Keskustelut Harrastukset Metsästäjät ilmikapinassa

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 203)
  • Metsästäjät ilmikapinassa

    Paikallisessa savolaislehdessä oli uutinen jossa metsästäjät ilmoittautuvat ilmikapinaan ja sanovat irti suhteensa RKTL:een.

    Ultimaatumi oli sen verran kovaa tekstia että saattaa uskoa metsastyskoiraharrastijien olevan tosissaan.

    RKTL:en tutkijoita nimitetään suorin sanoin valehtelijoksi.

    Siinä mm. kieltäydytään yhteistominnasta hirvikolaritapauksissa jäljityksestä.

    Samoin ilmoitetaan otettavan oikeus susia tavattaessa omiin käsiin, otetaan korpilaki käyttöön.

    Otan asian esiin koska tämä sivuaa metsänomistajia hiukan toiselta kulmalta. Valtaisat susilaumat kun pystyisivät rajoittamaan metsätuhoja.

    Samoin sillä saattaisi olla vaikutusta mo:n kustannuksella tapahtuvaa jokamiehenoikeuden väärinkäyttöä vastaan.

    Suoraa linkkiä artekkeliin ei ole mutta asia on esillä linkissä: http://www.adressit.com/ehdoton_vaatimus_ei_enaa_yhtaan_metsastyskoiraa_susille

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Onko kaikki keinot koirien suojelemiseksi otettu käyttöön? Kaikkein hankalin tilanne koiran kannalta lienee se, jossa koira erkanee isännästään ajoon, eli suurimmassa vaaravyöhykkeessä ovat suomenajokoirat ja hirveä ajavat koirarodut?

    Kun susi tuotiin uudelleen eläimistöön, Yhdysvalloissa Yellowstonen kansallispuistossa nähtiin radikaaleja vaikutuksia koko suden alapuolella olevaan ravintoketjuun. Toinen ravintoketjuesimerkki tulee myös Yhdysvalloista: joissakin osavaltioissa epäillään suden häviämisen vaikuttaneen siten, että kojootin määrä kasvoi, ketun kanta aleni, borrelioosia puutiaisiin siirtävän hiiren (white-footed mouse) kanta kasvoi, ja sitä myöten samoin infektoituneiden puutiaisten määrä ja borrelioosi ihmisillä lisääntyivät rajusti.

    Mitä suden läsnäolo sitten Brittein saarilla tekisi? Se lienee mahdoton yhtälö kokeiltavaksi, kun lammas on siellä niin tärkeä kotieläin. Susi voisi selvitä joillain syrjäisillä ja laajoilla vuoristo- ja luonnonmetsäalueilla. Jos sellaisia alueita olisi, olisi yleinen monimuotoisuustilannekin todennäköisesti parempi. Olisi hyvin vaikeaa sanoa, mikä osuus myönteisisistä vaikutuksista johtuisi suojelualueista ja mikä osuus johtuisi pelkästään sudesta.

    Metsuri motokuski

    Yellostonen kansallispuistossa tuskin käytetään metsästykseen niin paljon koiria kuin Suomessa. Tuossa tutkimuksessa verrattiin ilmeisesti tilannetta sen aikaiseen luonnonmukaiseen tilanteeseen susien tultua kasallispuiston asukkaiksi. Meillähän ei tilanne ole sama eikä siten verrattavissa Suomen luontoon.

    Iron Man Iron Man

    Minä,minä,minä.Muusta viis kunhan nämä SUURET METSÄSTÄJÄT saavat leikkiä jännijä leikkejä metsässä,
    Tuollaisille kynttyröille mitään muuta, kuin aseet pois.
    Tai muuttakaa tessujenne kanssa etelänavalle,niin ei tarvitse susia peljätä.
    Suomen susikanta on niin pieni,ettei se kestä yhtään vähentämistä.

    mehänpoika

    Suorittava porras:
    ””Jos muutosta ei tule , voisivat metsästäjät jättää hirvilupahakemuksensa tekemättä tulevalle kaudelle . Veikkaan , että moinen ukaasi pistäisi päätöksentekoon vauhtia . Kun hakemusten viimeinen jättöpäivä on käsillä eikä riistahallinnolle ole toimitettu ensimmäistäkään lupahakemusta , voi syntyä pieni paniikki .””

