Keskustelut Harrastukset Metsänomistajien vaikutusmahdollisuudet hirvieläinten kannansäätelyssä

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 1,096)
  • Metsänomistajien vaikutusmahdollisuudet hirvieläinten kannansäätelyssä

    Nimimerkki  ”Taviokuurna” nosti vieraslajikeskustelussa esiin aivan avainkysymyksen:

    ”Tällä hyvällä palstalla mouruaminen ei auta meitä, miten saamme asian julkiseksi, keskusteluun ja päätöksiin?”

    Metsänomistajat/ maanomistajat on täydellisesti pelattu ulos pöydistä, joissa tehdään päätökset hirvieläinten kannansäätelystä. Mitä sitten voidaan tehdä asian korjaamiseksi?

    Ensiksi nostaisin uudestaan esiin Tiina Lietzenin kolumnin ”Maanomistajat ovat vellihousuja”. Siinä on asian ydin, kukaan muu ei pidä maanomistajien puolta, kuin maanomistajat itse.

    Metsänomistajiakin on yli puoli miljoonaa, mutta joukko on hajanainen, ettei mitään yhteistä köyttä ole löytynyt vedettäväksi, edes tässä asiassa. Jotkut saattavat luulla, että jokin etujärjestö tai puolue ajaisi maanomistajien puolesta tätä asiaa, mutta näin ei valitettavasti ole. Ei tämä asia olisi näin surkeassa jamassa, jos joku taho olisi oikeasti yrittänyt korjata sitä.

    Tiina kirjoitaa palstalle harvoin, mutta asiaa. Hän herätteli porukkaa, että lausuntokierroksella oli Metsäkeskus alueelliset metsäohjelmat 2021–2025, joihin pyydettiin kommentteja. Toivottavasti mahdollisimman monet metsäomistajat käyttivät tätä tilaisuutta hyväkseen. Kiitos Tiinalle!

    Toisena nimenä nostaisin Annelin. Hän pyrkii vaikuttamaan myös muualla kuin ”muoruamalla” tällä palstalla, omilla kontakteillaan ”metsäpiireissä” ja sosiaalisessa mediassa, oikomaan vääriä käsityksiä ja jakamaan faktaa. Kiitos siitä!

    Kolmantena nostaisin nimimerkki ”Puunhalaajan”. Hän pyrkii myös vääntämään sosiaalisessa mediassa liikkuvia virheellisiä ”tietoja” oikeille jengoille. Lisäksi huomasin, että hän sai jokin aika sitten samanlaisen ahaa-ilmiön kuin itse vuosia sitten, eli mitä hyötyä tällä palstalla ”mouruamisesta” saattaa olla ja ryhtyi sen seurauksena reippaasti konkreettisiin toimenpiteisiin. Kiitos myös ”Puunhalaajalle”.

    Näin vaikutetaan!

    Toivottavasti tämä asiallisesti vaikuttavien lista alkaa kasvaa vauhdilla. Jos metsänomistajista vaikka vain yksi promille saataisiin aktiivisesti ja systemaattisesti ajamaan asiaa, niin se olisi valtava joukko.

    Kainuun ja Karjalan tätä ”vaahtoamista” ihmetteleville tiedoksi, että täällä yhteenlaskettu hirvi+valkohäntäpeura+metsäkauris-tiheys on keskimäärin luokkaa 100 / 1000 ha. Siellä taitaa ola 2-3?

  • Visakallo Visakallo

    Ei se seuraan liittyminen silloin auta, kun seura ei saa riittävästi lupia. Täälläkin luvat tuli käytettyä jo muutamassa päivässä, ja hirviä juoksee edelleen niin, että tuoretta hirvenpaskaa on saappaanpohjat täynnä. Lisälupia nyt odottelevat.

    jees h-valta

    Vaikka en noihin hirmuasiallisiin lukeudukkaan on asiaan hirmuyksinkertainen sovellus olemassa. Sanotte vuokrasopimuksenne irti ja odotatte kotvan aikaa. Jos seurasta ei oteta yhteyttä ei teidän maanne ole metsästyksen kannalta tärkeä alue. Jos on se varmasti halutaan takaisin. Silloin vuokraneuvottelu seuran edustajan kanssa. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa!

    Metsuri motokuski

    Nythän jessellä on oiva ratkaisu. Jos metsänomistaja sanoo sopimuksen irti niin voi olla että yhtedenottoa voi jonkun aikaa odottaa. Varmaan hyvin harkittu.

