Keskustelut Harrastukset Metsänomistajien vaikutusmahdollisuudet hirvieläinten kannansäätelyssä

Esillä 10 vastausta, 1,071 - 1,080 (kaikkiaan 1,096)
  • Metsänomistajien vaikutusmahdollisuudet hirvieläinten kannansäätelyssä

    Nimimerkki  ”Taviokuurna” nosti vieraslajikeskustelussa esiin aivan avainkysymyksen:

    ”Tällä hyvällä palstalla mouruaminen ei auta meitä, miten saamme asian julkiseksi, keskusteluun ja päätöksiin?”

    Metsänomistajat/ maanomistajat on täydellisesti pelattu ulos pöydistä, joissa tehdään päätökset hirvieläinten kannansäätelystä. Mitä sitten voidaan tehdä asian korjaamiseksi?

    Ensiksi nostaisin uudestaan esiin Tiina Lietzenin kolumnin ”Maanomistajat ovat vellihousuja”. Siinä on asian ydin, kukaan muu ei pidä maanomistajien puolta, kuin maanomistajat itse.

    Metsänomistajiakin on yli puoli miljoonaa, mutta joukko on hajanainen, ettei mitään yhteistä köyttä ole löytynyt vedettäväksi, edes tässä asiassa. Jotkut saattavat luulla, että jokin etujärjestö tai puolue ajaisi maanomistajien puolesta tätä asiaa, mutta näin ei valitettavasti ole. Ei tämä asia olisi näin surkeassa jamassa, jos joku taho olisi oikeasti yrittänyt korjata sitä.

    Tiina kirjoitaa palstalle harvoin, mutta asiaa. Hän herätteli porukkaa, että lausuntokierroksella oli Metsäkeskus alueelliset metsäohjelmat 2021–2025, joihin pyydettiin kommentteja. Toivottavasti mahdollisimman monet metsäomistajat käyttivät tätä tilaisuutta hyväkseen. Kiitos Tiinalle!

    Toisena nimenä nostaisin Annelin. Hän pyrkii vaikuttamaan myös muualla kuin ”muoruamalla” tällä palstalla, omilla kontakteillaan ”metsäpiireissä” ja sosiaalisessa mediassa, oikomaan vääriä käsityksiä ja jakamaan faktaa. Kiitos siitä!

    Kolmantena nostaisin nimimerkki ”Puunhalaajan”. Hän pyrkii myös vääntämään sosiaalisessa mediassa liikkuvia virheellisiä ”tietoja” oikeille jengoille. Lisäksi huomasin, että hän sai jokin aika sitten samanlaisen ahaa-ilmiön kuin itse vuosia sitten, eli mitä hyötyä tällä palstalla ”mouruamisesta” saattaa olla ja ryhtyi sen seurauksena reippaasti konkreettisiin toimenpiteisiin. Kiitos myös ”Puunhalaajalle”.

    Näin vaikutetaan!

    Toivottavasti tämä asiallisesti vaikuttavien lista alkaa kasvaa vauhdilla. Jos metsänomistajista vaikka vain yksi promille saataisiin aktiivisesti ja systemaattisesti ajamaan asiaa, niin se olisi valtava joukko.

    Kainuun ja Karjalan tätä ”vaahtoamista” ihmetteleville tiedoksi, että täällä yhteenlaskettu hirvi+valkohäntäpeura+metsäkauris-tiheys on keskimäärin luokkaa 100 / 1000 ha. Siellä taitaa ola 2-3?

  • Puu Hastelija

    Omariista 🤣 kävin katselemaan peuratilannetta. Samalla katsoin havaintoja. Ei ainoatakaan havaintoa peuroista eikä hirvistä oman seuran alueella, yhteisluvassa hirvihavainnot = kaadetut hirvet. Eli vasattkin ulkevat yksinään nykyisin…

    suorittava porras suorittava porras

    Elämme mielenkiintoisia aikoja. Reaaliaikaisen verotusennusteen perusteella hirvitalousalue  K-S2:lla ollaan 0,1 yksikön päässä arn:n asettaman tavoitehaarukan ylärajasta. Paikkakunnan luvista on käytetty vasta 26,5/80. Aika näyttää keskeytetäänkö jahti ja joudutaanko toteamaan historiallisen alhainen lupien käyttöaste. Tuskin ainakaan löytyy keneltäkään kanttia väittää ,että lupia ei saa tarpeeksi. Meilläkin vielä kaksi kolmannesta käyttämättä.