    – Tällaista tekstiä lukiessani aloin ajatella takin kääntöä susien suojelun puolelle. Onhan susi metsästyksen jälkeen tehokkain hirvikanna rajoittaja…

    Viestistä saa kuvan, että metsästyskoiraharrastus ja susien tappamat muutamet kymmenet metsästyskoirat olisivat metsästysmaan omistajien puuntuotanto-elinkeinoa tärkeämpiä, ja siksi niiden turvallisuudesta olisi huolehdittava panemalla sudenhoitosuunnitelma uusiksi vaikka järjettömän pakkokeinon avulla.

    Viestissä ei kovin lämpöisesti ajatella myöskään mahdollisesta ”kansan kiihoituksesta” maantieliikenteelle aiheutuvia menetyksiä. Jotkut seurueet lienevät jo valmiina ”sapattikauteen”. Metsästysharrastukseen verrattuna maantieliikenteen turvallisuus lienee koiria arvokkaampi asia.

    Ministeri Orpo voisi panna tutkimukset alulle alaistensa touhuista susi- ja hirvipolitiikan osalta.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Ihmisten ja metsästäjien sietokynnys susien suhteen on niin pieni, että susia ei kuitenkaan pystytä lisäämään niin paljoa, että se vähentäisi hirvikantaa niin paljon kuin jotkut toivovat. Metsästyksen väheneminen sitten tulee lisäämään hirvikantaa enemmän kuin sudet vähentävät. Näin minä uskon.

    Mitäköhän muuten on tapahtunut Amerikassa maantiekiitäjä kannalle? Saakohan ne kojootit niitä sen enempää kiinni?

    jees h-valta

    Mielestäni susikannan varovaisuus on vain ihmisen typerän mielikuvaleikin tulosta. Mikään ei estä sutta pitämästä hirvikarjaa kurissa kunhan tuo ikiaikainen koohotus suden vaarasta ihmistä kohtaan loppuu. Tuo koirien kohtalo on aina sinetöity jos susi vain kerkeää reviiriltään hoitotoimiin. Me maanomistajat voimme silloin tällöin kellistää metsästämme jonkun vanhan ”lehmän” aina välillä susille talviaikaiseksi lisämuonaksi jos apua tarvitsevat. Nälkäänsä syövät tuoreelta haaskaltakin. Lisää vain susia ja paljon. Sanoo minä joka juuri tulin sysipimeästä korvesta iltalenkiltäni. Ei näkynnä eikä kuulunna sushukkia. Tuoretta lihaa niille olisi ollut kyllä kun kauris pomppasi edestäni haapa-aitauksen puolelle turvaan. Minä jatkoin vain ulkopuolella etten häirinnä.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Voi teitä ressukoita kun puhutaan vain koirien suojauksesta ja muusta hömpästä.
    Ellei suden ja karhun kantaa hetinmiten rajusti pudoteta, niin Suomen maaseudulla asumisen edellytykset loppuvat kokonaan. Ei tosiaankaan ole kysymys vain muutamasta metsästyskoirasta vaan kokonaisen elämänmuodon katoamisesta Suomesta. Tappioluetteloihinhan ei nykyisin edes oteta kissoja ja tavallisia kotikoiria, vaikka ne käytäisiin portailta hakemassa. Kaikkia petojen kanssa kohtaamisia vain vähätellään , sanotaan jopa mielikuvituksen tuotteiksi. Lammasfarmarille, jonka lauman sudet tappoivat annettiin pieni nimellinen korvaus niistä eläimistä, joista oli raato esittää. Ne kaksi jotka hävisivät kokonaan sivuutettiin vain huomautuksella, että et vain näköjään tiennyt lammastesi määrää.

