Keskustelut Luonto Metsästäjävastaisuus palstalla

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 62)
  • Metsästäjävastaisuus palstalla

    Aikani tätä lueskellasi, olen havainnut, että kirjoittajista iso syyttää metsästäjiä hirvieläinvahingoista.

     

    Luonnon tuntemus on kuitenkin vähäisellä tasolla ja sitä ei voida myöntää, että alkujaankin kannat on voineet kasvaa ravinnon lisääntymisen takia. Ja ravinnon lisääntymisen noille otuksille on mahdollistanut nykyinen metsänhoito (viljely)malli.

     

    Metsästäjät kuitenkin tekee joka syksy miljoonia työtunteja pitääkseen hirvieläinkannat kurissa. Metsästäjistä suuri osa on myös maanomistajia. Tekevät siis omalla kustannuksellaan valittajillekin töitä ja hyvää.

     

    Kerätäänpä nyt tähän sitä sitä valitusta aiheesta, miten metsästäjät ei toimi juuri sinun mielesi mukaan.

  • Gla

    Onko vmt:llä tiedossa kauriin kannan kehitys? Minä en ole löytänyt siitä minkäänlaista tietoa. Ehkä tämäkin on jotain metsästyksen ydinryhmälle tarkoitettua muilta salattua tietoa.

    Riistakeskus julkaisi 2018 Varsinais-Suomen metsästäjille tehdyn kyselyn peuroista. Sen mukaan 60% mielestä kanta on sopiva tai liian pieni.  Tämä siis n. 30…100 tiheyksillä. Kannattaa siis päivittää omia uskomuksia.

    Et vmt vieläkään vastannut 14.10 kysymykseen.

    Planter

    Olihan se ensimmäinen reaktio metsästäjien ”syyttäminen”, kun parin hehtaarin istutustaimikko oli syöty täysin piloille. Tietysti otin yhteyttä seuraan. Miksi ette ammu, kun ne ovat muuttaneet asumaan taimikkooni, joka ikinen kerta, kun kävin metsässä taimikosta lähti hirviä. Seurasta sanoivat, että valitettavasti eivät voi auttaa, luvat on käytetty, syyttely loppui siihen.

    Lähdin sitten selvittämään, miksi niitä lupia ei saa. Elettiin vuotta 2012, valtakunnallisesti lupia leikattiin noin 40%, koska ”hirvet olivat loppumassa”. Jälkeenpäin selvisi, että hirvitalousalueella, jossa tuhotaimikko oli, oli hirvikanta silloin yli 4/ 1000 ha ja itseasiassa oli ollut koko 2000-luvun. Jälkeenpäin selvisi Luken hirvitietotaulukosta, että koko maan talvikanta oli 2012 yli 85 000. Tavoitteeksi oli asettettu 76 000 talvikanta. Siten ei tarvitse ihmetellä, että 2016 niitä olikin jo lähes 110 000. Tavoitetta ei tavoitella, puhutaan yhtä ja tehdään toista.

    Miksi kuusetetaan, siksi että kusetetaan!

    Eivät metsänomistajat uskalla viljellä mäntyä ja koivua, kun ei uskalla luottaa mihinkään lupauksiin. Minäkin luulin silloin 2012, kun olin saanut luettavaksi luonnoksen suunnitellusta hirvikannan hoitosuunnitelmasta, että nyt asia tulee kuntoon. Istutin mäntyä, enää en istuta, enkä kylvä, enkä tee päätehakkuuta, koska ei ole mitään tapaa uudistaa päätehakkuuta odottavia kuvioita, ennen kuin hirviasioihin tulee joku tolkku.

    Melkein pitäisi kirjoittaa kirja aiheesta, materiaalia on kertynyt niin valtavasti. Joitain palasia on tullut tänne palstalle laitettua, jos ne on joku muu jo laittanut nettiin julkiseksi, muuta eijulkista materiaalia ei uskalla näyttää.

    Niin ja miksi palstalla jotkut ehkä syyttävät metsästäjiä? Siksi, että täällä heitä provosoidaan tekemään niin, jotta saadaan puheenaihe käännettyä asiallisesta asiasta pois henkilökohtaiseen nokitteluun, ettei vaan totuus selviäisi. Jotkut valitettavasti provosoituvat.

