Mikäli ei ole häneltä liikaa vaadittu hän voisi perustella vähän yksityiskohtaisemmin niin voisi kommentoida hiukka perusteellisemmin.

Talousmetsien virkistyskäyttöä painotetaan liikaa, sillä nykyajan ihmiset liikkuvat metsissä suurten kaupunkien lähellä olevia kansallispuistoja lukuunottamatta aina vain vähemmän. Kaupungistumisen myötä metsät tuntuvat etäisiltä, jopa pelottavilta, eikä koko maahan levinneet sudet tätä asiatilaa ainakaan paranna. Jokamies-marjastajien määrä on vähentynyt niin paljon, että marjateollisuus joutuu tuomaan poimijat kaukoidästä vastatakseen valmiiden marjatuotteiden kasvavaan kysyntään. Kotimaiset sienet ovat korvaantuneet Kiinassa hevosen paskassa kasvatetuilla herkkusienillä. Kaikki tämä kehitys on valitettavaa, mutta tietoisesti tehty yhteiskunnallinen valinta.

Olennaista olisi tietysti saada metsänomistajille oikeat mahdollisuudet käyttää metsiään kuten haluavat. Tarkoittaen että kaikenlainen epäsuorakin painostaminen nimenomaan tehopuuntuotantoon pitäisi lopettaa ja esittää se vain yhtenä mahdollisena toimintatapana.
Enemmän pitäisi tuoda esiin pieniä keinoja maisema- ja luontoarvojen säilyttämiseen, maanomistajan mieltymysten mukaan. Muistaen ettei maanomistaja välttämättä osaa ehdottaa kaikkia toimia sillä saralla, sen enempää kuin puuntuotannon osaltakaan. Metsäammattilaiset ovat sitä varten että he neuvovat maanomistajia, ei sitä varten että määräilevät heitä.

Jos alunperin oltaisiin hyväksytty tämä linja, ei luultavasti olisi myöhemmin ollut läheskään niin suurta tarvetta luoda pakollisia luonnonhoito- ja suojelutoimia.

Virkistyskäytön osalta on hyvä huomata ainakin se, että komeimmat metsäpalstat ovat usein hajallaan, mikä laskee niiden arvoa, koska ympärillä voi olla ”rumia” hakkuuaukkoja tai tiheitä taimikoita.
Olennnaista olisikin miettiä miten suojelualueita ja virkistyspainotteisesti hoidettuja talousmetsiä voidaan sijoitella niin, että niiden virkistyskäyttöpotentiaali on parhaiten käytettävissä. Oletettavasti asutusalueiden lähistöt, ja merkittävien suojelukohteiden tai virkistysalueiden reunat ovat hyviä kohteita (järvet, suot, jne.)

Luonnossa liikkuminen kokonaisuudessaan on vähentynyt, mutta toisaalta monet uudet ulkoiluharrastukset ovat saaneet myös suurta suosiota. Jo kansanterveydellisistä syistä on hyvä edistää ihmisten ulkoilua, joten houkuttelevien ulkoiluympäristöjen luonti ja säilyttäminen on tärkeä tehtävä.

Toki osa ulkoilutoimista onnistuu ihan hyvin nykyisissäkin talousmetsissä, mutta varmaan moni ilahtuisi jos metsissä tulevaisuudessa olisi taas enemmän metsäisyyttä ja mahdollisuus kulkea vähän pitempään metsäpolkuja varttuneissa metsissä. Muutenkin toivottavasti jatkamme metsien monipuolistamista säästämällä erilaisia metsäympäristöjä, antamalla jokusten puiden kasvaa oikein isoiksi jne.

Kyllä tuossa ptteen jutussa on hivenen ihan vakavaa asiaakin: ”Arvioinnin mukaan ihmiset ovat muuttaneet luonnon ekosysteemejä viimeisen 50 vuoden aikana nopeammin kuin koskaan aiemmin maapallon historiassa.”

Mutta ketkä ovat muuttaneet? Ja ketkä ovat sallineet muuttaa? Kaikkien ja ennenkaikkea omaksi tappiokseen.

Ehkä vika ei ole uutisessa. Ehkä ongelma on sukua Tiirolan mainitsemalle asialle:

Metsalehti/Metsauutiset/
2013/9/Tiirola-Lupabyro
kratia-karkottaa-investoinnit/

Johan Sipiläkin jossain haastattelussa peräänkuulutti tekemisen meininkiä. Työryhmiä, selvityksiä yms. asioiden pyöritystä kyllä riittää, mutta moni hyväkin asia kaatuu toteutusvaiheeseen. Ilmeisesti työn vaativuus kasvaa eksponentiaalisesti, kun pitäisi jotain konkreettista saada aikaan. Lisäksi julkisen puolen toimijat ovat vapaata riistaa, joten kovin suuri ihme haluttomuus toteutukseen ei ole. Suunnitelmia ja selvityksiä on paljon mukavampi tuottaa, kun ne ei aiheuta vahinkoa kenellekään ja epäkohdista syntyvä kritiikki on helppo kiertää. Totesihan Katainenkin tänään radiossa, ettei ota kantaa oikeuskanslerin Himas-selvityksen moitteisiin, koska ne kohdistuivat hallintomenettelyyn, ei Kataiseen.