Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
Kyllä ne kaivovedet keväällä lumien sulaessa ruskehtuvat, jos pintavettä kaivoon pääsee. Se vain todistaa. että humusta syntyy muuallakin kuin soilla ja humuksen liikkeistä vesiä kohti maanpinnalla maan ollessa roudassa.
Jos ajatellaan pohjavesialueita, niin siellä sora- ja hiekkakankaiden karuuden vuoksi humusta muodostuu vähemmän ja humus vielä hajoaa. Sadevesi taas on kirkasta.
Vastaus faktantarkistaja Aki Ikoselle Hesarin luontorauha-ketjussa:
”Water-lehden artikkelissa mainitut typen ja fosforin kuormat ovat todella pieniä. Laskeumasta tulee kaksinkertainen määrä typpeä, eli itse asiassa metsä puhdisti sen läpi valuvaa sadevettä napatessaan typpeä kasvuunsa. Orgaanisen aineen kuormitus vaikuttaa merkittävältä lisäykseltä.
MetsäVesi-hankkeessa laskettu metsätalouden lisäinen osuus eli 78000 tn toc-kuorma oli kuitenkin vain 4 % kokonaiskuormasta valtakunnallisesti. Katso ympäristö-palvelusta artikkeli: Ravinteiden kuormitus Itämereen. Perämeri on typen ja fosforin ongelma-alue, mutta sielläkin maatalous on suurempi kuormittaja kuin metsätalous.
Kiintoaineita tulee vesistöön, kun ojia kunnostetaan tai peltoa muokataan. Orgaanista hiiltä pääsee kaikilta turvemailta: luonnontilaisilta soilta, turvepelloilta ja metsistä. Kivennäismaametsien osalta karikkeen, metsähumuksen ja metsän käsittelyn vaikutus on vielä osin epäselvä. MetsäVesi-hankkeen toc-mallissa ojitus selitti paljon pienemmän osuuden kuormasta kuin lämpösumma tai suoprosentti. Avohakkuuta ja maanmuokkausta mallissa ei ollut mukana.
Metsätalouden vaikutus voi olla paikallisesti valuma-alueella merkittävä. Kuitenkin jos vain metsätalous nostetaan tikun nokkaan, mennään metsään vesiensuojelun korjaustoimia mietittäessä ja ne jäävät kustannustehottomiksi. Korjaustoimia on mietittävä valuma-aluekohtaisesti.”
Jatkokommentti:
”Laskeuma on sitä mitä tulee metsään ilmasta kuivalaskeumana ja sateen mukana, osin luontaista ja osin ihmisperäistä.
Emeritusprofessori Harri Vasander kertoo karujen soiden turpeen kasvun hyötysuhteesta: jos rahkasammal kasvaa 11 milliä ylöspäin, turvetta syntyy 1 milli. Turvetta voi syntyä 20 prosenttia kasvusta jolloin 80 prosenttia hajoaa. Orgaanisen hiilen vesistöpäästöjen potentiaali on siis luonnontilaisillakin soilla suuri.
Kts. kuva 7c s. 32, orgaanisen hiilen (toc) päästömalli, julkaisussa Metsistä ja soilta tuleva vesistökuormitus 2020. MetsäVesi-hankkeen loppuraportti.
Luonnonhuuhtouman osuus on erittäin suuri, siis väli 0:sta vihreisiin arvoihin. Osa metsätalousalueista on samalla tasolla kuin luonnontilaiset. Lämpösumma: mitä eteläisempi sijainti Suomessa, sitä enemmän toc (nousu 5 > 20 mg/l). Suoprosentti eli osuus valuma-alueesta suota: 50 % suota nosti tasoa vajaat 10 mg/l. Metsätalous nosti toc-pitoisuutta vähemmän, korkeintaan noin 5 mg/l, sitä enemmän mitä etelämpänä oltiin (mitä suurempi lämpösumma).