    Visakallo Visakallo

    Kovin on erilaiset olosuhteet suorittavan maisemissa täkäläisiin verrattuna, vaikka välimatkaa ei ole kuin satakunta kilometriä. Täällä on tuo tilanne kaatojen suhteen jo ensimmäisen viikon jälkeen, monesti jo aikaisemminkin.

    suorittava porras suorittava porras

    Luitko koko tekstin. Ollaan hyvin lähellä tavoitetta ,vaikka pyyntiluvista on käytetty vasta kolmannes ja joku porukka ei ole edes vielä aloittanut jahtia.

    Taitaa tulla paussi metsästykseen ,kun UC-safety näyttää suden ilmestyneen paikkakunnalle. Kuvaviesti otuksesta kilahti puhelimeen jo aiemmin… Lumia odotellessa.

    Salonpoika

    Kävin kurkistamassa oma riistaa. Rhy:n kaatoprosentti 65, vasaprosentti 48, havainnot niin riistanhoitoyhdistys- kuin hirvitalousaluetasolla ennätyskorkealla. Nautiskellaan, juoksutellaan koiria, ollaan akkoja karussa. Vähät viimeiset luvat kerkiää kyllä tästä karjamäärästä käyttämään.

    Reima Muristo

    Rhy on kepulaistettu, mo voi heittää hyvästit oman maan omistukselle ja hallinnalle.  Sama on menossa saamelaiskäräjissä, ei saamelaisia kepuja vängätään sisälle. Putin käyttää samaa Ukrainassa järjestäessään omia ”kansan äänestyksiä”.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Sorkka-hanke.

    Tapion, Luonnonvarakeskuksen, Suomen riistakeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen yhteisessä Sorkka-hankkeessa selvitetään hirvieläinten vaikutusta metsien terveyteen ja kasvukykyyn ilmastotavoitteiden näkökulmasta. Hankkeessa vahvistetaan metsien ilmastokestävyyttä kehittämällä uusia ratkaisuja riista- ja metsätalouden yhteensovittamiseksi. Yhteensovittamisella pyritään turvaamaan metsätalouden rinnalla mahdollisuudet kestävään riistakannan ylläpitoon, hoitoon ja metsästykseen.

    Hirvikantojen säätelyn perustana ovat kannanhoitosuunnitelmat ja verotussuunnitteluprosessi. Sorkka-hankkeella on mahdollisuuksia tuoda lisäarvoa säätelyyn, sen suunnittelun lähtötietoihin ja riskianalyyseihin, tavoiteasetteluun sekä verotuksen painopisteisiin ja toteutukseen.

    https://tapio.fi/blogit/vierasblogi-verotussuunnittelulla-pyritaan-hirvielaintavoitteisiin/

    Gla Gla

    Toivottavasti tuhot ja niiden ohjaava vaikutus metsätaloudenharjoittajan ratkaisuihin otetaan vakavasti. Ettei vedota korvaustilastoihin ja todeta, että luonto kyllä kestää isommankin hirvieläinkannan. Tai että peuraa on jossain vielä vähän, joten tavoitteeksi pitää ottaa kannan vahvistaminen.

    suorittava porras suorittava porras

    Hirvien hupeneminen varmasti nostaa joidenkin mieliin ajatuksia korvaavasta riistalajista. Paremman puutteessa valkohäntäkin kelpaa. Harmi vain ,että ko riistalaji esiintyy ensimmäisenä autojen konepellillä ennen, kun siitä on pienintäkään haittaa metsille tai viljelyksille.

    Hiirvikannan hoitosuunnitelma on tehnyt tehtävänsä (pl V-S2, jossa hirvieläinkannat jatkavat vakaata kasvuaan). Valkohäntäpeuroihin kohdistuva hoitosuunnitelmakin alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta ,vaikka vapaaehtoisuuteen perustuva kannan arviointi on vasta kokeiluasteella. Ilman toimivaa kannanarviointia ei ole mahdollista asettaa tavoitteitakaan. Kymmenen vuoden kuluessa sekin asia korjautuu ellei uusia haasteita ilmesty maisemaan.

    Gla Gla

    On sille asetettu tavoitteita.

Esillä 10 vastausta, 1,071 - 1,080 (kaikkiaan 1,096)