    Homma on tosiaankin siinä mallissa että Suomalainen kansanmies, joka on tottunut toimimaan omin päin ennenkin vaikeissa tilanteissa, ottaa kohta asiat hoitaakseen. Perhossahan sitä jo yritettiin, mutta huonolla menestyksellä.

    Ensi alkuun pitää antaa vapaa oikeus ampua susi tai karhu joka tulee parinsataa metriä lähemmäksi ihmisasutusta, pelkkä ilmoitus vain viranomaisille.

    RKTL:n tutkijat ilmeisesti valehtelevat tietoisesti susien määrästä, kun sanovat että 130. Joidenkin tietojen mukaan olisi 46 laumaa ja yksittäiset sudet päälle. se merkitsisi 350…500 yksilöä.

    Kun A.Jalkanen kerran tuntee niin hyvin susien hyvät vaikutukset, niin voisit jo toki vastata aiemmin esittämääni kysymykseen, joita on oikeastaan kaksi.
    1. Kun Suomessa oli hyvin laajoilla alueilla lähes sadan vuoden sudeton vaihe, niin millä tavalla se haittasi kyseisen alueen luontoa tai muuta? Mitä hyvää tällä alueella tapahtui silloin kun susi sinne uudelleen istutettiin.
    2. Mikä on se haitta tai vahinko, joka Brittein saarilla on tapahtunut tänä sudettomana aikana, joka kai on n.300 vuotta? Entä mitä hyvää susien uudelleen istutus siellä sitten voisi saada aikaan?

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    mehänpoika

    Pitkäparta:
    ””Vapaa hirvenmetsästysoikeus vain lähenee. Hyvä niin!””

    – Suorittavan portaan ”kansan kiihoitusta” muistuttava uhkailu hirvipolitiikan vastuuttovimmanman aseen mahdollisesta käytöstä metsästyskoirien turvallisemman käytön takaamiseksi voi poikia vuokran antajalle hyvää sekä yhteiskunnalle ”pihvinkin”.

    Valtiovallalle ei ehkä jäisi muita vaihtoehtoja kuin hirvenmetsästyksen vapauttaminen pyyntiluvista. Sen seurauksena vuoteen 2050 mennessä voisi Suomi olla ulkomaisen velan osalta lähes velaton. Hirvipolitiikassa tähän suuntaan edeten voisivat RKTL:n susitutkijatkin jatkaa Metsästyskoirayhdistys ry:n tuomitseman hoitosuunnitelman pohjalta.

    Metsuri motokuski

    Elkää nyt turhaan provosoituko muutamista yksittäisitä mielipiteistä. Ne ovat yksilön mielipiteitä eikä minkään metsästäjien ja – järjestöjen mielipiteitä. Jahti jatkuu nykyisellä hyvällä tavalla edelleenkin.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Ruotsissa susialueella (susia ainakin 500) on käynnissä samanlainen kiristys sorkkaeläinlaiduntajien toimesta suurmaanomistajaa kohtaan. Siellä susireviireillä hirvikanta on alle 0,5/1000ha, jolloin ei tule hirvituhoja, eikä niitä tarvitse edes metsästää. Sorkkaeläinlaiduntajat vaativat susien hävittämistä, kuten nyt meilläkin, uhaten lopettaa metsästyksen muuallakin, jos heidän vaatimuksiinsa ei suostuta.

    Minulle sopii erittäin hyvin tuo susien vakauttama alle 0,5/1000ha. Tällä seudulla on talvikanta ollut jo pitkään yli 10/1000ha. Männyn- ja rauduskoivunviljely on käytännössä loppunut.

    Tuo alle 0,5/1000ha on se luontainen hirvikanta.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 203)