Vaikka metsätaloudessakin on syytä parantaa vesiensuojelun toimia ja vesienhallintaa, niillä voidaan saada aikaan vain tietty määrä parannusta. Luonnontilaisten soiden valumia ja huuhtoumia ei metsätalouden toimin estetä. Itse tulkitsen MetsäVesi-tuloksia ja ymparisto-portaalin rehevöitymisen aiheuttajia niin, että metsätalouden tilanne on parempi kuin mitä yleinen mielipide tietää.
Maa- ja metsätalouden ojitusalueilta tulevaa orgaanisen hiilen ja kiintoaineen kuormaa pitää pyrkiä pienentämään. Samalla vähenee ravinteiden ja metallien kulkeutuminen. Vesiensuojelun ajantasaiset keinot (ml. ennallistaminen, kipsikäsittelyt, säätöpadot, suojakaistat, pintavalutuskentät ja kosteikot) laajasti käyttöön metsissä ja pelloilla. Paksuturpeisille metsäojitetuille soille lisää jatkuvapeitteistä kasvatusta ja puutuhkaa. Typpilannoitusta en metsissä käyttäisi, rehevöityvät ilmankin.”
3. kommentti.
”Anteeksi, vesistöpäästöistä piti siis vastata Aki Ikoselle. Tässä kommentti Toni Amnellille ja Anne Pakkaselle hiilinieluproblematiikasta. Hiilen sidonta -termiä tulisi välttää ja käyttää sen sijaan hiilinielua ja hiilivarastoa, niin pysytään kartalla mitä kulloinkin tarkoitetaan.
EU:n ilmastopolitiikassa metsien ilmastohyötyä mitataan hiilinieluilla, jotka ovat määritelmän mukaan kasvu – poistumat eli vuotuinen hiilivaraston kasvu. Erotus on suuri silloin, kun metsät kasvavat hyvin ja hakkuut ovat maltilliset. Mitä tapahtuu, jos metsänomistajille aletaankin maksaa metsien käyttämisestä hiilivarastoina ts. alennetaan hakkuita reippaasti? Aluksi käy ihan hyvin: suuret hiilinielut kasvattavat metsien puustovarantoja nopeasti suuremmiksi.
Myöhempää kehitystä on vaikea ennustaa, mutta ajan myötä metsien ikärakenne väistämättä vanhenee, jos hakkuut ovat pitkään hyvin paljon kasvua pienemmät. Vanhenevissa metsissä kasvukin alenee, koska se on suurimmillaan keski-ikäisissä metsissä. Jos EU-politiikka vaatii meiltä silloin edelleen entisen suuruisia hiilinieluja, hakkuupoistumia joudutaan alentamaan entisestään ja joudutaan ehkä yhä alenevan kasvun kierteeseen. Metsätuhojen ja itseharvenemisen eli luonnonpoistumien kasvu on myös mahdollista.
Edellä mainittujen riskien ja tietenkin myös suurten talousvaikutusten vuoksi metsäalalla ei kovin innokkaasti suositella metsien käyttöä hiilivarastoina. Voisi olla turvallisinta panostaa kunnolla suojelualueisiin, jotka toimivat samalla hiilivarastoina. Tavallisilla talousmetsäalueilla olisi varminta toimia Tapion metsänhoidon suositusten mukaan, kuten Ilmastopaneelikin on suositellut.
EU voisi siirtyä tavoittelemaan suurten hiilinielujen sijaan suuria hiilivarastoja ja palkita jäsenmaita niistä. Hiilineutraaliuden saavuttaminen voisi tosin olla silloin hankalampaa eikä välttämättä päästäisi tilanteeseen, jossa puuston hiilinielu on yhtä suuri kuin muut päästöt.”
Luonnonhuuhtouman osuus on erittäin suuri, siis väli 0:sta vihreisiin arvoihin. Osa metsätalousalueista on samalla tasolla kuin luonnontilaiset. Lämpösumma: mitä eteläisempi sijainti Suomessa, sitä enemmän toc (nousu 5 > 20 mg/l). Suoprosentti eli osuus valuma-alueesta suota: 50 % suota nosti tasoa vajaat 10 mg/l. Metsätalous nosti toc-pitoisuutta vähemmän, korkeintaan noin 5 mg/l, sitä enemmän mitä etelämpänä oltiin (mitä suurempi lämpösumma).