    Puunhalaajaa voin lohduttaa, että olen käynyt aikanaan saman myllytyksen läpi. Kun alat päästä jyvälle miten asiat oikeasti ovat, sinusta alkaa löytyä kaikenlaisia omituisuuksia ja vikoja, erityisesti puutteita sosiaalisista taidoista, vika onkin itsessä.

    On hyvä juttu, että laitoit vireille selvityspyynnön miksi valkohäntäpeuran yksityisyydensuojan pitäisi olla tiukempi kuin maanomistajan yksityisyydensuoja. Ei se ole turha, emme voi lähteä naapurin linjalle, että valitusoikeutta rajoitetaan ja laitetaan myrkkyä teekuppiin, jos joku on eri mieltä asioista.

    Oikea syyttelyn kohde on maa-ja metsätalousministeri(ö), koska allekirjoittavat lausunnon, että on kohtuutonta vaatia alle 4 /1000 ha hirvitiheyttä, vaikka ovat itse määritelleet, että se johtaa yhteiskunnan kannalta kestämättömiin vahinkoihin.

    Maa-ja metsätalousministeriön ja sitä hallinoivan puolueen pakissa olisi työkalut hoitaa asiat kuntoon hyvinkin nopeasti jos olisi halua. Jos suositus ei kentällä tehoa, tehdään pakolliseksi. Halua ei ole, viittaan tuolla aiemmin linkittämääni toimenpidealoitteeseen ja sen kohtaloon.

    Huolestuttavaa on, että saman ministeriön nimessa on myös ”metsätalous”

    suorittava porras

    Mitenkäs Planter selittää sen ,että leikatuistakin luvista jäi paikoin keskimäärin puolet käyttämättä?

    Se ,että ongelmaa ei ole saatu kuriin jollakin pienellä alueella ,ei ole koko Suomen ongelma. Kun Planterin väitteet ja vetoomukset eivät vaikuttaneet kaikkialla uskottavilta (2012), suljettiin silmät ja korvat tilanteessa valkohäntienkin lohdalla todetuin seurauksin.

    Pahinta tietenkin on ,että kohtuuton häly väärään aikaan sai ihmiset istuttamaan kuusta sopimattomiin paikkoihin ilman todellisia perusteita. Kuusettuminen onkin mitä suuremmassa määrin huhumarkkinoinnin tulosta.

    A.Jalkanen

    Muistanko oikein, että puolet maan hirvitalousalueista on nyt päässyt tavoitteisiinsa ja puolet ei. Lisäksi osa näistä alueista on asettanut metsätalouden kannalta liian korkeat tavoitetasot. Lisäksi osassa on liian korkeat hirvieläinten yhteenlasketut kannat. Paljon on vielä tekemistä.

    Olisi tärkeää keskustella tärkeästä aiheesta niin, että ei annettaisi eikä otettaisi kritiikkiä henkilökohtaisesti.

    mehtäukko

    Juurikin noin.

    Hirvipolitiikka on aivan kuin alkoholipolitiikan jatke:

    -Valtiolla on monopoli tuottaa alkoholia

    -valtio valvoo verovaroin tuota toimintaansa

    – valtiontalous ja tietysti kaikki muukin kärsii nahoissaan kaikki välilliset ja välittömät seurannaisvaikutukset koko viinativolin pyörityksestä.

    Planter

    ”Mitenkäs Planter selittää sen ,että leikatuistakin luvista jäi paikoin keskimäärin puolet käyttämättä?”

    Tuolloin uutisoitiin laajalti ja kiihkeästi, että hirvikanta oli romahtanut. Maan arvostetuin emeritus hirvitutkijakin esitti, että hirvelle olisi laitettava täysrauhoitus. Ei ole yllättävää, että metsästäjät pelästyvät eivätkä uskalla käyttää edes kaikkia myönnettyjä lupia. Eikä keskimäärin puolet, tarkoita samaa kuin yli 80% lupien käyttöaste, joka se oli silloin.

    ”Se ,että ongelmaa ei ole saatu kuriin jollakin pienellä alueella ,ei ole koko Suomen ongelma.”

    Oli se koko Suomen ongelma, tavoite oli 76 000, jokainen voi kaivaa riistahavainnot.fi -sorkkaeläimet-ajankohtaista sivulta hirvitietotaulukon ja laskea excel-taulukosta vuoden 2012 hirvimäärän. Se oli 10 000 yli tavoitekannan. Pyynnissä lyötiin silloin liinat kiinni ja päästiin määrässä neljän vuoden kuluttua noin 50% yli tavoitekannan.

