Keskustelut Metsänhoito Metsänhoitotyöt ja istukset 2020

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 70)
  • Metsänhoitotyöt ja istukset 2020

    Aloitin taimien istutuksen eilen koivuntaimilla, aikasemmin kuin ilmeisesti  koskaan. Raivauksia olen myös ahkeroinut erinomaisten kelien siivittämänä aikaisempia vuosia enemmän. Koronakaan ei metsänhoitoa rajoita, joten luulisi monen sinne suuntaavan, ainakin tarkastuskäynnille.

  • Visakallo

    Siirrettiin keväälle suunniteltu kuusen istutus jo sovinnolla elokuulle.

    oksapuu

    Tähän vuoteen suunnitellut raivuut tuli jo ns. ”talven” aikaan tehtyä…

    Kävelin tuossa vähän metsiä läpi. Äkkiseltään löytyi 24,4ha raivattavaa, kaikki jo kertaalleen raivattua. Ei voi kuin ihmetellä miten täällä etelässä metsät kasvaa…

    Visakallo

    oksapuu: ”Ei voi kuin ihmetellä miten täällä etelässä metsät kasvaa…”

    Sanos muuta oksapuu! Totesin tänään muutamalla kuusikkokuviolla käydessäni ongelman, jota en osannut odottaa. Kuvioiden laidoilla ja rehevimmissä kohdissa tahtoo kuuset karata ylisuuriksi jo alle kuusikymppisinä. Ei siitä ollut olevinaan kauaakaan, kun vielä 46 cm mittasaksilla sai mitattua rinnankorkeusläpimitat, mutta nyt ne onkin jo yli 70 cm!

    Metät kunnossa!

    Miksi Visalla on edelleen pystyssä tuollaista kuusikkoa??

    Koivunkaataja2

    No eihän yli kuusikymppinen halua kellistää alle kuusikymppistä.

    Tolopainen

    Toukokuun puolessa välissä alkaa istutustyöt, silloin on parhaat kelit ei ole sääskiä eikä hirvikärpäsiä. Tämäkin kesä on kohta mennyt, hirvenpyyntiin en koronan takia aio osallistua. Tautia voi olla hirvissäkin.

     

    jees h-valta

    No jopas, luonto on vaarallinen ja Toloppa ottaa varman päälle. Onkohan syytä hiukn höllätä koronakompeksia. Joo, taimetukselle kohta sillään lähdetään ja aika mukavan uuden tien varteen molemmin puolin tietä. Pehmeään turvepaakkuun saa taimet tökkiä joten ei käy fysikaaliseksikaan. Hyttyset saattaa hyvinkin jo alkaa herätä riesoiksi. Hirvikärpäset kai on vähän myöhempi riesa.

    Metsänmies

    Metät kunnossa! :”Miksi Visalla on edelleen pystyssä tuollaista kuusikkoa?” Visakallo antaa puun kasvaa, koska se kasvaa. En itsekkään hakkaisi keskenkasvuista puustoa, olkoompa miten järeää tahansa.

    jees h-valta

    Mistä tietää koska se kuusi lakkaa kasvamasta? Sitten kun piiperot laittaa suojelualueen kyltit palstan reunaan?-ko?

    Metsänmies

    Lopullisestihan puut lakkaavat kavamasta vasta siinä vaiheessa, kun ne kaadetaan , tai ne lahoavat. Elävissä puissa on aina kasvua. Iän myötä kasvu tietysti hidastuu. Yksinkertaisin silmämääräinen keino todeta kasvun tyrehtyminen on, kun seuraa kuusten latvoja. Kasvavassa kuusessa on vielä myös pituuskasvua, kun se loppuu , on aika kellistää kuuset kyljelleen.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 70)