Miksihän ei ole käsitelty sateisuutta ja hajoamista. Niillä on suurin vaikutus humusväriin. Alkukesälla ottamani humusväriä sisältäneet vesinäytteet luonnon suolta ja ojitusalueelta alkavat olla nyt hanaveden luokkaa. Sateet antavat nopeasti väriä vesiin. Viime viikolla ottamani jokivesinäytteet lähetin Lukijoiden kuviin. Olivat lähes hanaveden luokkaa pitkän kuivan kauden jälkeen.
Aki Ikonen näkyy paasaavan, ”että kyllä se pienikin lisä humusta alkaa näkyä kymmenien vuosien päästä”, mutta kun humus ei vain kasaudu, vaan humus hajoaa 6..12 kuukaudessa.
Mitä se on se ruskea aine jota huuhtoutuu kaivertuja ojia myöten järviin ja lampiin ? Miksi ne eivät ole poistuneet 6 -12 kk :n aikana. Mistä johtuu ne lampien umpeen kasvut joita metsistä ojitusten vaikutuksista huuhtoutuvat ravinteet ovat vesiin joutuneet ? Kurki ottanut elämän tehtäväkseen vakuuttaa että ojitusten vaikutukset vesistöjen pilaamisessa ei ole mitään syytä. Sen hän voi toki tehdä mutta meistä jokainen joka vähänkin vesistöjen varsilla asustaa voi havainnot nähdä ihan livenä. Ei tarvita mitään kuivan kauden pullotestiä jolla huijata itseään.
Samaa olen ihmetellyt useaan otteeseen. Ja aina on Kurjelta tullut tuomio luulosairaaksi. Hänen pulloissaan pari näytteen mukaan joutunutta humushiutaletta kun katoaa olemattomiin ja vesi kirkastuu joka päivä kirkkaammaksi. Täällä joku tuonelanlautturi on salaa ajellut yön aikana järvenlahtia umpee sen jälkeen, kun lahteen ilmestyi ojituksen laskuojia. EDIT
Luulo ei tosiaan ole tiedon väärti. Etsin tietoja ravinnekierrosta ja löysin julkaisun (Silva Fennicassa) kunnostusojitusten vesistövaikutuksista. Vertailtiin siis ojitusalueita, eli mukana ei ollut luonnontilaisia kohteita.
Export of Suspended Solids and Dissolved Elements from Peatland Areas after Ditch Network Maintenance in South-Central Finland
”In the experiment, the export of SS increased significantly for the four year study period following the ditch network maintenance and Al export increased for one year. The export of N, P and Fe was not significantly changed and DOC and Mn export decreased after the ditch maintenance operation.”
Table 3 ja Figure 2. Kuvasta 2 voisi ajatella, että fosforin (P) päästö olisi noussut hiukan kunnostusojituksen jälkeen ja vastaavasti kiintoaineet (SS) ei olisi juurikaan noussut. Taulukon 3 tilastollisen tarkastelun mukaan P:n muutos ei ollut merkitsevä, mutta SS-muutos oli, samoin alumiini 1. vuonna.
Taulukko 2 näyttää konsentraatiot ojitusalueiden vesissä ennen kunnostusojituksia. Jos vertaa ojien kunnostuksen aiheuttamia muutoksia lähtötilanteeseen, ne ovat yllättävän pienet ja mahtuvat luontaiseen vaihteluun ennen käsittelyjä. Näitä lukuja voisi verrata luonnontilaisten soiden vesien laadun mittauksiin, jos tietoja jostain julkaisusta löytyy.
Kirjoittajien mukaan siis vain kiintoaineen ja alumiinin konsentraatio nousi merkitsevästi kunnostusojituksen jälkeen valumavesissä. Typpi (N), fosfori (P) ja rauta (Fe) eivät nousseet 4 vuoden seuranta-aikana. Liuennut hiili (DOC) ja mangaani (Mn) vähenivät. Tulos tukee sitä käsitystä, että kiintoaineet voivat heikentää veden laatua muutamana vuonna kunnostusojituksien jälkeen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään