvellakin. Väärin merkattu.  Isoimpia seulanpääkiviä voisi käyttää siinä hommassa.

    MaalaisSeppo

    Täytyy olla suuret taskut että seulanpääkivet saa kuljetettua. Itse käytän merkkausnauhaa, ei taskut repee.

    sikari

    ? on niin kallista.

    Tolopainen

    Miten voisi muistaa ottaa nauhaa metsään mukaan, kun joskus valjaatkin unohtuu kotiin.

    Puuki

    Niin, ja jos korjuu tulee vasta  2 vuoden päästä, ehtii nauhat hapertua tai orava kerätä ne parempaan tarkotukseen.   Ennen kun nauhat oli muovia, ne kesti isältä-pojalle – ja pilasivat ehkä sellun keitonkin joskus.    Kuitunauhatkin on nykyisin ohuempia kuin joskus aiemmin.   Eihän hehkulamppujakaan tehdä kymmeniä vuosia  kestäviksi vaikka se olisi mahdollista.

    Oikein nuuka isäntä kerää tietysti vähän käytetyt kuitunauhat pois ja levittää niitä uudelleen ja katkoo oikein lyhyitä pätkiä, että ei tulisi niin kalliiksi.

    Seulanpääkivien levittämisestä ajourille voi katsoa mallia Kivenpyörittäjänkylä- elokuvasta.

    sikari

    Jonkin verran tullut naapurin leimikolta saksittua lyhyemmäksi, mutta niilläkin on niin harvoin hakkuita.

    Visakallo

    Ainakin UPM näyttää käyttävän sellaista nauhaa, mikä muistuttaa sitä vanhanajan muovinauhaa. On nyt ilmeisesti biohajoavaa. Näyttäisi muutaman vuoden säilyvän puissa hajoamatta. Sitä vanhanajan nauhaa löytyy edelleen sammalien alta lähes uuden veroisena. Hyvin on säilynyt lähes 50 vuotta!

    Tolopainen

    Keväällä saa luultavasti puuntaimia halvalla, kun Ruotsissa niitä jää paljon istuttamatta, kun ulkomaiset työntekijät eivät pääse maahan.

    Apli

    Nyt kun näyttää siltä että kesälomalla ei vielä etelään reissuun pääse lentokoneella, olisi loma kesäkuussa niin pitäsköhän ottaa storaan yhteyttä jos lähtis istuttamaan taimia Ruotsiin, omissa metsissä ei ole tarvetta siihen tänä vuonna ja raivuita voi tehdä myöhemmin..

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 70)