    Korpituvan Taneli

    Kyllähän hirvikannan kasvun mahdollistaja oli se että metsästä löytyi syötävää, mutta miksi niitä ei ammuttu tarpeeksi?

    Kyllähän metsästäjät vetoavat siihen että heillä ei ole ollut enempää lupia. Tosiasiassa kaikkia lupiakaan ei ole ammuttu, vaikka hirviä olisi ollut. Yllätys yllätys, täälläkin nykyistä lupajärjestelmää kiivaimmin puoltavat metsästäjät??

    Miksi valkohäntäpeuralla on lupamenettely, vaikka kyseessä on vieraslaji?

    Kyllä kyse on siitä että on kiva harrastaa metsästystä ja ylläpitää lupamenettelyn turvin ylisuurta kantaa, kun toiset maksavat viulut?

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Timppa

    Tietysti hirvikannat ovat menneinä aikoina olleet todella pieniä kuten näillä palstoilla olleesta hirven metsästystä säätelevästä listasta voi päätellä.  Eihän mitään säännöksiä olisi annettu ellei niitä olisi pidetty tarpeellisena.

    Tietysti täysin höpöpuhetta tuo kannan degeneroitumisriski.  Ministeriö tuntuu olevan todellinen ”puppugeneraattori.”

    Visakallo

    suorittava porras: ”Kuusettuminen onkin mitä suuremmassa määrin huhumarkkinoinnin tulosta.”

    Suorittavan kirjoituksesta voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä.

    puunhalaaja

    Tällä kaverilla on instassa yli 10 000 seuraajaa, mielenkiintoisia näkemyksiä metsästyksestä hän tarjoaa myös blogissaan: http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2019/02/kritiikkia-keskustan-erapoliittiseen.html

    <b>Keskustan ja MTK:n yhteiset eväät</b>

    Biologinen kestävyys sallisi paljon suuremmat riistaeläinkannat. Eikä mikään edistäisi erätaloutta ja metsästysmahdollisuuksia paremmin kuin se että riistaa olisi paljon. Alkaisi olla myös jahtimahdollisuuksia paljon nykyistä suuremmalle joukolle, kun ei tarvitsisi olla kateellinen niistä harvoista hirvistä. Metsälle pääsisivät maksua vastaan myös metsästysturistit ja mikä ilmeisesti vieläkin kauheampaa maattomat kaupunkilaiset.

    Hirvieläinkantaa voitaisiin kasvattaa monin paikoin ainakin viisin-, mieluummin kymmenkertaiseksi, mutta MTK ei omiin bisneksiinsä niitä metsiin tai pelloille kaipaa. Jos ja kun keskusta kuuntelee MTK:ta, hienot eräpoliittiset linjaukset ovat ihan yhtä tyhjän kanssa.

    MTK:n räväköityminen viimevuosina hirviasioissa on ilmeisesti seurausta siitä, ettei etujärjestö pysty juurikaan auttamaan taloudellisessa ahdingossa olevia maanviljelijöitä. Vaan suuntaavat huomion metsänomistajiin ja kun eivät kantohinnallekaan mitään voi, niin keskittyvät ”hirvivahinkoihin”.

    <b>Villisika</b>

    Villisika on pikkuhiljaa leviämässä uudeksi riistalajiksemme. Se voisi olla osassa Suomea jopa merkittävin riistalaji. Miljardien liikevaihtoa pyörittävä pääoma on kuitenkin saanut juoksupojikseen maa- ja metsätalousministeriön, joka pyrkii nyt tuhoamaan luontaisesti levinneen riistalajin ”parempien” bisnesten tieltä. Tämä parempi bisnes tehdään valtaosin kannattamattomasti veronmaksajien rahoilla. Lopputuloksena sikayrittäjä painii täysin kannattamattomassa tuotannossa henkihieverissä, kiinalainen saa maailman parasta lihaa alle todellisten tuotantokulujen ja muutama lihatalo käärii veronmaksajien tuet omiksi voitoikseen.

    ”Villisian kohdalla ohjeeksi sopii, että se on ammuttava tavattaessa”, totesi keskustalainen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä 23.10.2017 Vantaalla. Ministeriö on tehnyt poikkeuksellisia lakimuutoksia keskustalle ei-toivotun lajin torjunnassa. Keinovalaistus ja saaliin lahtaaminen aitaukseen ovat nykyisin sallittuja menetelmiä.

    Reippaita näkemyksiä herralla!

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 62)