Keskustelut Metsänomistus Metsästys

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 245)
  • Metsästys

    Itse aion jatkos sekä itseni tyttöni ja viime aikaisten amerikan tapahtumien vuoksikin kieltää aseiden kantamisen omistamillani mailla,ruokaa kyllä saa kaupasta ja tukea sossusta,mutta mun mailta sitä ei haeta enää.

  • Tolopainen

    Saattaa olla, mutta kyllä se tarkoittaa käytännössä, että pankkia ei avata, kuin kovan painostuksen perustella ja kuka siihen viitsii alkaa metsästysporukassa. On se ihmeellinen asia, että tuo ei mene herroilla kaaliin. Onhan se aika kummallista, että vahinkoeläinten poistoon pitää hankkia valtiolta lupa. Luulisi tilanteen olevan sellainen, että pitäisi perusteella, miksi hirviä ei ammuttaisi.

    suorittava porras suorittava porras

    Kahtena vuotena peräkkäin olen käynyt lupapankilla. Pyyntiluvat sain parin minuutin puhelulla eli käyttöön samassa ajassa. Suurin ongelma taitaa olla ,että pankkiluvat ovat urospainotteisen verotuksen tuloksena naaraisiin ta vasoihin kohdistettavia . Tämän takia jotkut porukat jättävät mahdollisuden käyttämättä ja antavat hirvikannan kasvaa.

    Gla Gla

    Per Ä reikäs: ”Pien riistan ja varsinkin kana lintujen ampuminen minun mailtani on ehdottomasti KIELLETTY”

    Kanalintujen ampumisen ideaa en minkäkään ymmärrä, vaikka toisaalta sillä on suomalaisessa kulttuurissa merkittävä rooli. Siten kiinnostava asia ei ole metsästyskielto, vaan kantojen saaminen tasolle, joka kestää metsästyksen. Oletko tehnyt jotain asian hyväksi?

    Pienriistaa on meillä päin kyllä metsästettäväksi asti. Jänikset on vähissä, mutta rusakoita riittää joidenkin mielestä jopa ongelmaksi asti. Supikoiraa ja minkkiä ei taideta riistaksi enää laskea, joten vaikka pienpetojen pyynti ei olekaan välttämättä hyvä asia, vieraslajeissa riittää metsästettävää taatusti riittävästi jokaiseen pienpetopyytäjän tarpeeseen.

    Gla Gla

    Kuinka yleistä on vielä lyijyluotien käyttö metsästyksessä? Vihdoin on havahduttu siihen, että riistalihan syöjien veren lyijypitoisuus on koholla eli kannattaa suosia lyijyttömiä vaihtoehtoja.

    Ainakin haulikkoon on tarjolla pinnoitettuja lyijypatruunoita. Vähentääkö sellaisen käyttö lyijyjäämiä lihassa vai onko lyijyttömän patruunna käyttö ainoa vaihtoehto? Sorsan yms. lihan syöjä voi kai olla suht varma siitä, että lyijyä ei ole, mutta entä muut kuten jänispaisti?

    Arnold Layne

    Käytän metsässäni vain ja ainoastaan lyijyä sisältäviä patruunoita.

    Haulikolla ammutaan jänistä tavoitteena pääosuma. Hajahaulit ruhosta näkee ja ne saa poimittua pois. Ruoka on tapana pureksia kunnolla joten hauleja ei pääse mahalaukkuun.

    Metsäkanalintuja ammun lyijyhauleilla. Tässä pätee sama, eli haulit näkee helposti missä ovat ja ne voi vaikka pinseteillä napsia irti. Pureskelu pätee tähänkin. Suosin myös kiireetöntä syömistä eli kun pureskelee rauhassa ei pääse kiireessä pureskelemaan hampaitaan hajalle jos jotain muuta on ruoan seassa.

    Enemmän minua risoo esimerkiksi katupöly ja huono ilmanlaatu kaupungeissa ja teiden varsilla. Etenkin teiden varsilla, minne lentää kaikki renkaitten kumeista lähtien ja joissa viljellään ihmisille syötettävää viljaa. Eikö jo ne ole isompi riski kuin satunnaiset teoreettiset lyijypitoisuudet riistassa? Katupöly ja se haju kehien varsilla missä asuu ihmeen paljon porukkaa, muistaen teiltä irtoavat partikkelit mitkä leijailee hengitysilman mukana keuhkoihin. Pistää vaan miettimään.

     

    Gla Gla

    Lyijypitoisuuden merkitys riistalihassa riippuu siitä, paljonko lyijypitoista lihaa syö. Mutta lyijy ihmiseen ei päädy nielaistuista hauleista, vaan osumassa luodista/haulista lihaan irronneesta lyijystä. Hirvessä merkitystä voi vähentää leikkaamalla reilun kokoinen pala pois osumakohdasta, mutta tästäkään ei minulla ole tietoa, miten suuri palan pitäisi olla, kun luodista irtoaa osumassa paloja ja lyijy leviää nesteiden myötä muuallekin.

    Arnoldin kannattaa selvästikin selvittää asiaa, kun se on vieras. Kyse ei ole teoreettisista pitoisuuksista lihassa. Katupölyn ongelmat on tiedossa, mutten osaa verrata sitä riistalihan lyijyyn. Toisaalta noilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, joten lyijykuormaa voi vähentää riippumatta katupölyn määrästä.

    Gla Gla

    Arnoldin kommentista tuli vielä yksi juttu mieleen. Jos jänistä ammutaan haulikolla päähän, mikä on sopiva ampumaetäisyys? 20 metrissä taitaa olla hauliparvi jo paljon laajempi kuin jänis, jolloin haja-hauleista puhuminen vaikuttaa hiukan kyseenalaiselta. 10 metriin voi olla vaikea päästä ja mitä sellainen osuma kohteeseen sitten vaikuttaakaan.

    https://koeammunta.net/haulikko

     

    pystykorvat

    Lyijyluodista ei hirvenliha kyllä juurikaan saastu.  Hirvesta poimittu  puolivaippaluoti oli menettänyt painostaa  alle gramman. Tuli taas tänä vuonna sonnista löytynyt Lapuan  11,7 gramman Mega punnittua. Ja se grammakaan ei  joudu ihmisen ruuansulatuselimistöön. Se lienee  siinä osumakohdan ”sohjossa” jota ei kukaan syö eikä syötä edes koiralleen.

    Ampujamestarit näyttävät sitten syksyn hiljentyneen. Posti kiikutti  kotiin viikolla pari kirjettä. Toisessa oli Metsästäjäliiton lähettämä kunniakirja viime vuonna saavutetusta uudesta metsästysampumalajien suomenennätystuloksesta ja toisessa oman seuran myöntämä stipendi jonka saa kuitteja vastaan käyttää ampumaharrastukseen liittyviin kuluihin. Lämmittäähän se mieltä, täytyy myöntää.

    Timppa

    Ei tuo haulien lyijy taida olla iso terveysongelma.  Meillä kotona syötiin kaikki syksyt lintuja.  Isä eli 81-vuotiaaksi ja kuoli sepelvaltimosairauteen.  Neljäs tulppa oli kohtalokas.  Kyllä siihen vaikuttivat geeniperintö ja ruokailutottumukset. Tuskinpa haulit siihen vaikuttivat.  Äiti eli 92-vuotiaaksi.

    Metsuri motokuski

    Eikös lyijyn vaikutus ole nimenomaan hermostoon liittyviä ja veren koostumukseen ja aivotoimintaan liittyviä sairauksia. Nämähän eivät suoranaisesti vaikuta elinikään mutta ehkä elämänlaatuun.

    Kyllähän lyijy on haitallinen ja varmaan itsekkin metsästäjänä syönyt lyijylihaa ihan riittämiin.

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 245)