    Minusta suorittavan kommentteja ei voi heittää yli niin kuin ei kenenkään. Se että ei ole yhtämieltä valtalinjan kanssa niin ei todellakaan anna perusteita ohitukselle. Samalla syyllä voisi monet muutkin mielipiteet ohittaa.

    Ei kai planterkaan tarkoittanut keskustelun avauksella sitä että ne vain voivat kirjoittaa jotka ovat samaa mieltä aloittajan kanssa. Minusta on hyvä että tulee muitakin näkemyksiä eikä asia aina ole niin yksinkertainen kun voisi asian  olettaa olevan. Hyvä kritiikki on aina perusteltua kunhan sen perustelee.

    jees h-valta

    Metsuri motokuskilta täysin turha kommentti minun ajatukseni suhteen. Kuten kait mainitsin on aivan selvää että jokainen metsästyksen estävä alue rikkoo yhtenevän metsästysalueen eikä niitä montaa tarvita kun metsästys käytännössä tyssää siihen. Kyllä intoa harrastaa on selvästi jopa yli tarpeen eli vuokraneuvottelu alkaa todella pian. Minulle kiukuteltiin kahden ha:n mökkimetsästäkin kun en vuokrannut Porin Noormarkun Lassilan kylän lähellä. Aivan se vieressä oli nytkin jahti käynnissä viime viikonloppuna. Mutta eivät sentään änkeä alalle kun ehdottomasti kielsin kun asuttujakin taloja aivan lähellä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Miten sopimusten irtisanominen auttaa hirvikannan ja vhp-kannan alentamisessa? Ei välttämättä mitenkään, kun ratkaisut pitää tehdä isommalla alueella.

    suorittava porras suorittava porras

    Kuten Planterin kommentista lävi ilmi ,on kyseessä monesti pelkkä ihmissuhdeongelma ,jos asiat eivät hoidu. Kommenttini osui ilmeisesti ytimeen tälläkin kertaa. Turha etsiä syitä muualta ,kun ongelma on ihan omalla nurkalla  .

    jees h-valta

    Uhkailu, kiristys ja kaikenlainen kuristus on ainut tapa hoitaa edes pieni korvaus maanomistajallekkin karjan kasvatuksesta maillamme. Täällä lähinnä kukoistaa hymistely ja sopupelin tie. Se vain ei toimi noiden kovakalloisten kanssa vaan he lähinnä huvittelevat vastailemalla kevyellä sympatialla koska se on se heillekkin helppo tie joka ei johda mihinkään. Ei edes umpikujaan koska mitään uhkaa ei ole. Ne hirvet ja peurat alkavat jossain kohtaa uida alueistaan hiukan liikaa kolarikorvausten ääritappiin venyttelyyn. Yleinen vastarinta alkaa kohdistua valtiohallintoon jolloin sopupeli loppuu ja aletaan keskitetty lahti jolla erityisesti vieraslaji pyritään tuhoamaan maasta täysin. Hirvikantaakin joudutaan rajusti leikkaamaan. Tämä on muutaman vuoden prosessi mutta silti tehokkaampi kuin täällä maailman tappiin syliseurustelu.

    Ola_Pallonivel
    jees h-valta

    Pitäisi ehdottomasti palkita jokainen tuollaisen ampuja. Vaikka salaa illan pimetessä. Aivan sama kunhan ei noita enää lisää riesoiksi.

    Planter Planter

    ”Ei kai planterkaan tarkoittanut keskustelun avauksella sitä että ne vain voivat kirjoittaa jotka ovat samaa mieltä aloittajan kanssa.”

    Ei vaan tarkoitti, että tulee nimenomaan eriäviä mielipiteitä, mahdollisimman paljon.  Katsokaa ensimmäistä sivua. Siellä ollaan metsänomistajat heti eri mieltä.  Metsänomistajat ovat eri mieltä. Asiat kuitenkin puidaan sivistyneesti menemättä henkilökohtaisuuksiin. Tämä oli tarkoitus.

    Kun ensimmäinen metsästyksen harrastaja tuli esiin, jotenkin se provosoi heti ketjun, molemmin puolin. Nyt täällä ovat samat riitapukarit taas toistensa niskavilloissa, sitä on tehty kymmenen vuotta. Eikö se jo riitä? Voisitteko ystävällisesti siirtyä riitelemään vaikka metsästys-ketjuun.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 1,096)